Venezuela ei ole yksin

Venezuelan talouskriisi, jonka syyt pohjautuvat öljyn alhaiseen maailmanmarkkinahintaan ja Yhdysvaltojen taloudelliseen sabotaasiin, joita se harjoittaa itselleen epämieluisia hallituksia vastaan, on ollut paljon julkisuudessa. Tänä viikonloppuna maassa tapahtuu paljon ja SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg ja Euroopan vasemmiston Latinalaisen amerikan työryhmän jäsen Heikki Ekman ovat paikan päällä Caracasissa Kansojen kokouksessa luomassa rintamaa imperialismia vastaan.

Yhdysvallat ja sen pienemmät hännystelijät ovat tunnustaneet Venezuelan presidentiksi Juan Guaidòn, jota kukaan ei ole äänestänyt presidentiksi. Tämän itsensä presidentiksi julistautuneen miehen suosio läntisten imperialistimaiden keskuudessa perustuu hänen potentiaaliinsa palauttaa Venezuelan Bolivaarinen tasavalta takaisin uusliberalismin ja uuskolonialismin kahleisiin. Nicolas Maduron laillisissa vaaleissa vahvistettu presidenttiys on puolestaan julistettu mitättömäksi lännen taholta. Tämä on suora hyökkäys suvereenin valtion itsemääräämisoikeutta kohtaan. Länsi on päättänyt asettaa Venezuelaan itselleen myötämielisen nukkehallitsijan, eikä se kaihda tässä taloudellisia,sotilaallisia tai propagandistisia painostuskeinoja.

Avustuskonsertin vähemmän puhtaat motiivit

Juuri nyt valmistellaan valtavaa tukikonserttia Guaidón avuksi. Tämä konsertti muistuttaa kylmäävästi Live Aid konsertteja. Moni muistaa vielä nämä valkoisen miehen pelastus operaatiot, eivätkä muistot ole pelkästään positiivisia Afrikastakaan. 

Brittiläisen neo-liberaalin miljardöörin Richard Branssonin 22.2 suunnittelema massiivinen tukikonsertti oikeistolaisessa Kolumbiassa. Konsertin on tarkoitus avata rajat humanitaariselle avulle ja kerätä tukirahoja ”Venezuelan kärsivälle kansalle”. Lännessä tätä konserttia on jo verrattu vuoden 1985 Live Aid konserttiin, joka keräsi rahaa ”Etiopian nälänhädän uhreille”. Lähtökohtaisesti vertaus ei ole huono sillä molemmat tapaukset huokuvat uuskolonialismille tärkeää kulttuuri-imperialismia.

Live Aid syntyi oikean nälänhädän inspiroimana. Sen vaikuttimet kuitenkin pohjautuivat maailmankuvaan jonka mukaan köyhät kehitysmaalaiset tarvitsevat apua, koska eivät ole kykeneviä ratkaisemaan ongelmiaan. Läntiset artistit esiintyivät läntisille yleisöille ja vahvistivat tätä sanomaa.

Afrikan politiikkaan perehtyneen DSL:n pääsihteeri Jari Karttunen näkee, että Live Aidilla sementoitiin ihmisten tietoisuuteen, että Afrikka on ikuisesti köyhä, kurja manner, täynnä nälänhätiä ja ihmisiä jotka tarvitsevat jatkuvasti läntisten ihmisten apua ja huolenpitoa. Eurooppalaiset päättivät entisten siirtomaavaltojen näkökulmastaan käsin, kuinka parhaiten auttaa Afrikkaa. Kehitysapua antavat organisaatiot ja heille varoja keräävät artistit päättivät, mikä oli milloinkin tärkeä huolenaihe kehitysmaissa.

- Afrikan ihmisiä ei kuunneltu, kun he koittivat selittää, miksi maidensa köyhyys johtui maailmantalouden epäoikeudenmukaisesta rakenteesta. Seurauksena oli kulttuuri-imperialistinen luomus, joka määritteli lännen avun hyväksi avunantajaksi ja Afrikan avuttomaksi avunsaajaksi. Näin auttamisen sijaan luotiin esteitä Afrikan valtioiden kehitykselle, tiivistää Karttunen.

Venezuelassa lännellä on samat kulttuuri-imperialistiset pyrkimykset. Avunkeräyskonserttien avulla luodaan kuva siitä, että venezuelalaiset ja Venezuelan hallitus eivät kykene hoitamaan omia asioitaan. Viestinä on, että läntisen avun vastaanottaminen on ainoa keino ratkaista maan ongelmat ja vain läntisiä ohjeita seuraamalla, läntisten oppien mukaisesti, lännen hyväksyntää nauttivan kapitalismin opit hyväksyvän valtiojohdon alaisuudessa, voi Venezuela palata takaisin ”hyviin aikoihin”.

- ”Hyvät ajat” tarkoittavat läntisen kulttuurin suosimaa uuskolonialistista riippuvaisuussuhdetta, jonka suojeluksessa valikoitu länsimyönteinen eliitti voi kukoistaa muiden pysyessä köyhinä ja työteliäinä. päättää Karttunen.

Venezuelan hallinnon tukena

Perjantaina alkaa myös Kansojen kokous Venezuelassa, Caracasissa. Kokouksessa puhuvat SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg ja Euroopan vasemmiston Latinalaisen Amerikan työryhmän jäsen Heikki Ekman. Heillä on selkeä näkemys siitä, että Venezuelan konfliktiin on haettava ratkaisua neuvotteluteitse.

- Mielestäni on kummallista miten laajasti maailmalla on liittouduttu Yhdysvaltain kanssa samaan rintamaan vaatimaan maan presidentiksi miestä, joka ei ole edes ollut ehdolla. Samaan aikaan Guaidó on myös jatkuvasti kieltäytynyt neuvotteluista, joita Maduro on halukas käymään tilanteen rauhoittamiseksi, hämmästelee Sandberg.

Hänestä olisi vähintäänkin kohtuullista sopia esimerkiksi avustuskuljetuksista maan hallinnon kanssa YK:n puitteissa käytävien neuvottelujen jälkeen. Ulkopuoliset interventiot eivät kunnioita maiden itsemääräämisoikeutta, eivät edes silloin kun tulossa on avustustarvikkeita. 

- Mielestäni suurin uhka maassa on sisäisten levottomuuksien kasvaminen edelleen, mikä voisi johtaa hyvin vakavaan tilanteeseen, jopa sisällissotaan. Jotta tuo tilanne vältetään, on saatava osapuolet yhteiseen neuvottelupöytään. On siis syytä tukea Meksikon, Uruguayn, Bolivian ja Karibian maiden yhteisön tekemään Montevideon aloitetta, jonka tarkoituksena on etsiä ratkaisu, joka ei perustu interventioihin ja kunnioittaa valtioiden asemaa.

Sandberg myös muistuttaa, että niin YK kuin Punainen ristikin ovat molemmat kritisoineet ns. humanitarista apua, jonka taakse Yhdysvallat nyt verhoaa vaikutuspyrkimyksensä. Syyriassa, Irakissa ja Libyassa nähtiin miten tuhoisaa tämä toiminta voi olla.

Heikki Ekman puolestaan haluaisi keskusteluun lisää faktoja ja laajempaa näkökulmaa ylipäätään.

- Aioin kertoa kokoukselle faktojen tarkistamisen ja oikeistopropagandan torjumisen tärkeydestä. Mielestäni olisi tärkeää perustaa yhteinen sivusto, jonka puitteissa vääriä väitteitä ammuttaisiin alas. Se helpottaisi monipuolisempaa tiedonvälitystä Venezuelan tilanteesta ylipäätään.

Tämän näkökulman Ekman on tuomassa esiin myös puheenvuorossaan kokouksessa. Hän näkee kuitenkin myös muita aiheita, joita haluaa nostaa esiin.

- Olisi jo aika kuulla mediassa muidenkin kuin konfliktin osapuolten ääniä. Olisi erittäin tärkeää, että esimerkiksi afro-venzuelalaisten mielipiteet kuuluisivat keskustelussa. Ylipäätään niiden, joilla ei perinteisesti ole kuuluvaa ääntä poliittisessa keskustelussa. Se toisi perspektiiviä keskusteluun, toteaa Ekman.

Sandberg ja Ekman osallistuvat SKP:n ja Suomen edustajina Asamblea de los Pueblos -kokoukseen Caracasissa 23.-27.2.