Home >> Keskuspuisto on tärkeämpi kuin gryndereiden voitot

Keskuspuisto on tärkeämpi kuin gryndereiden voitot

25.10.2020 - 11:15
  • Tiina Sandberg, Liisa Taskinen, JP Väisänen ja Mervi Grönfors Espoon keskuspuistossa

On väärää joukkoliikenne- ja ympäristöpolitikkaa suunnitella nelikaistainen autoväylä kulkemaan Keskuspuiston ja vanhan kulttuurimaiseman läpi Länsiväylältä Kehä III:lle. Hankkeen motiivina on ensisijaisesti gryndereiden voittojen varmistaminen niiden päästessä rakentamaan nykyiselle puistoalueelle, ei joukkoliikenteen parantaminen. Liikenneratkaisujen kannalta olisi olemassa muitakin vaihtoehtoja.

Espoon päättäjien sitoutuminen ylimitoitettuihin väestökasvutavoitteisiin on johtanut liian raskaaseen maankäyttöön. SKP vaatii, että ympäri Espoota on käynnissä olevat tai suunnitteilla olevat rakentamiset luonto- ja virkistysarvoiltaan rikkaille alueille on lopetettava.

Suomen kommunistisen puolueen (SKP) johtonelikko puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen, varapuheenjohtajat Liisa Taskinen, Mervi Grönfors ja pääsihteeri Tiina Sandberg sekä SKP:n Espoon ja Kauniaisten aluejärjestöt vaativat, että Espoon väylän suunnitelmat on laitettava uusiksi.

Kyseessä on liikennemääriltään mittava tieväylä halki Espoon Keskuspuiston. Toteutuessaan se pirstoisi tärkeitä luonto- ja virkistysalueita ja kulttuurimaisemia.

Keskuspuistoa ei saa tuhota

Nykyisen suunnitelman mukaan Espoon väylä kulkisi osittain kalliotunnelissa. Uuden väylän reunoille on suunniteltu asuntoalueita mm. 1 350 asukkaan uusi asuinalue Bosmalmille. Uuden tien on arvioitu maksavan 73 miljoonaa euroa kun alueelle rakentuvien asuntojen myyntihinta olisi varovaisestikin arvioiden vähintään noin 220 miljoonaa euroa.

Helsingin seudun liikenne, alueen asukkaat ja luonnonsuojeluyhdistykset kritisoivat hanketta. Huolta ovat aiheuttaneet mm. melun lisääntyminen asuinalueilla, virkistysalueiden väheneminen ja kulttuurihistoriallisen maiseman turmeltuminen. SKP vaatii että asukkaiden, asiantuntijoiden ja luonnonsuojelijoiden ääntä on kuunneltava. Joukkoliikennettä on kehitettävä ja yksityisautoilua on vähennettävä.

Ympäristökriisin ratkaisuun ei voi sisältyä Espoon suunnittelemia toimia, jotka lisäävät yksityisautoilua ja silpovat viheralueita. Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä alueita on suojeltava ja luonnon moninaisuus on turvattava.

Keskuspuisto on yksi Helsingin metropolialueen ja Espoon ekologisen verkoston tärkeimmistä alueista ja osa maakunnallisesti tärkeää pohjois-eteläsuuntaista viheryhteyttä, jonka kautta eläimet liikkuvat eri elinalueiden välillä Nuuksiosta Keskuspuistoon. Espoonväylä heikentäisi merkittävästi tätä viheryhteyttä.

SKP esittää, että Bosmalmin asuinaluetta ei toteutettaisi nykyisessä laajuudessaan ja runkolinjaa 530 kehitettäsisi ensisijaisesti Finnoontien nykyiseen maankäyttöön tukeutuen.

Espoon keskuspuisto on turvattava tuhansien espoolaisten ja pääkaupunkiseudun asukkaiden suosimana virkistysalueena ja luonnon monimuotoisuuden vaalijana.

SKP vaatii, että kaupunkisuunnittelulautakunta muuttaa nykyiset luontoa ja kulttuurihistoriaa pilaavat kaavat ja suunnitelmat Bosmalmin ja Söderskoginaukion sekä Espoonväylän itäosien osalta.

On väärää politiikkaa nähdä viheralueet rakentamisen raakamaana. Ilmastonmuutosta ja ympäristökriisiä ei torjuta bisnepolitiikalla tai pelkästään teknisillä ratkaisuilla. Tarvitaan juuriltaan toisenlaista politiikkaa joka nojaa luonnonsuojelullisiin arvoihin ja kunnallisella päätöksenteolla elinvoimaisella luonnolla on siinä erittäin tärkeä tehtävänsä.

Espoon väylää koskeva hanke kertoo vanhanaikaisesta grynderipolitiikasta joka ei ole enää tätä päivää. Päättäjien tulee sitoutua ympäristökriisin kestävään torjuntaan ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista + Kannanotot