Ay-aktiivien, työläisten ja työväenluokkaisten vaatimusten tapahtumapäivä järjestetään nyt Suomessa kolmatta kertaa - päivä on 5. syyskuuta 2022! Kampanjasivut löydät täältä.
Työn päivää vietetään vuosittain syyskuun ensimmäinen maanantai. Vuonna 2022 kolmatta kertaa Suomessa järjestettävää Työn päivän kampanjaa vietetään 5. syyskuuta.
Alun perin etenkin Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tuttua Labour Day -päivää vietetään Suomessa SKP:n ay-ryhmän aloitteen toimesta nimellä Työn päivä.
Labour Dayn historia juontuu 1880-luvulle, jolloin ay-aktiivit Yhdysvalloissa esittivät vietettäväksi päivää työväenliikkeen saavutusten juhlistamiseksi ja oikeuksien puolesta taistelemiseksi. Ajankohta, syyskuun ensimmäinen maanantai, valikoitui 5.9.1882 New Yorkissa järjestetyn ammattiyhdistysliikkeen hyvin onnistuneen kulkueen mukaan. Vuonna 1887 Oregonin osavaltiossa päivästä tuli yleinen vapaapäivä ja koko Yhdysvalloissa vuonna 1894.
Labour Day ei ole levinnyt ympäri maailmaa yhtä laajasti kuin toukokuun ensimmäisenä vietettävä vappu, kansainvälinen työläisten päivä. Silti keskustelua työelämän uudistuksista ja työntekijöiden oikeuksista sekä vaatimuksia paremmista työehdoista ja toimivammasta yhteiskunnasta on tarpeen esittää myös syksyllä. Työläisten kampanjapäivä 5.9.2022 auttaa tässä tavoitteessa.
Tietoa Työn päivän merkityksestä, tavoitteista ja tapahtumista löytyy myös kampanjan Facebook- ja Instagram-sivuilta.
Onko sinulla ajatuksia tai ideoita Työn päivän 2022 sisällöiksi tai toiminnaksi? Lähetä meille postia osoitteella skp.ayryhma@gmail.com!