Kemiallinen sitominen on säädeltävä laissa

juha_kovanen_kuva_skp_arkisto.jpg

Sosiaali- ja terveystoimen asiakkaan itsemääräämisoikeudesta ollaan par'aikaa säätämässä ensimmäistä kertaa lakia. Laki koskee muita kuin akuuttihoidon eli sairaaloiden asiakkaita. Pakkokeinojen säätelyn suhteen keskeiset ryhmät ovat vanhukset, erityisesti muistisairaat, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat sekä vammaiset. 

Kehitysvammaisia lukuun ottamatta em. ryhmiin kohdistuvia pakkokeinoja ei ole lailla säädelty. Kehitysvammalain § 42 sallii kaikki tarvittavat pakkokeinot ilman rajoitusta, raportointivelvollisuutta tai valitusoikeutta. Akatemiaprofessori Kaarlo Tuori on nimennyt § 42 lainsäädäntömme häpeäpilkuksi. 

Pakkokeinojen säätely on itsemääräämisoikeuden kannalta merkittävää. Säätelemättömyys on osaltaan antanut mahdollisuuden alentaa hoivakustannuksia fyysisesti ja kemiallisesti sitomalla, jolloin henkilökunnan määrä ja ammattitaito sekä hoitokäytäntöjen kehittäminen jäävät taka-alalle. Ongelma korostuu palveluiden kilpailuttamisen oloissa hinnan ollessa pääosassa ja markkinoita hallitsevat suuret kustannustietoiset kansainväliset hoivayhtiöt. 

Näistä syistä kemiallinen sitominen on katsottava itsemääräämisoikeuslaissa säätelyä edellyttäväksi pakkokeinoksi.