Home >> Lähihoitajat - lähimpänä ihmistä

Lähihoitajat - lähimpänä ihmistä

18.02.2022 - 13:15
  • Hoitajan kädet pitelevät vanhuksen kättä.

Lähihoitajat ovat avainasemassa vanhuspalveluissa. He tekevät perushoivatyön niin kotihoidossa kuin palveluasumisessa. He avustavat asiakkaita kaikissa tarvittavissa päivittäisissä toiminnoissa ruokailusta henkilökohtaiseen hygieniaan, mutta ovat paljon muutakin.

Kun itsenäiseen elämään tottunut ihminen muuttuu toisen ihmisen avusta riippuvaiseksi, hän myös menettää väistämättä osan fyysisestä koskemattomuudestaan. Se voi olla hämmentävää kenelle tahansa, jopa häpeän tunteitakin herättävää. Lähihoitaja kohtaa toisen ihmisen tässä avuttomuuden tilassa, ja se vaatii ammattitaitoa, herkkyyttä, myötäelämistä, mutta myös arkailemattomuutta, valmiutta olla turvallinen ja aloitteellinen työntekijä, eikä huumorikaan ole haitaksi. Kaiken kaikkiaan – vaativa tehtävä. Siinä ohessa sitten annetaan lääkkeet, havainnoidaan asiakasta, todetaan mahdolliset muutokset terveydentilassa ja toimintakyvyssä, tehdään tarvittavat hoitotoimenpiteet, ja seurustellaan hoidettavan kanssa, ja jossain välissä asiat on kirjattavakin.

Kaikki asiakkaat eivät ole herttaisia vanhuksia. Muistisairaudet saattavat muuttaa ihmisen luonnetta ja käyttäytymistä arvaamattomaksi, jopa aggressiiviseksi. Päihdeongelmia on enenevästi iäkkäilläkin ihmisillä. Vanhusta hoitava lähihoitaja tapaa usein myös omaisia, saattaa joutua kohtaamaan omaistenkin hädän ja huolen, jopa epäasiallisen käytöksen, ja joutua sijaiskärsijäksi niin työnantajansa puolesta kuin perheriidoissakin.

Kaiken tämän työn lähihoitaja tekee liian kireällä aikataululla, liian vähällä henkilökunnalla. Tästä johtuen työtä ei voi tehdä niin hyvin kuin hoitaja osaisi ja haluaisi. On raskasta jättää vanhus yksin kotiin selviytymään miten taitaa. On raskasta, kun ei ehdi kotihoidossa paikasta toiseen kiiruhtaessaan edes nollata mieltään ja valmistautua kohtaamaan seuraava hoidettava. On kestämätöntä, jos ei ehdi pitää ruokataukoaan.

Vaikka lähihoitajat ovat avainasemassa, työnantajansa arvostusta he eivät monin paikoin saa, tai ainakin siltä väistämättä useasti tuntuu. Työtahtia on kiristetty, normitettu kyseenalaisin perustein ottamatta huomioon monia ajankäyttöön vaikuttavia tekijöitä. Työvuorosuunnittelu on viety kauas tekijöistä. Työntekijöitä ei kuunnella työn suunnittelussa, vaikka he parhaiten tuntevat hoidettavansa. Työntekijöitä kaiken kaikkiaan ei kuunnella, työtä vaihtelevan hyvin tuntevat esimiehet määräävät kaikesta. Syynä tähän on tietenkin säästötoimet, josta kärsivät niin hoitajat kuin hoidettavat, eikä lähiesimiehen asemakaan ylempien tahojen paineessa ole kadehdittava.

Koronapandemia on entisestään vaikeuttanut työtä koko SOTE-sektorilla. Kun normaalioloissakin resurssit ovat olleet liian niukat, ei reserviä selviytyä pitkittyneestä pandemiasta ole ollut. Hoitajapula on kestänyt kauan, ja on vain pahentunut. Työolojen käytyä liian raskaiksi suuri joukko sairaanhoitajia ja lähihoitajia on vaihtanut alaa.

Tartuntatautilain väliaikainen muutos koskemaan velvoitetta ottaa koronarokote mm. vanhustyössä on suututtanut lähihoitajia. Vaikka kyse ei ole rokotepakosta, on pienipalkkaisen lähihoitajan vaikea ottaa riskiä jäädä ilman palkkaansa, ja laki tuntuukin kiristykseltä. Kun lähihoitajista on jo puristettu kaikki irti, on omaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kajoaminen rokotteen muodossa monista tuntunut viimeiseltä pisaralta, ymmärrettävästikin. Sama koskee tietysti myös sairaanhoitajia ja hoiva-avustajia.

Suomen kommunistisen puolueen SOTE-työryhmä toteaa, toisin kuin virheellisesti joissakin sosiaalisen median päivityksissä kerrotaan, että rokottamatta jättäytyminen ei ole peruste irtisanomiselle, vaan velvoittaa työnantajaa järjestämään muuta työtä mahdollisuuksien mukaan. Tilanteen niin vaatiessa voi myös rokottamaton työntekijä tehdä normaalia työtään. Vain jos korvaavaa työtä ei ole tarjolla, voi työnantaja keskeyttää palkanmaksun.

Suomen kommunistisen puolueen SOTE-työryhmä tukee lähihoitajia, hoiva-avustajia ja sairaanhoitajia heidän oikeutetuissa vaatimuksissaan. SuPer ja Tehy ovat julkaisseet oman SOTE-alan pelastusohjelmansa. Suomella ei ole varaa olla toteuttamatta sitä. Varat siihen on löydyttävä. Työnantajien on korjattava työoloja, kuunneltava työntekijöitä ja yhdessä heidän kanssaan organisoitava työ niin, että sen pystyy tekemään hyvin, että työstään voi olla ylpeä, että se on palkitsevaa, niin kuin se parhaimmillaan on.



Suomen kommunistinen puolue, SOTE-työryhmä 13.2.2022

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista + Kannanotot