Home >> Hävittäjähankinta tappaa hyvinvoinnin 

Hävittäjähankinta tappaa hyvinvoinnin 

13.09.2018 - 13:15
(updated: 13.09.2018 - 13:35)
  • Emme tarvitse hyökkäysaseita

Tulevalla vuosikymmenellä Suomeen suunnitellaan hankittavaksi Nato-yhteensopivia hävittäjiä, joiden 5-10 miljardin euron hankintahinta kalpenee koneiden 20–30 miljardin huolto- ja käyttökustannusten rinnalla. Kansan vastustuksesta huolimatta porvarihallitus on viemässä maatamme Natoon isäntämaasopimuksella ja aseistuksen yhteensopivuudella perustellen. 

Hävittäjien hankinnasta tekee päätöksen uusi eduskunta, jolle nykyiset eduskuntapuolueet esittävät 41 tai 62 hävittäjän hankintaa. Kansalle, joka lystin maksaa, ei kukaan ole esittänyt mihin laskelmiin nuo luvut perustuvat. Kansalaiset, joilta leikataan hyvinvointipalveluita, kysyvät miten leikkausten kanssa yhtaikaisesti valtion rahoja tuhlataan aseisiin ja kuoleman palvontaan. Ja miksi Suomi suostuu ostamaan hyökkäysaseita, joita USAn sotateollisuus haluaa myydä.  

Hallituksen sotahakuinen politiikka on ajamassa hyvinvointimme kriisiin, josta kärsivät eniten pienituloiset ja heikompiosaiset kansalaiset. Vastuuttomiin asehankintoihin riistetään rahat köyhiltä, sairailta, vammaisilta, lapsilta ja yleensä ottaen niiltä, jotka eivät kykene puolustamaan oikeuksiaan. Näin ei saa olla. SKPn kanta on, että heikoimmista on huolehdittava. 

Kaavaillut hävittäjähankinnat on peruttava. Asemäärärahojen korottaminen ei kasvata turvallisuutta. Kalliista hankinnasta hyötyvät ulkomainen aseteollisuus ja yksityiset liikepankit, joiden myöntämillä lainoilla hävittäjähankinnat rahoitettaisiin. Hävittäjälentokoneet ovat Donald Trumpille ja Natolle mieleen, ja asehankinnoilla Suomi sitoutuu Naton ja läntisen sotilasliittouman palvelemiseen. 

Suomen uskottava puolustus ei ole tähänkään saakka perustunut omiin hävittäjiin. Uudet hävittäjät eivät korjaa Suomen uskottavaa puolustusta. Niiden perimmäisenä tavoitteena on tukea länsiliittouman ja Naton sotavoimien mahdollisia sotatoimia Pohjolassa ja Baltiassa. Hyökkäysaseilla ei rakenneta uskottavaa puolustusta.  

SKP vaatii Suomen hallitukselta aktiivista ja rakentavaa osallistumista ponnisteluihin konfliktien ratkomiseksi rauhanomaisin keinoin. On irtaannuttava Natokumppanuudesta ja palattava sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Rauhaa rakennetaan ystävällisillä suhteilla kaikkiin maihin. Jos asiat ratkotaan neuvottelemalla ja yhteistyöllä, ei tarvita aseita eikä armeijoita. 

Kehotamme kaikkia ihmisiä vastustamaan hallituksen kaavailemaa kallista ja turhaa hävittäjähankintaa. Emme tarvitse hyökkäysaseita.

Kirjoittajan artikkelit

Kannanotot