Euroopan pelin on muututtava

Maailman valtatasapaino on keikahtamassa lännestä itään. Yhdysvallat, joka täytti Britti-imperiumin jättämän tilan, on menettämässä niin taloudellisen kuin poliittisen valta-asemansa Kiinalle ja muille nouseville talouksille. Maailmassa, jossa taloudellinen valta muuttuu aseelliseksi vallaksi ja taas takaisin taloudeksi, kamppailu talouden johtopaikasta on tarpeen vaatiessa veristä.

Imperialismin keskukset, joihin myös Euroopan unioni kuuluu, taistelevat niin markkinoista, luonnonvaroista, tiedon ja teknologian hallinnasta kuin vaikutusvallastakin. Neuvostoliiton hajoaminen jätti jälkeensä valtatyhjiön, jonka Yhdysvallat täytti. Se laajensi vaikutus valtaansa myös Euroopassa taivutellen maan toisensa jälkeen liittymään Natoon. Vaikka Naton olemassaolon peruste katosi Neuvostoliiton mukana, löytyi sille uutta käyttöä Yhdysvaltain etujen ja asemien varmistajana. Näin se myös ahdisti Venäjää yhä ahtaammalle kiristäen vähitellen maailmanpolitiikan jännitteitä. Myös Kiina on joutunut Yhdysvaltain kanssa törmäyskurssille ja siten sen viholliseksi. Kuitenkaan kumpikaan näistä: Venäjä tai Kiina ei itsekään ole jättänyt ajamatta omia suurvaltatavoitteitaan tarvittaessa myös voimapolitiikan ja Venäjän tapauksessa jopa sodan keinoin.

Naton voimapolitiikka on aiheuttanut valtavaa kärsimystä etenkin Lähi-idässä, jossa Yhdysvallat on sen jäsenvaltioiden tuella kohdistanut maailman poliisin rankaisutoimensa milloin mitäkin valtiota vastaan. Tarkoituksenaan säilyttää merkittävät resurssit ja kansainvälinen valta-asema.

Euroopan unioni on yksi tämän valtapelin aktivisista pelaajista. Se pyrkii vahvistamaan asemaansa imperialismin järjestelmässä ja parantamaan oman alueensa suuryhtiöiden kilpailukykyä yhteisillä sisämarkkinoilla. Kun suhteet Venäjään kiristyvät, johtaa se Euroopan yhä perusteellisempaan eristäytymiseen. Linnake-Euroopan muurit nousevat tällä hetkellä konkreettisesti myös sen itäiselle rajalle.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden oman päätösvallan kaventaminen purkamalla kansallista säätelyä, heikentämällä työehtoja ja avaamalla yhtiöille lisää vientimarkkinoita ovat olleet tarpeellisia askeleita eurooppalaisen pääoman etujen ajamiseen. Unionin kautta on avautunut myös poliittinen mahdollisuus ajaa tehokkaasti uusliberalistisia uudistuksia ja leikkauspolitiikkaa. Vaikka yksittäisten jäsenmaiden hallitusten kannat ovatkin hiukan vaihdelleet, on tehokkuusajattelu ja vain yhden vaihtoehdon salliva päätöksenteko saatu nostettua politiikan lähtöoletukseksi. Näin on viety tilaa kansalaisdemokratialta, erilaisilta kansalaisliikkeiltä ja niiltä vasemmistolaisilta puolueilta, jotka olisivat toisenlaisessa tilanteessa voineet nousta haastamaan vallitsevaa oikeistolaista hegemoniaa.

Euroopan unioni on kehittynyt monien kriisien kautta tiiviimmäksi liittovaltioksi. Sen jäsenvaltioiden keskinäiset eturistiriidat ja hyvin erilaiset lähtökohdat ovat nostaneet kansalaisten protesteja, jotka äärioikeisto on usein onnistunut kääntämään edukseen. Äärioikeisto on hyödyntänyt myös Euroopan talouspolitiikan, etenkin talouskurin vaatimuksia ja etenkin sen seurauksia, jännitteitä oman kasvunsa varmistamiseen. Tämän se on tehnyt välillä sisäisesti ristiriitaisellakin tavalla niin, että pohjoisen jäsenvaltioissa se on vastustanut eteläisten jäsenvaltioiden taloudellista tukemista, on se voinut etelässä valjastaa katkeruuden, joka on noussut pohjoisten valtioiden nihkeästä suhtautumisesta. Näin äärioikeisto on kerännyt vihan ja katkeruuden hedelmät itselleen.

Jotta tämä kehitys Euroopassa voitaisiin muuttaa on Suomen kommunistisen puolueen mielestä välttämätöntä muuttaa Eurooppalaisen päätöksenteon perustaksi talouden etujen sijaan ihmisten etu. Demokratia, tasa-arvo, kansojen itsemääräämisoikeus, humaanit ihanteet, yhteisen ympäristön suojelu ja yhteistyöhän perustuvan turvallisuusjärjestelmän luominen sotien ehkäisemiseksi ja aseista riisunnan edistämiseksi.

Euroopan unionista vapautumiseksi tarvitaan suunnitelma, jolla voidaan avata tie kohti vapautumista EU:n uusliberalististen perussopimusten ja epädemokraattisen hallinnon kahleista. Se ei tarkoita eristäytymistä kansallisvaltioihin vaan EU:n markkinaehtoisten puitteiden hylkäämistä ja ne ylittävää yhteistyötä.

Miten tähän voidaan käytännössä edetä, riippuu siitä miten unionin sisäiset ristiriidat kehittyvät, sekä siitä millaisten tunnusten ja vaatimusten taa onnistutaan kokoamaan laajempia joukkoja. Tässä kamppailussa keskeistä on se, että me ja muu laajempi vasemmisto onnistumme nostamaan talouden ja sen etujen sijaan esille työntekijöiden oikeudet, työllisyyden, sosiaaliset perusoikeudet, ekologisen rakennemuutoksen ja kulttuurin kysymykset.