Eliitti haluaa kyykyttää köyhää

Talousrikoksista tuomitun porvarin Kari Uotin sosiaalisen median ulostulo siitä, miten köyhiltä pitäisi viedä äänioikeus, on herättänyt paljon keskustelua. Uotin mielestä vain veronmaksajilla on oikeus ja valta päättää yhteiskunnan asioista, koska muut ovat varatonta massaa.

Nyt puhuu mies, joka on koko elämänsä omistanut veronkierolle, omistusten ja varojen pimittämiselle ja vilunkipelille.

Uotin kommentit eivät ole mitään uutta. Ne ovat liberaalin ajattelun ytimessä olleet jo vuosisatojen ajan.

Köyhien ja vähäosaisten kyykytys, alistaminen ja kontrollointi ovat liberalistisen poliittisen perinteen ytimessä. Tämä käy hyvin ilmi italialaisen tutkijan Domenico Losurdon kirjasta Liberalismin musta kirja, jonka Into kustansi muutama vuosi sitten.

Liberaalien paljon kuuluttama vapaus on käytännössä varattu omistavalle luokalle, muiden vapauden rajoittaminen on erilaisten verukkeiden nojalla suotavaa, jopa pakollista. Ei ole yllätys, että liberalismin keskeiset teoreetikot eivät nähneet orjuudessa paljoa moitittavaa.

Liberalismia kannattavat kellokkaat markkinoivat ideologiaansa vapauden ja demokratian aatteena. Historiallinen totuus on jotain aivan muuta. Liberalismi on merkinnyt vain pääomien omistajien vapautta, ”herrakansan valtaa”, kuten Losurdo kirjoittaa. Liberaalin aatteen isät olivat innokkaita orjanomistajia ja köyhän rahvaan oikeuksien polkijoita. Työtä tekevää luokkaa ja köyhälistöä piti pitää kovassa kurissa ja nuhteessa, sitä vaativat niin ’kansankunnan yhteinen etu’ kuin ’yhteiskuntarauha’ – mieli tekisi näin vuonna 2019 laittaa samaan litaniaan vielä ’kilpailukyky’ ja ’kestävyysvaje’.

Liberalismi alistaa valtavat massat pelkiksi työkoneiksi, jotka nouseva porvaristoluokka koki omaksi omaisuudekseen. Tämä sama periaate tuntuu vallitsevan myös nykyisen liberaalioikeistolaisen kokoomuksen parissa – sieltä näkemys on levinnyt ilmeisesti laajemminkin päättäjien pariin.

Liberalismissa muodostui myös ajatus ”herrarodun demokratiasta”, käytännössä omistavan luokan diktatuurista, missä yhteiskunnan eliitti katsoo saaneensa mandaatin hallita alempia kansanosia, myös alempia rotuja.

Fasismin ja kansallissosialismin juuret löytyvät vahvasti liberalismista, eivät niistä sosialismin aatteista, joita nousi 1700-1800-luvuilla. Termi ’kansallissosialismi’ onkin saksalaisten fasistien kehittämä hämäystermi, jolla ei ole mitään tekemistä sosialismin kanssa.

Tukien varassa elävien holhoaminen ja kontrollin tarve kumpuavat kapitalismin ideologisen puolen, liberalismin aatemaailmasta. ”Jotta yhteiskunta voidaan saada onnelliseksi, valtaenemmistön on välttämättä pysyttävä sekä sivistymättömänä että köyhänä. Varmin vauraus koostuu työteliäiden köyhien massasta”, totesi Bernard de Mandeville (1670-1733), eräs liberalismin oppi-isistä.

Kapitalistisen liberalismin orjuuttamat massat saivat vapautuksensa vasta, kun työväenluokan tietoisuus alkoi kasvaa ja syntyivät sekä työväenliike että sosialismin ja kommunismin aatteet.

Uoti ja hänen hengenheimolaisensa saavat nykyään aivan liikaa tilaa julkisuudessa. On aika toisenlaisen ajattelun. Alistetut hakevat yhä ääntään.