Missä vasemmiston strategia?

Tänään alkavat uuden puolueen hallitusneuvottelut Säätytalolla. Kertoessaan mukaan tulevista puolueista Jyrki Katainen perusteli hallituspohjan laajuutta sillä, että se ”mahdollistaa kipeät ratkaisut”. Tällä hän viittasi erityisesti julkisten menojen leikkaamiseen.

Katainen totesi, että kukaan ei saa hallituksessa pysyvästi vapaita käsiä EU-politiikassa tai muussakaan. Hänen mukaansa Perussuomalaisten kanssa etsittiin rajausta EU-politiikassa, mutta sitä ei löytynyt. Sen sijaan Vasemmistoliiton johdon kanssa se on löytynyt eli VAS on valmis sitoutumaan EU-politiikkaan pidemmälle kuin Perussuomalaiset.

Isot linjat ratkaisevat

Neuvotteluissa tulee tietysti vielä monta kädenvääntöä. Puolueilla on omat tavoitteensa ja myös tarpeensa profiloitua. Kaikesta päätellen hallitusneuvottelujen yhteiseksi lähtökohdaksi on kuitenkin hyväksytty se, että julkisia menoja leikataan ja EU-politiikkaan sitoudutaan.

Leikkauslistoja ei ennenkään ole voitu toteuttaa ilman joitain, edes kosmeettisia helpotuksia vaikeimmassa asemassa oleville. Todennäköisesti perusturvan joihinkin osiin tulee jotain parannusta. Sellaiset lupaukset tulivat kaikilta puolueilta jo ennen vaaleja. Mutta paljon isommista summista puhutaan, kun katsotaan Kataisen ja valtiovarainministeriön valmistelemia julkisten menojen leikkaamis- ja jäädyttämisesityksiä, kuntien palvelujen karsimista, veroratkaisuja, EU-pankkitakauksia jne.

Kuvaavaa on, että tuloerojen kaventaminen puuttui kokonaan hallituksen muodostajan puolueille esittämistä kysymyksistä. Puhumattakaan sitä, miten rajoitettaisiin pankkien ja suuryhtiöiden valtaa. Miten esimerkiksi työttömyyden ja pätkätöiden ongelmiin puututaan, kun suuryritykset vähentävät jatkuvasti työpaikkoja ja myös julkisella sektorilla ajetaan samaa linjaa?

Vasemmistoliitolle on ilmeisesti luvattu mahdollisuus vastustaa nyt eduskunnan päätettäväksi tulevaa Portugalin kriisipakettia, kunhan se sitoutuu jatkossa tukemaan EU-politiikkaa. Näin VAS kulkee päinvastaiseen suuntaan kuin Euroopan vasemmisto, Euroopan ay-liittojen yhteisjärjestö, Attac ja monet muut, jotka näkevät Portugalin kriisipaketin olevan vain osa laajempaa uusliberalistista ohjelmaa. Jos VAS vastustaa vain Portugalin kriisipakettia, se siunaa paljon isomman europlus-paketin, joka pönkittää nykyistä pankkijärjestelmää, ajaa yksityistämistä ja antaa EU-komissiolle vallan kontrolloida jäsenvaltioiden budjetteja.

Kenen politiikan suunta muuttuu?

Muualla Euroopassa ja maailmalla ei voi juuri kuvitellakaan hallitusta, jossa olisivat sekä oikeiston pääpuolue että parlamentin vasen laita, vieläpä porvarillisella enemmistöllä. Suomessakin vasemmiston kokemukset hallitusyhteistyöstä kokoomuksen kanssa ovat surkeita. Lipposen hallituksen kauden laskuja maksetaan vieläkin epäluottamuksena vasemmistoa kohtaan.

SDP:n ja VAS:n johtajat ovat puhuneet politiikan suunnan muutoksesta. Voi kuitenkin kysyä, kenen politiikan suuntaa tässä muutetaan? Takinkäännöt ja vasemmistolaisen opposition katoaminen eduskunnasta antavat valttikortit Timo Soinille ja perussuomalaisille.

Juuri vasemmiston piirissä odottaisi hallituskysymysten arvioimista yksittäisten asioiden ohella myös poliittisen muutoksen strategian valossa. Mitään tällaisia perusteluja ei kokoomuksen johtamaan hallitukseen osallistumiselle ole esitetty. Joidenkin puheenvuorojen perusteella voisi päätellä, ettei mitään strategiaa tarvitakaan, koska vain hallituksessa voi vaikuttaa.

Asiakysymystenkin osalta konkreettisuutta on esimerkiksi Vasemmistoliiton hallitusneuvottelujen tavoitteissa kovin vähän verrattuna siihen, mitä puolue esitti vielä vaaliohjelmassaan. Ero esimerkiksi Euroopan vasemmiston puolueiden radikaaleihin vaatimuksiin on tavoitteiden osalta suurempi kuin hallitusneuvottelujen porvaripuolueisiin.

”Demarit halusivat Vasemmistoliiton avulla suojata vasenta laitaansa äänestäjäpaolla”, kommentoi Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari. Kokoomus puolestaan haluaa vähentää sekä Vasemmistoliiton että Vihreiden vaikutusmahdollisuuksia hallituksessa sillä, että kumpikaan niistä ei pääse vaa'ankieleksi.

Mutta kuka kantaa huolta siitä, miten padotaan äänestäjien virtaa Perussuomalaisiin ja heikennetään oikeistoa? Tai miten vahvistetaan ihmisten luottamusta mahdollisuuksiinsa vaikuttaa? Miten kasvatetaan ay- ja kansalaisliikkeiden muutosvoimaa? Tai miten suomalainen vasemmisto on mukana eurooppalaisessa ja kansainvälisessä kapitalisminvastaisessa kamppailussa? – Tässä riittää haasteita, ja niihin ainakin SKP haluaa vastata.

Yrjö Hakanen