Imperialismin hullut apinat
Ukrainalaissyntyinen valokuvaaja Olya Morvan kävi Suomessa alkuvuodesta 2017. Rauhanliitto toi Suomeen Helsingin Kaisa-taloon Morvanin valokuvanäyttelyn, joka liittyi hänen kirjaansa Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen.
Morvan majoittui sattumalta samaan kommuuniin, jossa silloin asuin. Kävimme parin viikon aikana paljon keskusteluja ja tein myös Tiedonantajaan haastattelun, jonka voi lukea täältä. www.tiedonantaja.fi/artikkelit/ep-toivo-kasvaa-ukrainassa
Ukrainan tilanne viisi vuotta sitten ei ollut häävi. Keskustelimme paljon myös suurvaltojen roolista Ukrainan kriisiytyneessä tilanteessa. Morvan kuvasi osuvasti, että kun maailmalla on jo yksi ”aseistettu hullu apina” eli Yhdysvallat riehumassa, ei sinne tarvita toista. Tällä hän viittasi Venäjään, jossa Putin lujitti itsevaltaisesti asemiaan.
Keskustelu tuli mieleen, kun nyt tuo toinen hullu apina eli Venäjän nykyinen hallinto aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan. Sotatila oli kytenyt itäisessä Ukrainassa jo kahdeksan vuotta, eikä yrityksistä huolimatta minkäänlaista sopua tilanteeseen löytynyt. Putin pisti omalla toiminnallaan pisteen järkevien ratkaisujen löytämiselle ainakin toistaiseksi.
Kun reaalisosialismi romahti 1990-luvun vaihteessa ajatteli moni, että eräs aikakausi päättyi. Muotiajattelijaksi nousi yhdysvaltalainen Francis Fukuyama, joka visioi teoksessaan Historian loppu ja viimeinen ihminen historian kehityksen loppua ja porvarillisen demokratian ja kapitalismin globaalia voittoa kaikista muista ideologioista, eritoten sosialismista ja kommunismista.
1990-luvun puolessa välissä kirjoitti kaksikko Marx-orientoituneita tutkijoita – Michael Hardt ja Antonio Negri – Imperiumi-kirjan, jossa jatkettiin osaltaan Fukuyaman ajatuksia. Hardt & Negri lähtevät siitä, että leniniläinen imperialismiteoria olisi vuosituhannen lopulla vanhentunut. Keskenään taistelevien imperialististen blokkien asemesta maailmaa hallinnoi yksinapainen Imperiumi, jonka kaikki valtakeskittymät sijaitsevat Yhdysvalloissa: sotilaallista ylivaltaa edustaa Pentagon, taloudellista Wall Street ja kulttuurista Hollywood.
Kaikki ovat kuuliaisia Yhdysvaltain johtamalle Imperiumille, jonka päätarkoitus on riistää toisarvoisia alueita ja massojen työtä ja kasata varallisuutta globaalille eliitille, jolla ei ole enää tarvetta imperialistiseen kilpailuun resursseista ja markkina-alueista. Mahdolliset kriisit, konfliktit ja sodat olisivat vain Imperiumin sisäisiä ryppyjä, jotka Yhdysvallat Nato-liittolaisineen taputtelee tasaiseksi täsmävoimankäytöllä.
Imperiumiteoria alkoi kuitenkin 2000-luvulla menettää selitysvoimaansa. Muun muassa Kiinan aseman valtavan nopea kasvu, 9/11-terrori-iskut ja sitä seuranneet terrorismin vastaiset sodat, Venäjän nationalistinen kehitys ja viimeistään 2007-2009 finanssikapitalismin kriisi osoittivat, että Yhdysvaltain pääomien hegemonia on paitsi hauras myös haastettavissa. Maailmalla alkoi hahmottua uusia imperialistisia blokkeja, joiden rauhanomainen rinnakkaiselo globaalissa kapitalismissa on osoittautunut mahdottomaksi.
Venäjän avoin hyökkäys Ukrainaan on nostanut imperialistisen sodan taas moninapaiseksi. Taistelua oli toki käyty pitkään talouden sektorilla, nyt ne siirtyivät konkreettisiksi pommituksiksi.
Tähän asti pitkälle niin sanotulla lännellä ja sen liittolaisilla on ollut yksinoikeus harjoittaa laajamittaista sotilaallista aggressiota silloin kun se on katsottu tarpeelliseksi. Kansainvälisten lakien rikkomuksiin on suhtauduttu jos ei nyt myönteisesti niin ainakin villaisella painaen. Sanktiot esimerkiksi Saudi-Arabiaa, Israelia tai Turkkia kohtaan ovat olleet olemattomia – Yhdysvalloista puhumattakaan.
Ne sodan kauheudet, jossa lukemattomat ihmiset tätä ennen esimerkiksi Palestiinassa, Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa ja Jemenissä ovat eläneet jo pitkään, ovat nyt tulleet todeksi Euroopan sydänmailla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on täysin tuomittava, koska se vain lisää kärsimystä ja tekee rauhanomaisten ratkaisujen löytämisen vaikeaksi. Sota on pysäytettävä niin pian kuin mahdollista.
Nyt tehtävät ratkaisut tulevat määrittämään myös tulevaisuutta. Länsi – ja Suomi tietysti hyvää vauhtia mukana – on lähtenyt edistämään asevaraista turvallisuusajattelua, kansainvälisten suhteiden militarisointia, lisääntyvää asevarustelua, ydinpelotteen voimistamista ja sodan uudenlaista teknologisointia. Rauhanpolitiikka koetaan nyt ”vanhanaikaisena”, ja tilanne uhkaa eskaloitua pitkäaikaiseksi ja laajaksi sodaksi, johon meillä ei ole millään tasolla varaa. Asevarusteluun ja militarismiin käytetyt resurssit tarvittaisiin kipeästi ilmastokriisin torjuntaan ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen.
Saamieni tietojen mukaan Olya Morvan ja hänen perheensä on toistaiseksi turvassa, mutta hänen monet ukrainalaiset toverinsa eivät. Tässä tilanteessa on tuettava paitsi Ukrainassa kärsiviä, myös pakolaisia sekä venäläistä kansalaisyhteiskuntaa ja tavallisia, sodanvastaisia venäläisiä. Imperialistiset sodat eivät ole kansan vaan johtavan eliitin sotia, joista välittömästi hyötyy vain aseteollisuus ja nationalistinen uho, joka kasvattaa myös rasismia.
Tällä hetkellä maailmalla riehuu yhden hullun aseistetun apinan lisäksi toinen mokoma. Meidän on nyt toimittava niin, että lisää apinoita ei ilmaannu ja että nuo loputkin riisutaan aseista.
Kirjoittaja
Marko Korvela
