Kapitalismin, uusliberalismin ja militarismin uhat – voimien kokoaminen tuhon estämiseksi

SKP:n edustajakokouksen 2025 poliittinen asiakirja

Kapitalismin, uusliberalismin ja militarismin uhat – voimien kokoaminen tuhon estämiseksi

Kapitalismi on ajautunut yhä syvenevään kriisiin, jossa taloudellinen eriarvoisuus, ekologinen romahdus, sodan uhka ja demokratian kriisi kietoutuvat toisiinsa. Uusliberaali politiikka on tehnyt ihmisten perustarpeista, kuten asumisesta, terveydenhoidosta ja koulutuksesta markkinahyödykkeitä ja rapauttanut julkista sektoria. Se ei kuitenkaan ole onnistunut luomaan sellaisia voittoja, joita sen luojat havittelivat. Se on purkanut finanssimarkkinoiden sääntelyä ja synnyttänyt valtavan taloudellisen kriisin. Sen avulla omistava luokka on kyennyt hidastamaan, mutta ei pysäyttämään voiton suhdeluvun laskutendenssiä. Tämä on johtanut siihen, että eri puolilla maailmaa toteutetaan massiivista vallansiirtoa demokraattiselta järjestelmältä yrityksille ja niiden etuja ajavalle suurpääomalle. Myös EU:ssa ja Suomessa tämä kehitys näkyy.

Kaupan avautumisen mantran tilalle on tullut alueellinen protektionismi ja näköalaton yritysten ja pääoman etujen puolustaminen, joka johtaa demokratian kaventumiseen. Euroopan militarisointi, asevarustelu ja Naton laajentuminen sitovat valtavasti resursseja, jotka otetaan hyvinvoinnista.

Tämän kehityksen pysäyttäminen vaatii rohkeaa antikapitalistista vaihtoehtoa ja sellaista järjestelmäkritiikkiä, joka yhdistää rauhan, ekologisen jälleenrakennuksen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kansanvallan tavoitteet. Ilman uskottavaa vaihtoehtoa ihmisten motivoiminen toimintaan ei onnistu ja he voivat hakeutua jopa äärioikeiston vaikutuspiiriin.

Oikeiston hegemonia on murrettava, mutta sen haastaminen edellyttää laajaa ja suunnitelmallista liittoutumista edistyksellisten toimijoiden välillä. Kapitalismin ja imperialismin vastaista kamppailua ei voida käydä vain parlamentaarisin keinoin, vaan tarvitaan ruohonjuuritason järjestäytymistä, yhteisiä liikkeitä ja solidaarisuutta yli rajojen.

Rauhanliike, työväenliike, ympäristöliike ja feministinen kamppailu on yhdistettävä kohtaamaan yhteinen vastustaja: suurpääoma, joka on valmis uhraamaan niin ihmiset kuin ympäristönkin voitontavoittelun alttarille.Alkavalla edustajakokouskaudella SKP:n poliittisen työn on keskityttävä erityisesti neljän toisiinsa kietoutuvan kamppailun vahvistamiseen: luokkaristiriitojen paljastamiseen niin Suomessa, Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti, rauhanpolitiikan nostamiseen politiikan keskiöön, leikkauspolitiikan torjumiseen ja politiikan suunnan muuttamiseensekä ekologisen kriisin jarruttamiseen ja pysäyttämiseen koko järjestelmän tasolla.

Puolueen tavoitteiden edistäminen edellyttää, että puolue on vahva. Keskuskomitean kiireelliseksi työksi asettuu puolueen toimintakyvyn vahvistaminen.

Julkisten palvelujen puolustaminen ja demokratian laajentaminen ovat avainasemassa tilanteessa, jossa oikeisto pyrkii murskaamaan sosiaalivaltion rippeet, ja antamaan pääomille vallan määrätä suoraan yhteiskuntien suuntaa. Nämä ovat konkreettisimmat keinot kapitalismin suurimpien ongelmien välittömään ratkomiseen. Se on kommunisteille haaste laajentaa osallistumista ay- ja kansalaisliikkeisiin ja avata tyytymättömille ihmisille lisää vaikuttamisen väyliä.

Edustajakokouskauden aikana SKP:n on syvennettävä kansainvälistä yhteistyötään antikapitalististen, vasemmistolaisten ja kommunististen liikkeiden kanssa. Tavoitteena ei voi olla vain tapahtumiin reagoiminen, vaan aloitteellisuus yhteisten kamppailujen suuntaamisessa kohti poliittista muutosta ja lopulta sosialistista vaihtoehtoa.

Suomen oikeistohallitus ja tulevaisuuden näkymät

Petteri Orpon oikeistohallitus on ajanut ennennäkemättömän rajuja leikkauksia ja politiikan alistamista markkinavoimille. Se hyödyttää suurpääomaa ja rankaisee työväkeä, opiskelijoita, lapsiperheitä ja eläkeläisiä.

Julkisten menojen karsiminen, työehtojen heikentäminen, sosiaaliturvan kurjistaminen ay-liikkeen toimintaoikeuksien kaventaminen sekä Yleisradion ja kansalaisliikkeiden rahoituksen leikkaaminen eivät ole väliaikaisia ratkaisuja. Ne ovat osa tietoisesti uusliberaalia ohjelmaa, jonka juuret ulottuvat EU:n politiikan ytimeen.

Hallitus perustelee toimiaan ”kasvupolitiikalla”, vaikka samoja toimia on tehty koko 2008 alkaneen finanssikriisin alusta lähtien. Jopa kirjaimellisesti samat päätökset, kuten yhteisöveron alentaminen, tuodaan poliittiseen pöytään yhä uudelleen. Yhä harvempi uskoo näiden toimien synnyttävän kasvua. Aiemmat päätöksetkään eivät ole toimineet. Yhä useampi näkee, mistä todellisuudessa on kyse: räikeästä ja häikäilemättömästä luokkapolitiikasta, joka tähtää omistavan luokan vallan ja varallisuuden kasvattamiseen.

Samaan aikaan hallitus ajaa avoimen rasistista politiikkaa, joka jakaa työväenluokkaisessa ja alistetussa asemassa olevaa väestöä erilaisiin yhteiskunnallisiin ryhmiin. Näin se hajottaa työväenluokan yhtenäisyyttä. Samalla Perussuomalaiset paljastavat, mikä on heille tärkein ja lähestulkoon ainoa poliittinen teema.

Sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset, asumisen kallistuminen, kohtuuhintaisen asumisen alasajo (muun muassa Ara-järjestelmän lakkauttamisen kautta), hintojen nousu ja työttömyyden kasvu ovat ajaneet suuren määrän työväenluokkaisia ja köyhiä ihmisiä näillä päätöksillä hyvin vaikeaan asemaan, ja seuraukset voivat olla arvaamattomia.

Tällaisia muutoksia on vaikea palauttaa ennalleen, koska ne muuttavat yhteiskunnan toimintoja ja purkavat eri tavoin vuosikymmenien työllä rakennettuja turvaverkkoja. Siksi on selvää, ettei poliittinen suunta muutu pelkästään hallitusta vaihtamalla. Ei varsinkaan, kun eduskunnan vasemmistopuolueet ovat sitoneet kätensä hyväksymällä militarismin, sote-uudistuksen, valtiovarainministeriön budjettivallan ja itse asiassa myös hyökkäykset ammattiyhdistysliikettä vastaan.

Muutos vaatii painetta eduskunnan ulkopuolelta. Se vaatii myös koko nykyisen, yritysten ja suurpääoman ylivaltaan perustuvan kehitysmallin kyseenalaistamista. Tämä on haaste meille kommunisteille ja koko vasemmistolle.

Tulevissa vaaleissa SKP:n vaalityö voi osaltaan toimia kokoavana voimana tälle muutokselle, mutta tätä tärkeämpää on luoda yhteistä toimintaa erilaisten kamppailujen ympärille. Muutoksen välttämättömyys nousee ihmisten kokemasta hädästä. Tämän pitää kuulua ja näkyä niissä poliittisissa linjauksissa, joita tällainen yhteinen liike ajaa. Sen ääni voi olla rosoinen ja hiomaton, mutta se tarjoaa tarttumapintaa myös niille, joita perinteinen politiikka puheenparsineen karkottaa ja syrjäyttää.

Orpon ja Purran hallituksen kaudella järjestetyt mielenosoitukset ja kansalaisliikkeiden kampanjat osoittavat, että ihmisillä on halua toimintaan. Ay-liikkeen, opiskelijoiden ja kulttuuriväen aktiivisuus ovat signaaleja siitä, että protesti on elossa. Israelin suorittamaa kansanmurhaa ja Gazan etnistä puhdistusta vastustavia mielenosoituksia on ollut toistuvasti eri puolella Suomea.

SKP:n tehtävä on osallistua näihin liikkeisiin ja tarjota luokkatietoista näkökulmaa. Tehtävämme on nostaa esille niitä yhdistäviä tavoitteita ja tuoda mukaan pidemmän aikavälin muutoksen perspektiivi. Se avaa mahdollisuuksia radikaalien, juuriin asti menevien uudistusten toteuttamiseen. Samalla on tärkeää kasvattaa mahdollisuuksien mukaan näiden liikkeiden näkyvyyttä, laajuutta ja toimintamahdollisuuksia.

SKP vaatii progressiivista, kaikki tulomuodot yhdistävää yhtenäistä verotusta, myös kuntaverotuksessa, työajan lyhentämistä kuuteen tuntiin ansiotasoa alentamatta, työntekijöiden ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien laajentamista sekä julkisten palvelujen laajentamista voitontavoittelun sijaan. Tulonjaon ja työajan uudistaminen ovat osa laajempaa yhteiskunnallista murrosta. Ihmisten hyvinvointi ei perustu vain yksilön omiin suorituksiin, vaan yhteiseen turvaan ja tasa-arvoon.

Koko maan pitäminen asuttuna ja ihmisten tarvitsemien palveluiden turvaaminen kaikkialla vaatii, että on hylättävä keskittämisen ja kilpailuttamisen logiikka. Näiden sijalle tarvitaan koko maan huomioivaa julkista ohjausta ja panostuksia palveluihin, valtion yritystoimintaan ja tuotannollisiin investointeihin, liikenneyhteyksiin ja työllisyyteen. Tähän kuuluu myös Postin, VR:n ja Yleisradion toiminnan kehittäminen yleishyödyllisenä julkisena palveluna.

SKP:n keskeinen vahvuus tässä kamppailussa on meidän sitoutumisemme ulkoparlamentaariseen luokkataisteluun. Katujen, työpaikkojen ja liikkeiden tasolla tehtävä työ ei ole puolueen vaalityön välttämätön paha tai lisuke, vaan se perusta, jolta ponnistamme eteenpäin. Samalla se on puolueen vahvistamista. Puolueen on tarjottava ja mahdollistettava omassa toiminnassaan poliittinen tila niille, joita parlamentaarinen vasemmisto ei puhuttele. Tämä luo pohjaa, jolle rakentaa protestia ja kasvattaa kommunistien osallistumista laajapohjaisten joukkoliikkeiden järjestämiseen.

Stop militarismille, tie auki rauhanpolitiikalle

Militarisoituminen uhkaa rauhaa, demokratiaa ja hyvinvointia. Asevarustelu, liittyminen Natoon ja puolustusyhteistyösopimus (DCA) Yhdysvaltojen kanssa eivät ole tuoneet turvallisuutta, vaan tehneet maastamme Naton ja Venäjän konfliktin kärjistymisen etulinjan ja potentiaalisen hyökkäyskohteen. Euroopassa sodan riski on kasvanut ja asevarustelu vie voimavaroja pois ympäristötoimista ja sosiaalisesta turvaverkosta.

USA:n vaatimuksesta Natossa asetetut asehankintojen ja muiden sotilaallisten menojen tavoitteet nostavat Suomen vuotuiset puolustusmäärärahat yli kymmeneen miljardiin euroon. Samaan aikaan sosiaalisia menoja leikataan. Hallitus ja osa eduskuntaoppositiota myös irtautuu jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta ja ajaa kansainvälisiä sopimuksia rikkovan käännytyslain voimassaolon jatkamista.

Suomen on irtauduttava tästä vaarallisesta kehityksestä ja palattava aktiivisen rauhanpolitiikan linjalle – ulkopolitiikkaan, joka perustuu aseistariisuntaan, kansojen itsemääräämisoikeuteen ja konfliktien poliittiseen ratkaisuun. Nato on imperialistinen liitto, joka jakaa maailmaa etupiireihin, kasvattaa asevarustelun menoja ja syventää globaalia epäluottamusta. Suomen on purettava DCA-sopimus, erottava Naton jäsenyydestä sekä vastustettava EU:n muuttamista liittovaltioksi.

Ilmaston lämpeneminen yhdessä suurvaltojen geopoliittisten intressien kanssa tekevät arktisesta alueesta yhä keskeisemmän valtakamppailun näyttämön. Saamelaisten, Euroopan ainoan alkuperäiskansan oikeuksia poljetaan. Militarisoimisen sijaan tarvitaan saamelaisoikeuksien vahvistamista, luontoa ja perinteisiä elinkeinoja kunnioittavaa aluekehitystä ja kansainvälistä yhteistyötä, joka tukee kestävää rauhaa ja ilmasto-oikeudenmukaisuutta. ILO 169 -sopimus on viimeinkin ratifioitava.

Länsimaiden reagoimattomuus Israelin kansanmurhapolitiikkaan on paljastanut , kuinka eriarvoistava "sääntöperustainen maailmanjärjestys" on. Palestiinan kansan kokema vuosikymmenten miehitys, apartheid ja käynnissä oleva kansanmurha Gazassa ovat kohdanneet niin sanotuilta länsimailta – myös Suomen eliitiltä – hiljaisuutta, hyssyttelyä ja jopa hyväksyntää. Globaali epäoikeudenmukaisuus ja kaksoisstandardit ovat käyneet ilmeisiksi. Näyttää, että yksi keskeinen taustasyy eripariseen suhtautumiseen on uhrien ihonväri. SKP puolustaa johdonmukaisesti kansojen oikeutta itsenäisyyteen ja vastustaa imperialismia kaikissa muodoissaan – niin Yhdysvaltojen, Israelin, Venäjän kuin Kiinankinoteuttamana.

Rauhanliike on vuosien ajan jäänyt lähes yksin puolustamaan aseistariisuntaa, konfliktien poliittista ratkaisua ja kansainvälisen oikeuden kunnioittamista. Venäjän hyökättyä Ukrainaan rauhanaktivistit ovat kohdanneet mediasulun, rauhanjärjestöjen valtionavustusten lopettamisen, virallisen politiikan painostuksen ja asevarusteluun uskovan turvallisuusajattelun.

Vähistä voimavaroista huolimatta rauhanliikkeillä on mahdollisuus kehittää omia poliittisia rauhanohjelmia, laajentaa sodanvastaisia mielenosoituksia, jatkaa yhteistyön rakentamista ay- ja ympäristöliikkeiden kanssa sekä kehittää kansainvälistä yhteistyötä. Se vaatii nykyisessä ilmapiirissä rohkeutta haastaa valtavirtaa ja puuttua sotien juuriin, militarismiin, imperialismiin ja nationalismiin.

Euroopalle uusi suunta

Euroopan nykyinen kehitys vie kohti suurvaltablokkien jakamaa maanosaa, jossa asevarustelu, rajojen sulkeminen ja talouskuripolitiikka hallitsevat. Euroopan unionin uusliberaali politiikka on alistanut Euroopan kansat suuryritysten määräysvallan alle. Kyykytys- ja kuripolitiikalla se on ajanut alas hyvinvointijärjestelmiä ja heikentänyt ay-liikkeen toimintamahdollisuuksia.

EU on epäonnistunut ulkopolitiikassaan ja idänpolitiikassaan. Euroopan maailmanlaajuinen vaikutus heikkenee ja EU on sitonut politiikkansa Yhdysvaltoihin, jonka asema maailman johtavana maana käy entistä epävarmemmaksi. Euroopan on hylättävä vastakkainasettelun logiikka, ydinasepelote ja vieraiden valtojen sotilastukikohdat ja rakennettava itsenäinen ulkopoliittinen linja. Se vaatii kansalaisaktivismia, kansainvälistä toimintaa diplomatian, kriisien ennaltaehkäisyn, aseidenriisunnan ja kansainvälisen oikeuden kunnioituksen palauttamiseksi. SKP vaatii sekä Suomen että Euroopan unionin irtautumista Natosta. Tilalle on rakennettava pysyvä rauhanjärjestelmä, uudistettu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, joka rakentuu kaikkien valtioiden suvereniteetin kunnioitukselle, konfliktien rauhanomaiselle ratkaisemiselle ja ihmisoikeuksille. Tämä on myös askel kohti maailmanlaajuista oikeudenmukaista järjestystä.

Nykyinen kehitys palvelee pääomaa, ei Euroopan asukkaita. Tällä hetkellä EU on valitsemassa oikeiston johdolla yhtiökapitalismin ja hampaisiin asti varustautumisen. Se johtaa poliittisen äärioikeiston vahvistumiseen.

Eurooppalaisilla on oltava mahdollisuus valita vaihtoehto, joka perustuu solidaarisuuteen, yhteiseen turvallisuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Sen voi tarjota esimerkiksi ay-liikkeen ja vasemmistovoimien liitto. Mutta Euroopan vasemmisto on jakautunut.. Osa on mukautunut EU:n rakenteisiin ja politiikkaan ja hyväksyy Naton . Esimerkkinä on Suomen Vasemmistoliitto, joka on toistuvasti pettänyt rauhanliikkeen, ay-liikkeen ja vasemmiston antimilitaristiset perinteet.

Vaihtoehdon tarjoaa luokkatietoinen, antikapitalistinen vasemmisto, joka ei pelkää haastaa järjestelmää. Se rakentaa määrätietoisesti yhteyksiä liikkeisiin, jotka taistelevat ilmasto-oikeudenmukaisuuden, rauhan ja sosiaalisten oikeuksien puolesta. SKP on valinnut olla osa tätä vaihtoehtoa, Euroopan vasemmistopuolueen jäsen ja osa kansainvälistä kommunistista liikettä, ja tarjota selkeää poliittista vaihtoehtoa. Se ei selittele, vaan toteaa suoraan, että eurooppalaiset tarvitsevat tulevaisuuden, eivät loputtomia kurjistavia leikkauksia, ihmisten turvaa tuhoavia säästöjä ja lopulta ihmiskunnan tuhoavia sotia.

Ympäristökatastrofeja voidaan vielä lieventää

Ilmastonmuutos, lajikato ja ekosysteemien romahtaminen ovat aikamme suurimpia kriisejä. Ne eivät ole vain luonnon, vaan myös yhteiskuntien kriisejä. Ennen kaikkea ne ovat kapitalistisen tuotannon ja kulutuksen kriisejä.

Olemme jo vaarallisen lähellä keikahduspisteitä, joiden jälkeen muutokset ovat palautumattomia ja tuhoisia. Mutta voimme edelleen rajoittaa tuhoja omalla toiminnallamme ja päätöksillämme. Voimme leikata päästöjä, elvyttää luonnon monimuotoisuutta ja sopeutua muutoksiin. Mutta tämä on tehtävä ripeästi, ja se on mahdollista vain, jos voitontavoittelun logiikka syrjäytetään ja päätöksenteon keskiöön nostetaan elämän kestävyys. Tarvitaan ekologista jälleenrakennusta, joka perustuu yhteiselle omistukselle, demokraattiselle suunnittelulle ja kansainväliselle solidaarisuudelle.

Kapitalismi perustuu luonnonvarojen haaskaamiselle. Se alistaa metsät, vedet, maaperän ja mineraalit yksityisille voitoille. Fossiilitalous, kertakäyttökulutus ja vaatimus jatkuvasta talouskasvusta kärjistävät kilpailua luonnonvaroista, mikä synnyttää alueellisia konflikteja, uuskolonialismia ja imperialismia.

Kapitalismi ei pääse rakenteellisista ongelmistaan viherpesulla. Välittömien toimenpiteiden lisäksi tarvitaan laajempaa yhteiskunnallista muutosta, jossa tuotanto alistetaan yhteiskunnallisiin ja ekologisiin tarpeisiin voitontavoittelun sijaan. On hylättävä malli, joka mittaa hyvinvointia yksisilmäisesti ja vaarallisesti rikkaiden rikastumisella. Ihmisten perustarpeet, ilmastonmuutoksen hillitseminen, luonnon monimuotoisuuden säilyminen, luonnon tuotto- ja kestokyky sekä ihmisten tasa-arvo ja hyvinvointi ovat ovat kestävyyden todellinen mittari.

Tuotantomme on järjestettävä uudella tavalla. Tarvitsemme julkisia peruspalveluja, työn jakamista ja ympäristöä tuhoavien toimintojen alasaloa. Oikeudenmukainen ekologinen siirtymä ei tapahdu työntekijöiden ja köyhien kustannuksella. Demokraattinen ohjaus, julkinen omistus ja siirtymää helpottavat ohjelmat turvaavat toimeentulon ja osallisuuden kaikille. Siirtymän on yhdistettävä ekologinen kestävyys ja työväenluokan kamppailu toimeentulostaan.

Luontokadon, kaivosten, metsien hakkuiden ja ilmastonmuutoksen vastaiset liikkeet ovat kansalaistoiminnan ydintä. Ne eivät ole vain ympäristöliikkeitä, vaan paikallista ja globaalia kapinaa sitä politiikkaa ja järjestelmää vastaan, joka tuhoaa ihmisten elämän edellytyksiä. Ympäristökamppailuissa törmätään väistämättä pääoman voitontavoitteluun ja valtaan. Se on poliittista ja luokkataistelua siitä, kenen ehdoilla päätöksiä tehdään. Kenen tarpeisiin ja miten tuotetaan? Kuka maksaa ympäristökriisin laskut? Tämä on iso haaste. Samalla kun muutoksilla on kiire, niiden pitää olla koko järjestelmän perusteisiin asti ulottuvia. Niiden pitää ylittää kapitalismin puitteet ja suuntautua toisenlaiseen järjestelmään, sosialismiin.

Uusi teknologia ja työelämä

Teknologian kehitys heijastaa yhteiskunnan valtasuhteita. Digitalisaatio, tekoäly ja automaatio voivat vapauttaa ihmisten aikaa ja keventää työtä. Nykyoloissa ne kuitenkin valjastetaan palvelemaan pääomaa, ja lopputulos on usein päinvastainen. Valvonta lisääntyy, työehdot sirpaloituvat, työtahti kiristyy entisestään, ja valta keskittyy suuryrityksille. Pelkkien voittojen tavoitteleminen johtaa lisääntyvään työttömyyteen ja yritysten vallan kasvuun. Tekoälybuumia käytetään massatyöttömyyden tekosyynä.

Oleellista on, kenen tarpeista ja kenen hyväksi uusia teknologioita kehitetään. Teknologista kehitystä on mahdollista suunnitella myös yhteiskunnallisten tarpeiden pohjalta esimerkiksi parantamaan palveluja, lyhentämään työaikaa ja mahdollistamaan osallistumista. Se on taistelua, jossa ovat vastakkain työ ja pääoma.

Työelämä on pirstaloitunut. Aikaisemmin normina olleiden kokoaikaisten, vakiintuneessa työsuhteessa tehtävien töiden tilalle on tullut yhä moninaisempia tapoja järjestää työsuhteita. Alustatyö, vuokratyö ja ketjutetut sopimukset heikentävät työntekijöiden asemaa ja tekevät heistä helpommin korvattavia. Etenkin maahanmuuttajilla ja muilla lähtökohtaisesti heikommassa asemassa olevilla on suuri riski joutua tekemään työtä surkeilla ehdoilla, ja heidän järjestäytymisensä on vaikeaa.

Tätä kehitystä voi vastustaa vain yhteisvoimin. On välttämätöntä puolustaa yleissitovuutta, työehtosopimuksia, ay-liikkeen oikeuksia ja tukea maahanmuuttajien järjestäytymistä. Oikeus poliittisiin lakkoihin on palautettava. Työelämän sääntelyä on vahvistettava, ei purettava. Demokratia on ulotettava myös työelämään. Se on kamppailua, jolla työntekijät saavat oikeuden päättää siitä, mitä, miten ja kenen hyväksi he tekevät työtä.

Työstä saatavalla palkalla on pystyttävä elämään vähintäänkin kohtuullisesti. Mutta työ on myös tärkeä osa ihmisarvoa, osallisuutta ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Ilman työtä on nykyisessä yhteiskunnassa vaikeaa olla täysivaltainen kansalainen. Työpaikoilla on parannettava mahdollisuuksia päätöksentekoon osallistumiseen, jolle työntekijöiden osaamiseen ja yhteistyöhön perustuva nykyaikainen talous on luonut sekä lisää tarvetta että mahdollisuuksia.

Työn murrokseen ja eriarvoisuuteen on vastattava vaikuttavilla toimenpiteillä. Tarvitaan talouden rakenteita muuttavia uudistuksia: luonnolliset monopolit on otettava julkiseen omistukseen, pankkisektorin ja suurteollisuuden valtaa on rajoitettava ja talouden suunnittelua yhteiskunnallisista tavoitteista käsin on lisättävä. Erityisesti on huomioitava taantuvien alueiden tukeminen. Tämä vaatii julkisia investointeja eri puolille maata.

Onko hyvinvointivaltio liian kallis?

Oikeiston puheissa hyvinvointivaltio on aina liikaa: liian kallis, liian suuri, liian tehoton. Suomalaista hyvinvointivaltiota on leikattu ja supistettu massiivisesti jo 1990-luvun lamasta. Vuoden 2008 finanssikriisistä alkaen lukuisat hallitukset ovat jatkaneet leikkauspolitiikkaa, mutta silti valtion velka on vain kasvanut.

Hyvinvointivaltion ongelma ei olekaan liian suuri julkinen sektori, vaan vääristynyt tulonjako. Hyvinvointivaltion rahoittaminen vaatii työn ja pääoman välisen tulonjaon muuttamista työntekijöiden hyväksi. Se vaatii työolojen parantamista ja suurten pääomatulojen tuntuvaa verottamista. Se vaatii kaikkien tulojen progressiivista verotusta ja julkisten palvelujen yksityistämisen pysäyttämistä. Se edellyttää ekologisten reunaehtojen tunnistamista. Tarvitaan myös globaalin etelän riiston ja rikkaiden hyväksi vääristyneen tulonjaon purkamista. Luonnon kantokyvyn rajoihin asettuva hyvinvointi on mahdollista toteuttaa, mutta se vaatii laajoja muutoksia siihen, miten yhteiskunta on järjestetty.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus järjesti hallinnon uudelleen, mutta ei poistanut rahoitusvajetta tai tavoitetta palvelujen yksityistämiseen. Hoitajapula ja vääriin asioihin keskittyvä tehostaminen rapauttavat edelleen palveluja. Sotealueilla on kehitettävä työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua omien työtehtäviensä ja koko hallinnon kehittämiseen. Työntekijöillä on halu tehdä työnsä kunnolla ja myös paras käsitys siitä, mitä tämä vaatii.

Sotepalveluiden kehittäminen vaatii oikeaa demokraattista valtaa sotealueille. Tämä edellyttää verotusoikeutta, jotta alueiden ei tarvitse toimia hallituksen kumileimasimina ja saksina. Esittämämme sotevero ei tule nykyisen verotuksen päälle ja lisäksi, vaan osa nykyisestä verotuksesta siirretään alueiden hallinnoitavaksi. Samalla on korjattava sote-uudistuksen rahoituksen alimitoittaminen ja luovuttava sen epärealistisista säästötavoitteista. Näin myös vähennetään valtionvarainministeriön mahdollisuuksia ohjata hyvinvointialueiden toimintaa kehysbudjetein ohi sosiaali- ja terveysministeriön ja hyvinvointialueiden tarpeiden. Eläkerahastoja ei saa alistaa keinottelijoille hyväksymällä eläkerahojen riskisijoittaminen.

Leikkaukset koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta, liikunnasta, tiede-, taide- ja muilta kulttuurin aloilta ovat osa hyvinvointivaltion purkua ja ihmisten mahdollisuuksien rajoittamista. Kulttuuri kuuluu kaikille. Kirjastot, kansalaisopistot, taideharrastus ja vapaa sivistystyö ovat elintärkeitä hyvinvoinnin ja demokratian kannalta. Liikunta parantaa suoraan ihmisten hyvinvointia ja vähentää kuluja terveydenhuollossa. Panostukset koulutukseen, liikuntaan ja kulttuuriin ovat sijoitus yhteiskunnan tulevaisuuteen.

Terveydenhuollon laadun ja saatavuuden heikentyminen, koulutustason lasku ja perusturvan rapautuminen aiheuttavat inhimillistä ja yhteiskunnallista tuhoa, joka vaikuttaa koko yhteiskunnan toimintakykyyn. Riittävä perusturva ja toimivat julkiset palvelut vahvistavat arjen turvallisuutta, mikä on keskeinen tekijä kokonaisturvallisuudessamme. Aseistautuminen ei sitä korvaa.

Miljardöörien ja eliitin vai kansan valta?

Kapitalismi ei ole vain taloudellinen järjestelmä. Se tuottaa ja tarvitsee tuekseen poliittisen valtarakenteen, jossa pienen eliitin taloudellinen valta kytkeytyy muuhun yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suursijoittajat, pankit ja monikansalliset yhtiöt vaikuttavat lainsäädäntöön.. Valtiokoneistot suojelevat suurpääomaa huolellisemmin kuin kansalaisiaan.

Lainsäädäntö, talouspolitiikka ja geopoliittiset liittoumat on rakennettu suurpääomien eduista käsin.   Näiden etujen puolustamiseksi on tukahdutettu ay-liikettä ja rajoitettu kansalaisoikeuksia. Niiden takia poliittinen eliitti on myös valmis viemään meidät sotiin.

Pääoman valta ulottuu tiedonvälitykseen ja kulttuuriin. Suurten mediakonsernien omistus on äärimmäisen keskittynyttä, ja valtamedia toimii vallan, ei kansan äänenä. Poliittinen todellisuus esitetään spektaakkelina, jossa olennaiset ristiriidat – työ ja pääoma, sota ja rauha, ekokatastrofi ja jatkuva kasvu peitetään yksilötarinoilla, tunnekuvilla ja viihteellä.

Sosiaalinen media ei täyttänyt lupaustaan vapaudesta ja verkostoitumisesta. Siitä on tullut yhtiöiden hallitsema ja algoritmien ohjaama valvontajärjestelmä, joka tarjoaa miljardööreille suoran välineen kerätä valtavia voittoja mainosrahoista, ohjata ihmisten toimintaa ja muokata ajattelua.Vaihtoehtoisia näkemyksiä esittävien ja vastakultuurin edustajien on aiempaa hankalampi saada ääntään kuuluviin. Silti sosiaalisella medialla on edelleen myös tärkeä voimaannuttava rooli valtamedian näkökulmien kaventuessa.

Nykyinen parlamentaarinen järjestelmä on puolestaan kapeutunut hallintojärjestelmäksi, joka antaa kansalle vain näennäisen vaikutusmahdollisuuden. Se on epäonnistunut vastaamaan pääoman ennen näkemättömään keskittymisen tuomiin ongelmiin eikä nykyisellään kykene puolustamaan demokratiaa tai turvaamaan ihmisten perustarpeita.

Todellinen valta on suurilla taloudellisilla toimijoilla ja ylikansallisilla elimillä. Tämän muuttaminen ei ole helppoa, mutta sitäkin välttämättömämpää. Yhteiskunnallisten uudistusten historia osoittaa, että työväenliike ja kansalaistoiminta on kyennyt painostamaan eduskuntaa moniin merkittäviin uudistuksiin, kuten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, työajan lyhentäminen, työttömyysturva, eläkkeet, lapsilisät, irtisanomissuoja, peruskoulu ja kansanterveyslaki.

Tarvitsemme uutta, osallistavaa ja työväenluokan vallalle rakentuvaa demokratiaa. Tarvitsemme kansalaisfoorumeita, työpaikkaneuvostoja, kansanliikkeiden suoraa osallistumista päätöksentekoon. On tavoiteltava yhteiskunnallista järjestelmää, jossa kansanvalta ulottuu myös talouden alueelle.

Työväenliike, kansalaisliikkeet ja yhteistyön rakentaminen

Kapitalistinen yhteiskunta ei muutu itsestään. Maailman muuttamiseen tarvitaan voimaa, järjestäytymistä ja yhteistä toimintaa. Työväenliike ja ay-liike ovat historiallisesti olleet kamppailujen etulinjassa, mutta niiden toimintamahdollisuuksia on rajattu oikeistolaisen politiikan seurauksena. Ne ovat edelleen tärkein muutosvoima, silloin kun eivät sopeudu markkinaehtoisen politiikan ja vallankäytön puitteisiin.

On syntynyt uusia ja erilaisia liikkeitä, jotka toimivat esimerkiksi ympäristön, rauhan, asukkaiden oikeuksien tai sosiaalisten kysymysten puolesta. On sekä tarpeellista että välttämätöntä rakentaa myös uudenlaisia liittoja, jotka yhdistävät ay-liikkeen kokemusta, kansalaisliikkeiden energiaa ja poliittista suuntaa etsivien ihmisten aloitteellisuutta ja paloa. Askeleet tähän suuntaan ovat olleet haparoivia. Kokemukset Helsingin kuntavaaleihin perustetusta Asukkaiden ääni -yhteislistasta osoittavat, että tällaisen toiminnan rakentaminen käytännössä on mahdollista. Lista yhdisti SKP:n, Feministisen puolueen ja Eläinoikeuspuolueen sekä eri liikkeistä tulevat sitoutumattomat aktivistit yhteisten tavoitteiden taakse.

SKP ei ole puolue muiden joukossa ja nappula parlamentaarisen pelin laudalla. Se on, tai ainakin sen tulee olla, järjestäytymisen, toiminnan ja suunnanmuutoksen työväline. Puolueen on rakennettava politiikkaa, joka ei jää parlamentarismin tai median varaan, vaan etsii vaihtoehtoja, liittolaisia, käytännön yhteistyötä ja juurtumista arjen kamppailuihin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi osallistumista lakkoihin, mielenosoituksiin, ammattiyhdistysliikkeeseen, rauhanliikkeeseen, kansalaisaloitteisiin, asukastoimintaan, osuustoimintaan, ihmisoikeusjärjestöihin ja ruohonjuuritason organisoitumiseen. Samalla vetoamme sosialidemokraatteihin, vasemmistoliittolaisiin ja vihreisiin kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa tapahtuvan yhteistyön hylkäämiseksi.

Työ yhteiskunnallisten kamppailujen parissa vahvistaa myös kommunistista liikettä. On SKP:n järjestöllisen vahvistamisenkin kannalta tärkeää osallistua niihin.

SKP rakentaa politiikkaa osana laajempaa yhteiskunnallista liikettä, joka ei keskity toimimaan vain vaaleissa. Liikettä rakennetaan siellä, missä ihmiset toimivat oman tilanteensa muuttamiseksi. Puolueen strateginen tehtävä on osallistua paikallisiin ja nyt usein hajanaisiin liikkeisiin, yhdistää ja vahvistaa niitä, tuoda kamppailuihin luokkanäkökulmaa sekä lopulta kyetä suuntaamaan kamppailuja uusliberalismin ja kapitalismin puristuksesta kohti sosialistista vaihtoehtoa .

Puolueen on haastettava kapitalistinen hegemonia. Järjestelmä vavahtelee, kun ihmiset alkavat kyseenalaistaa sen perusoletukset. Tällä hetkellä suuri osa kansasta kokee, ettei muutosta ole mahdollista saavuttaa. Valtamediahan on valjastettu uskottelemaan nykyisen järjestelmän olevan paras mahdollinen ja ettei sen muuttaminen ole mahdollista. SKP:n on pystyttävä murtamaan alistumiseen ajava retoriikka, paljastamaan pääoman valtaa ja avaamaan uskottavia näkymiä muutokseen innostaaksemme muita ja itseämmekin toimintaan.

Taistelu hegemonisesta vallasta vaatii osallistumista taisteluun tiedosta, kulttuurista, kielestä ja symboleista. Se vaatii myös uuden esittämistä ja toivon rakentamista. SKP:n tulee olla ennen kaikkea muutoksen näköalojen esittäjä ja mahdollistaja. Sen tehtävä on yhdistää teoreettinen analyysi käytännön kamppailuun, ja tehdä näkyväksi se, että toisenlainen maailma on paitsi mahdollinen myös välttämätön.

Tulevaisuuden ryöstö pysäytettävä– nuorten näkökulma

Militarisoituvan maailman sekä käynnissä olevien sotien ja kansanmurhien vaikutus nuorten tulevaisuudenuskoon on musertava. Nuorten elämää varjostaa kasvava epävarmuus, jota kapitalismi tuottaa ja hyödyntää.

Näköalaa synkentävät yhtä aikaa ilmasto- ja ympäristökriisi, väkivalta ja rasismi, taloudellinen epävakaus ja sosiaalisten oikeuksien mureneminen. Elinkustannukset ovat nousseet sietämättömälle tasolle, koulutuksesta, sivistyksestä ja kulttuurista leikataan, ja toimeentulon edellytykset pirstaloituvat yhä pahemmin. Nuorille ei anneta riittäviä eväitä rakentaa arkea, jossa olisi turvallisuutta, merkitystä ja etenemisen mahdollisuuksia. Tästä yksi selvimmistä oireista on nuorten mielenterveyskriisi. 

Nuorilla on kuitenkin intoa ja ideoita toimintaan. Joukkoliikkeet Gazan kansanmurhan pysäyttämiseksi ja Palestiinan puolustamiseksi ovat toimineet alkusysäyksenä monien nuorten aktivismissa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Sama koskee Elokapinaa ja monia muita ympäristöliikkeitä. Uusia vaihtoehtoja haetaan myös kulttuurin keinoin.

Monille tutuksi ovat tulleet silppu- ja pätkätyöt, nollatuntisopimukset ja palkattomat harjoittelut. Toimeentulo rakentuu epävarmalle pohjalle, jossa yhdistyvät matalat palkat, turvattomat työsuhteet ja puutteellinen sosiaaliturva, jota opiskelijana on pakko paikata opintolainalla. Asuminen on kallista, julkiset sote-palvelut ylikuormittuneita ja opiskeluun kohdistuvat jatkuvat leikkaukset viestivät siitä, ettei tulevaisuudella ole poliittista painoarvoa. 

Tätä taustaa vasten militarismin nousu on erityisen hälyttävä ilmiö. Sotapuhe ja sotaan valmistautuminen valtaa alaa politiikassa, samalla kun hyvinvointi ja rauhan rakentaminen jäävät taka-alalle. Valtion budjettia ohjaavat yhä enemmän asehankinnat ja puhe asevaraisesta turvallisuudesta, eikä nuorille jää muuta kuin velvollisuus maksaa lasku tulevaisuudesta, jota he eivät saaneet olla rakentamassa. 

Konservatismin nousu nuorten keskuudessa ei synny tyhjästä. Kun kapitalismi tuottaa jatkuvaa epävarmuutta, leikkauspolitiikka syö tulevaisuuden mahdollisuuksia ja osallistuva demokratia loistaa poissaolollaan, osa nuorista hakee turvaa hierarkioista ja autoritaarisista arvoista. Konservatiivinen ajattelu tarjoaa näennäistä järjestystä kaoottiseen maailmaan – mutta ei todellisia vastauksia ja vaihtoehtoja. 

Leikkauspolitiikka on luonut otollisen maaperän äärioikeistolle ja fasismille. Vastavoimaksi tarvitaan edistyksellistä, työväenluokkaista, feminististä ja antikapitalistista politiikkaa, joka ei sivuuta nuorten huolia vaan ottaa ne vakavasti. Äärioikeisto ja fasismi kyetään voittamaan toimimalla sosiaalisten oikeuksien – perusturvan, asumisen, reilun työllisyyden ja toimivien julkisten palvelujen puolesta. Hyvinvoinnin tulee olla yhteiskunnan ydintarkoitus. Nuorten on saatava vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin ja rakentaa tulevaisuuttaan yhteisöllisesti, solidaarisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. 

Muutoksen puolesta on kamppailtava nuorten kanssa ja heidän rinnallaan. Koulutusjärjestelmää on vahvistettava, lukukausimaksuja ei pidä ottaa käyttöön, opintojen määräaikoja on höllättävä ja yleissivistävyyttä lisättävä. Nuorisotyöhön on tehtävä panostuksia, matalimpia palkkoja ja perusturvaa korotettava reippaasti. Asumisen ja muiden elinkustannusten nousu on laitettava kuriin. Osallistuvalla demokratialla on rakennettava luottamusta vaikuttamismahdollisuuksiin. Asevarustelun sijaan on suunnattava varoja ympäristötekoihin, kulttuuriin ja muuhun yhteiskunnallisesti hyödylliseen toimintaan. Siinä tarjoutuu myös nuorille merkityksellistä työtä ja paremman tulevaisuuden näköaloja. Militarismia hillitään lisäämällä siviilipalveluksen vetovoimaa ja parantamalla aseista kieltäytyjien asemaa. Kannatamme siirtymistä nykyisestä asevelvollisuudesta vapaaehtoisuuteen pohjautuvaan asepalvelukseen. 

Katse vuoteen 2030

Vuonna 2030 maailma on edelleen täynnä ristiriitoja, kriisejä ja epävarmuutta, mutta myös toivoa. Tulevien vuosien aikana voidaan kääntää politiikan ja yhteiskunnallisen kehityksen suunta, mikäli muutosvoimat kykenevät löytämään yhteisen pohjan laajalle järjestäytymiselle.

Kapitalismin kriisit – ympäristötuhot, sodat, köyhyys, työttömyys, demokratian näivettyminen – eivät ole toisistaan erillisiä, vaan seurausta koko järjestelmän syvästä kriisistä. Tavoitteena on siksi lopulta oltava uudenlainen yhteiskunta, joka perustuu työn, luonnon ja ihmisten tarpeiden kunnioittamiseen ja hylkää itsetarkoituksellisen voitontavoittelun.

Radikaali suunnanmuutos ei synny ylhäältä annettuna kokouspäätöksenä tai julistuksena, vaan keskustelujen, kamppailujen ja liikkeiden kehityksen ja kasvun kautta.

Tärkeimmät tekijät muutoksessa ovat:

• Työväenliikkeen ja kansalaisliikkeiden uudelleenvoimaantuminen, ay-liikkeen politisoituminen, lakkojen ja mielenosoitusten vahvistuminen ja ay-liikkeen liittoutuminen muiden yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa laajempien poliittisten muutosten ajamiseksi.
• Vastavoimien kokoaminen oikeiston ja uusliberalismin ylivaltaa vastaan, jota myös uudenlainen ja vahvistunut yhteistyö SKP:n, muiden poliittisten ryhmien ja sitoutumattomien välillä osaltaan edistää.
• Suunnanmuutoksen vaatiminen ja poliittisten valintojen sekä niiden vaihtoehtojen esille tuominen myös vaaleissa. Pelkkä hallituksen vaihtaminen ei riitä, ellei siihen liity kansalaisliikkeiden vaatimus koko politiikan suunnan muuttamiseksi.

SKP on oltava aktiivisesti mukana rakentamassa näitä muutoksen askelmia, mutta ei missään tapauksessa pelkkänä parlamentaarisena puolueena, vaan taisteluun osallistuvien ihmisten ja joukkojen hyödyllisenä poliittisena ja toiminnallisena työkaluna. Uudenlaisen tulevaisuuden ytimessä on sosialistinen vaihtoehto, joka ei tyydy uudistamaan kapitalismia, vaan tähtää sen korvaamiseen demokraattisella, ekologisella, rauhantahtoisella ja tasa-arvoisella järjestelmällä. SKP rakentaa siltaa sitä kohti tarttumalla konkreettisiin ongelmiin ja teoilla niiden ratkaisemiseksi, kokoamalla mahdollisimman laajaa muutosvoimien yhteistyötä oikeistolaisen hegemonian ja suuren rahan vallan murtamiseksi. Toimimalla yhdessä ihmisten kanssa työpaikoilla, asuinalueilla ja kansalaisliikkeissä, edistämällä yhteisiä tavoitteita osaamisella ja aktiivisuudella saamme myös arvostusta ja uskottavuutta ja siten ennen pitkää vahvistumme sekä puolueena että liikkeenä.

Kohti sosialistista siirtymää

Sosialismi on meille konkreettinen tulevaisuuden tavoite toiminnan ja kamppailun kautta saavutettavaksi suureksi muutokseksi. Seuraavien vuosien keskeisiä tavoitteita tällä tiellä ovat:

1. Taloudellisen vallan demokratisointi
   – Julkisen omistuksen vahvistaminen alkaen strategisilta aloilta (energia, liikenne, asuminen, teknologia, metsäteollisuus, rahoitussektori) ja sen hallinnon demokratisoiminen
   – Työpaikkademokratian ja työntekijöiden päätösvaltaan perustuvien mallien edistäminen ja kehittäminen
   – Aluekehitykseen perustuva hajautettu talous, joka vastaa ihmisten ja luonnon tarpeisiin riippumatta asuinpaikasta
   - Osuustoiminnan kehittäminen vaihtoehtona kaupalliselle voitontavoittelulle
   - Suomen tulee irtaantua EU:n talouskurista, talous- ja rahaliitosta

2. Rauhanpolitiikka ja kansainvälinen solidaarisuus
   – Palaaminen asevaraisesta turvallisuuspolitiikasta rauhanpolitiikkaan
   - Irtautuminen Natosta ja DCA-sopimuksesta, sekä muista sotilaallisista liittosopimuksista, Naton sotilasmenojen kasvattamisen tavoitteista ja EU:n militarisoimisesta irtisanoutuminen
   – Aktiivinen työ uuden Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestelmän ja yhteisen turvallisuuden puolesta
   –Palestiinan kansanmurhan pysäyttäminen ja tien avaaminen itsenäiselle Palestiinalle, oikeudenmukaisen rauhan saaminen Ukrainaan, sekä kansainvälisen tilanteen liennyttäminen
   - Rauhanliikkeen laajentaminen ja toiminta asevarustelun ja militarismin hillitsemiseksi.
   - Liittyminen ydinasekieltosopimukseen

3. Hyvinvointivaltion uudelleenrakentaminen
   – Julkisten palveluiden laajentaminen, peruspalvelujen maksuttomuus ja palvelujen pieni- ja keskitason palkkojen parantaminen
   – Työn uudelleenjako: lyhyempi työaika, täystyöllisyys ja perusturva
   – Verotuksen ja tulonjaon perusteellinen uudistus. Pääomien ja rikkaiden verotuksen kiristäminen. Palkkojen tulonjako-osuuden kasvattaminen pääomien kustannuksella.
   - Kuntien toiminta hyvinvoinnin ja uusien julkisten hyödykkeiden tuottajina, koulutuksen, työllisyyden ja osallistuvan lähidemokratian edistäjinä
   - Asumismenojen alentaminen vuokrasäännöstelyllä ja uudella arava-järjestelmällä
   - Eläkeläisköyhyyden poistaminen
   - Digisyrjäytymisen ehkäiseminen

4. Oikeudenmukainen ekologinen rakennemuutos – Fossiilisten polttoaineiden alasajo, uusiutuva energia ja hiilinielujen lisääminen
   - luonnonvarojen käytön sääntely, mineraalivarojen kansallistaminen
   – Ekologinen suunnittelu taloudellisten päätösten perustana, luonnonvarojen käytön sääntely
   – Kansanliikkeiden ja tiedeyhteisöjen osallistuminen ympäristökysymysten ratkaisuun

5. Demokratian syventäminen ja hegemonisen vallan murtaminen
   – Osallistuvat foorumit, kansanäänestykset, työpaikka- ja asukastoiminnan, sekä muun vastaavan toiminnan vahvistaminen
   – Mediavallan purkaminen: julkisen, demokraattisesti ohjatun ja faktapohjaisen median rakentaminen, Yleisradion roolin vahvistaminen julkisena palveluna
   – Kulttuurin ja sivistyksen kehittäminen ja niiden toimintaedellytysten vahvistaminen

SKP:n mahdollisuudet vaikuttaa politiikkaan ovat rajalliset. On tarpeen arvioida resurssien määrä ja poliittinen tilanne, jotta voidaan tehokkaasti suunnata toimintaa aina kerrallaan tiettyihin tässä ohjelmassa mainittuihin päämääriin. Vahvistamalla puoluetta saamme lisää mahdollisuuksia muutoksen tekemiseen. Keskuskomitean tehtäväksi asettuu tulevalla kaudella hakea yhteyksiä erilaisiin vasemmistolaisiin ryhmiin, poliittisiin puolueisiin ja joukkoliikkeisiin sekä löytää lisää kumppaneita muutoksen tekijöiksi. Tätä kautta on mahdollisuus luoda uudenlainen poliittinen liike.

SKP tuo politiikkaan selkeän vasemmistolaisen vaihtoehdon, joka ei sopeudu markkinoiden ja oikeiston vietäväksi. SKP haluaa yhteistoimintaa oikeiston hyökkäysten torjumiseksi ja politiikan suunnan muuttamiseksi. Samalla olemme suuren ja radikaalin yhteiskunnallisen muutoksen puolue, vallankumouksellinen puolue. Sotien, ilmastonmuutoksen, työttömyyden ja köyhyyden kaltaisia polttavia ongelmia ei ratkaista vain pehmentämällä kapitalismin aiheuttamia kolhuja. SKP:n tavoitteena on reitin avaaminen kohti yhteiskunnallista siirtymää, jossa sosialismi ei ole pelkkä iskulause vaan arjessa rakentuva ja kehittyvä vaihtoehto. Sitä hahmottelemaan ja tekemään kutsumme kaikkia, jotka haluavat asettaa ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin rahan ja voitontavoittelun edelle.

Vuoteen 2030 mennessä voidaan saavuttaa tilanne, jossa sosialistisen siirtymän ehdot ovat vahvistuneet, mutta meidän on rakennettava sitä itse. Muuten se jää kauniiksi unelmaksi.