Home >> Artikkelit >> Työttömyys- ja eläketurvan heikentäminen ei työllistä 

Työttömyys- ja eläketurvan heikentäminen ei työllistä 

21.12.2020 - 18:45
(updated: 22.12.2020 - 11:39)

SKP:n poliittinen toimikunta paheksuu hallituksen päätöstä poistaa niin sanottu eläkeputki eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivät ikääntyneiltä työttömiksi jääviltä työntekijöiltä.  

Hallituksen esittämä  väite, että yli 55-vuotiaiden asema työmarkkinoilla paranee eläkeputken poistosta huolimatta on poliittisen toimikunnan mielestä todellisuuspohjaa vailla oleva väite.  

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon näkemys, että ”ikärasismi suomalaisessa työelämässä voisi olla ohi” on pitkälle toiveajattelua. Samaa on sanottava hallituksen väitteestä, jonka mukaan eläkeputken katkaisu toisi peräti 10 000 uutta työpaikkaa yli 55-vuotiaille. Väite on outo, sillä yli 60-vuotiaista neljännes on kärsinyt ikäsyrjintää työpaikoilla. Hallituksen tukitoimet yli 55-vuotiaille saattavat myös puutteellisuudessaankin antaa työnantajille oikeutuksen irtisanoa aikaisempaa enemmän alle 55-vuotiaita työntekijöitä. 

Hallituksen esittämät muutosturvatuet eli kahden kuukauden koulutus ja kuukauden irtisanomiskorvaus työttömiksi joutuville yli 55-vuotiaille eivät poliittisen toimikunnan mielestä korvaa tähänastista vakinaisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan menetystä. Lisäksi nuo edellä mainitut muutosturvatuetkin koskevat vain niitä ikääntyneitä, jotka ovat palvelleet samaa työnantajaa vähintään viisi vuotta.  

Hallituksen pyrkimys löytää yli 55-vuotiaisiin kohdistetuilla toimilla 10 000-12 000 lisätyöpaikkaa tämän vuosikymmenen loppuun mennessä tuntuu 10 vuoden ajalle venytettynä jokseenkin laihalta ja lisäksi epärealistiselta tavoitteelta. Hallituksen vastattavaksi jää  peruskysymys: miten työttömyys- ja eläketurvan heikentäminen voi lisätä uusia työpaikkoja? Koronaviruksen aiheuttamalla konkurssiaallolla on ollut ja tulee olemaan toistaiseksi vielä ennakoimaton kielteinen vaikutus talouskehitykseen hyvin monilla toimialoilla. 

Erityisen huolestuttavana asiana SKP:n poliittinen toimikunta pitää sitä, että yli 60-vuotiaat työttömiksi jäävät työntekijät tulevat putoamaan vastaisuudessa ennen eläkeikää pelkän perusturvan ja toimeentulotuen varaan, elleivät he onnistu työllistymään uudelleen. Heidän vanhuuseläkkeensä tulee pienenemään ja eläkeläisköyhyys tulee lisääntymään.  

SKP:n poliittinen toimikunta arvostelee myös ammattiyhdistysliikkeen lepsua asennetta eläkeputkiasiassa ennen hallituksen toimenpiteitä käydyissä työmarkkinaosapuolten välisissä neuvotteluissa.  

Kuinka ay-liike ja työnantajapuoli saattoivat päätyä yksimielisyyteen eläkeputken poistamisesta?  Poliittinen toimikunta hämmästelee, että SAK edelleen pitää hallituksen tekemää ratkaisua ”melko tasapainoisena.” Lehtitiedon mukaan SAK uskoo, ettei eläkeputken poisto tule sysäämään ikääntyviä työntekijöitä työmarkkinatuelle. SKP:n poliittinen toimikunta muistuttaa, että SAK on tähän asti vastustanut eläkeputken poistoa ja vielä viime syyskuussa keskusjärjestö katsoi, että eläkeputken poisto lisäisi eläkeläisköyhyyttä.  

SKP:n poliittinen toimikunta toteaa, että erityisesti Keskustan ministereiden Vanhasen ja Saarikon innolla ajama ja kiirehtimä eläkeputken poistoesitys on mahdollisimman huono joululahja erityisesti koronaviruksen keskellä kamppaileville ikääntyneille työntekijöille. Vasemmistoliiton ”vie sinä, minä vikisen”-linja ei sekään ole luottamusta herättävää. 

Poliittinen toimikunta kehottaa koko työväen- ja ay-liikettä tiivistämään kamppailua työttömyyden torjumiseksi  sekä työttömyys- ja eläketurvan parantamiseksi. 

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista