Home >> Artikkelit >> Hyvää kansainvälistä romanipäivää 8.4.

Hyvää kansainvälistä romanipäivää 8.4.

07.04.2021 - 10:45
(updated: 07.04.2021 - 11:27)
Romanilippu suunniteltiin jo vuonna 1933 ja hyväksyttiin vuoden 1971 kongressissa.

Latšo internationaalo romanengo diives tumenge! - Hyvää kansainvälistä romanipäivää!

Vuodesta1971 lähtien huhtikuun kahdeksatta on vietetty kansainvälisenä romanipäivänä. Tärkeä merkkipäivä on saanut alkunsa 50 vuotta sitten Isossa Britanniassa, Lontoossa pidetystä romanien ensimmäisestä kansainvälisestä kongressista. 

- Haluan toivottaa kaikille romanitovereille hyvää kansainvälistä ja taistelevaa romanipäivää. Juhlan ja viihtymisen lisäksi on tärkeää ymmärtää  romanien kulttuuri ja kieli osana eurooppalaista ja globaalia maailman kulttuuriperintöä. 

Olen varma, että romanipäivä voimistaa romanien paikkaa yhteiskunnassa ja lisää romanikulttuurin näkyvyyttä. Kansainvälinen romanipäivä haastaa meidät kaikki osallistumaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, jossa valtaa jaetaan niin, että romanit  ja eri vähemmistöt vaikuttaisivat enemmän yhteiskunnassa. Pääväestön ja päättäjien on aika ymmärtää romanien vahvuudet. 

Juhlapäivällä on myös kansainvälistä merkitystä ja uskon, että päivän viesti on yhteistyön ja solidaarisuuden viesti ja että se liittää yhteen eurooppalaisia ja muita romaneja vaikuttamaan yhdessä, sanoo Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen. 

Juhlapäivän tilaisuuksia verkossa

Valtakunnallinen Romaniasiain neuvottelukunta, alueelliset romaniasiain neuvottelukunnat, Suomen Romanifoorumi ry, Romano Missio ry, Suomen Romaniyhdistys ry sekä Helsingin kaupunki, nuorisopalvelut ja  romaninuorisotyö juhlistavat kansainvälistä romanipäivää kaikille avoimilla ja maksuttomilla korona-ajan verkkotapahtumilla  

Pääjuhla on Savonlinnassa klo 17.00.  Juhlaan voi osallistua seuraavien linkkien kautta  www.kolomonen.fi/live tai Itä-Savon lehden striimilinkistä  https://youtu.be/6WCO1JTwhzM 

Erityisesti nuorille suunnattua romanipäivän ohjelmaa lähetetään Helsingistä ja sitä voi seurata Facebookissa Romaninuorisotyö alkaen kello 16.00 ja siihen voi osallistua Romaninuorisotyön FB tapahtuman kautta tästä linkistä https://www.facebook.com/events/3953579104720888/ 

 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista