Älä usko vaalilupauksia

Eduskuntavaalit ovat ensi keväänä, ja lähes kaikki puolueet ovat jo nyt aloitelleet vaalisirkusta. Ehdokkaita valitaan, vaalistrategioita analysoidaan ja poliitikot lupaavat ja syyttelevät asioita kilpaa toistensa kanssa.

Ennen kuin vaalit ovat liian lähellä ja suurin osa kampanjoista takana, on ehkä hyvä muistuttaa siitä, että vaalilupauksia ja vaalikeskusteluja on hyvä kuunnella pilke silmäkulmassa.

[[{”fid”:”1499″, ”view_mode”:”media_original”, ”fields”:{”format”:”media_original”,”field_file_image_alt_text[und][0][value]”:””,”field_file_image_title_text[und][0][value]”:””}, ”type”:”media”, ”link_text”:null, ”attributes”:{”style”:”float: Simo Suominen:”Äänestämisen voi myös nähdä mielenosoituksena, eikä pienemmissä muutoksissa eduskuntakaan ole täysin mahdoton vaikuttamisen kanava”.;”,”class”:”media-element file-media-original”} }]]

Henkilökohtaisesti olen päättänyt olla antamatta ainuttakaan vaalilupausta. Perinne vaikuttaa sitä teennäisemmältä mitä tarkemmin politiikkaa seuraa, ja ihmekös tuo! Joka ainut eduskuntapuolue puhuu kivoja ja suojelee kaikkia aina vaalien alla, mutta heti ensimmäisten hallitusneuvottelujen tullen jo muutamia viikkoja vaalien jälkeen, puolueet puhuvatkin yhtäkkiä siitä kuinka asiat ovatkin monimutkaisia ja onhan politiikka lisäksi kompromissien tekemistä.

Jos Suomen asiat muuttuisivat vaalipuheilla, olisi tässä maassa ratkaistu jo työttömyys, talouskasvun ongelmat, ympäristökriisit sekä ihan vain yleinen kiusanteko. Silti kaikki ongelmat jatkavat kulkuaan, ikään kuin poliitikkojen puheita tasa-arvosta ja tavallisen ihmisen suojelemisesta ei ikinä olisi ollutkaan.

Vaalikeskustelut eivät tietenkään sinänsä ole turhia. Jokaisen on hyvä tietää jonkin verran poliittisesta kentästä, maan tilasta ynnä maailman menosta. On myös teoriassa olemassa muutamia asioita, joilla tilannetta voitaisiin dramaattisesti helpottaa jos seuraavan vaalikauden aikana. (Perustulo, kuuden tunnin työpäivä, pääomien kansallistaminen jne…) Asioiden parantumista näilläkään keinoilla ei kuitenkaan kannata ottaa itsestäänselvyytenä tietystä syystä.

Vaalijärjestelmän ja edustuksellisen demokratian ongelmat voidaan kiteyttää siihen sävyyn, jossa vaaleista keskustellaan. Koko eduskunnan poliittinen kenttä vakuuttaa, että jos nyt vain äänestät ja jos vain saat sen oman ehdokkaasi läpi, niin kaikki muuttuu kuin taikaiskusta. Joko näin, tai sitten äänestäjää pelotellaan: ”Äänestäminen ei ehkä pelasta, mutta jos et äänestä, niin kaikki menee päin mäntyjä!”

Vaan jos joku äänestäjä luulee ratkaisun olevan sen tai tämän poliitikon läpimeno, tai tietyn puolueen suuri kannatus, niin hän ei ymmärrä ongelmaa. Vaalien on vannottu parantavan asioita koko itsenäisyyden ajan, vaan kovinpa ovat nämäkin viimeiset kaksikymmentä vuotta olleet silkkaa alamäkeä. Lisäksi on vastenmielistä puhua muutoksesta, ikään kuin muutos vaatii ehdottomasti sitä, että tavallinen pulliainen valitsee jonkun itseään ”ylemmän” hahmon edustamaan itseään. Tottahan me voimme tehdä eduskunnan ulkopuolisessa kansalaisyhteiskunnassa ihan mitä me itse haluamme.

Päivi Uljas kirjoittikin kirjassaan ”Hyvinvointivaltion läpimurto”, että hyvinvointivaltiota eivät luoneet tiettyyn hyvinvointivaltion malliin pyrkineet poliittiset puolueet tai poliitikot. Hyvinvointivaltion loivat itsenäiset kansalaisliikkeet, jotka taistelivat meille elintärkeitä etuuksia poliittista eliittiä kuuntelematta. Yleislakko, Kemin veritorstai sekä työttömien liikkeet 70-luvulla loivat hyvinvointivaltion, eivätkä suinkaan se tai tämä ammattipoliitikoista muodostunut puolue.

Nyt kun hyvinvointivaltiota ja tavallista kansaa vastaan hyökätään toinen toistaan niljakkaammilla keinoilla, voisi miettiä, voisiko näitä saavutuksia puolustaa samoin keinoin kuin millä ne alun perin luotiin. Ehkäpä voisimme jopa saavuttaa jotain saavutuksia oman sukupolvemme voimin! Eduskunnan ansioluettelo meidän tavallisten kansalaisten puolustamisessa ei kuitenkaan herätä sellaista luottamusta, että siihen kannattaisi nojata jonkinlaisena ylimpänä vaikutuskanavana.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö saisi äänestää. Itse olen ainakin osallistumassa vaaleihin ehdokkaana, ja loppuunsa asti sliipatuiden juonittelijoiden keskellä olisi hyvä olla ainakin yksi hahmo joka kertoo asiat niin kuin ne ovat. Äänestämisen voi myös nähdä mielenosoituksena, eikä pienemmissä muutoksissa eduskuntakaan ole täysin mahdoton vaikuttamisen kanava. Jos siis en tällä kertaa anna vaalilupauksia, enkä vaadi ääntänne, niin osallistumista ja järjestäytymistä minä pyydän. Hyvinvoiva Suomi rakennettiin kansanliikkeillä, ja vain niillä hyvinvointi voidaan jossain muodossa säilyttää.

Kirjoittaja

Simo Suominen