Tampereella jo viisi vuotta sosiaalineuvontaa

1990-luvun kuluessa suomalaisessa hyvinvointimallissa tapahtui suuria muutoksia. Eräs niistä oli, että monien lakisääteisten sosiaalisten oikeuksien toteutuminen alkoi olla pitkän valitustien, muutoksenhaun ja kuntatasoisen edunvalvonnan takana.

Tutkija Anna Metteri on tältä osin perustellusti puhunut lisääntyneistä kohtuuttomista tapauksista hyvinvointipolitiikan kentällä. Yhtä hyvin näistä voisi käyttää käsitettä ”perusturvarikos”, kuten jotkut kuntien sosiaaliasiamiehet asian ilmaisevat.

1990-luvun alun laman ja murroksen jälkeen edes kunnat eivät aina välttämättä enää ole noudattaneet johdonmukaisesti sosiaalilainsäädännön kirjainta.

1990-luvun leikkauspolitiikan jälkeen edes lakiin kirjattu subjektiivinen oikeus (kuten esim. vammaispalvelulain kuljetuspalvelut) ei aina ole ollut tae palvelujen saamisesta automaattisesti.

Tällainen tilanne on korostanut aiempaa enemmän paikallista edunvalvontaa, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten omaa aktiivisuutta sosiaalisten oikeuksien toteuttamisessa. Yhä useammin kansalaisten on täytynyt osoittaa tietävänsä oikeutensa osatakseen vaatia niitä.
Erityisen selvästi tämä näyttää koskevan vammaispalvelulakia, mutta myös muita sosiaali- ja terveyspalveluita ja etuuksia, ennen muuta työkyvyttömyyseläkepäätöksiä. Tämä on tullut hyvin esille Tampereella Tapaturma- sairausinvalidien liiton paikallisjärjestön puitteissa jo viiden vuoden ajan toimineen sosiaalineuvonnan toiminnassa.

Sosiaalineuvonta on kokoontunut jo viiden vuoden ajan joka toinen maanantai Tampereen Tapaturma- ja sairausinvalidien tiloissa (Näsilinnankatu 22 A 37). Neuvonnassa on säännöllisesti ollut kolme asiantuntijaa: Jari Heinonen (sosiaalipolitiikan kysymykset), Pertti Keihänen (työelämän kysymykset) ja Taavi Lintunen (asuntopolitiikan kysymykset). Kysymys on maksuttomasta vapaaehtoistyöstä, jossa on annettu neuvoja, täytetty erilaisia hakemuksia ja lomakkeita ja ennen kaikkea tehty monipuolisesti erilaisia sosiaaliturvaan ja sosiaalipalveluihin liittyviä valituksia.

Tarve on suuri, koska sosiaalineuvonnassa on viiden vuoden aikan käynyt noin 500 pirkanmaalaista. Pääosin kävijät ovat olleet tamperelaisia, mutta kävijöitä on koko ajan ollut myös Tampereen ympäryskunnista, Ylöjärveltä, Nokialta, Pirkkalasta, Lempäälästä, Kangasalta ja kauempaakin, jopa Ikaalisista asti.. Viesti on siis kiirinyt melko kauas Pirkanmaalla.

Sosiaalineuvonnassa kävijöiden asiat liittyvät laajasti koko suomalaisen sosiaaliturvan kenttään. Tämä laaja kirjo kertoo suomalaisen hyvinvointimallin tietynlaisesta kriisiytymisestä ihmisten arjen asioiden hoitamisessa. Muutama alue nousee ylitse muiden. Tällaisia ovat eläkevalitukset (erityisesti työkyvyttömyyseläkeasiat), Kansaneläkelaitoksen asiat (eläkkeensaajien hoitotuki, asumistukiperinnät ja sairausvakuutusasiat), kaupunkien toimeentulotukipäätökset (valitukset jaostoon ja hallinto-oikeuteen) ja työttömyysturvaan liittyvät asiat (työttömyyspäivärahat ja tukityöllistämisasiat). Ehdottomasti eniten työtä teettävät eläkevalitukset (lähes 30 prosenttia hoitamistamme asioista) ja toimeentulotukiasiat (20 prosenttia asoista).

Muita neuvonnassa hoidettavia asioita ovat olleet tapaturmavakuutusasiat (työtapaturmat), vammaispalveluasiat (kuljetuspalvelut), omaishoidon tukeen liittyvät asiat, erilaiset vanhusten sosiaalipalvelut, asuntoasiat, velkasaneerausasiat ja jopa yksityisiin vakuutuksiin liittyvät ongelmat.

1990-luvun syvät muutokset osoittivat, että kansalaiset tarvitsevat sitovaa lainsäädäntöä, subjektiivisia oikeuksia ja mitä suuremassa määrin niiden toteutumisen valvontaa, aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, aktiivisten kansalaisten yhteiskuntaa. Monissa tapauksissa myönteiset päätökset on jouduttu hakemaan pitkän valitustien kautta hallinto-oikeudesta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta, eläkelautakunnasta, vakuutusoikeudesta ja joskus jopa korkeimmasta oikeudesta asti, kuten esimerkiksi tamperelaisen Juhani Branderin tapaus elävästi osoittaa. Branderin kohdalla päätös oli poikkeuksellisen merkittävä saihan hän yli 20 000 euroa korvauksia ja loi päätöksellään tärkeän ennakkotapauksen.

Sosiaalineuvonnasta käsin voi perustellusti sanoa, että monenlaisen kansalaisyhteiskunnan kansalaisvaikuttamisen merkitys tulee tulevaisuudessa lisääntymään. Toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei nykyisellään voi ajatella ilman tällaista laajaa kansalaisvaikuttamista, aktiivisten kansalaisten jokapäiväistä vaikuttamista alhaalta ylös. Kansalaiset ja heidän liikkeensä ovat ylipäätään viime vuosina toiminnassaan kehittäneet toimivaa paikallistason edunvalvontaa, lisänneet ihmisten tietoisuutta ja sosiaalisia taitoja merkittävällä tavalla. Tällaisella toiminnalla on luotu ihmisten keskuuteen paljon tiedollisia resursseja, tietoisuutta omista sosiaalisista oikeuksista, itsetuntoa ja uskoa vaikuttamisen mahdollisuuksiaan.

Suomalaisessa yhteiskunnassa – myös Pirkanmaalla – on runsaasti ikääntyneitä, työttömiä ja monenlaisten syrjäyttämisuhkien alaisia ihmisiä, joiden jokapäiväinen toimeentulo, hyvinvointi ja selviytyminen ovat monelta osin riippuvaisia yhteiskunnan tarjoamista palveluista ja etuisuuksista. Ongelmana on kuitenkin tietämättömyys kaikille kansalaisille kuuluvista oikeuksista ja eduista ja kuinka niitä voi hakea. Siksi on hyvä, että aktiivinen kansalaistoiminta on kaikkialla viriämässä. Tavoitteena tulisi olla kaikkien kansalaisten kasvanut kyky puolustaa omia etujaan omassa elinympäristössään ja myös laajemmin osallistua keskusteluun ja toimintaan hyvinvointivaltion puolustamiseksi ja kehittämiseksi.

Tietenkin tällainen toiminta tarvitsee aina ladun avaajansa, ne kansalaiset, jotka osaavat, uskaltavat ja jaksavat puolustaa oikeuksiaan. Tampereen sosiaalineuvonnan toimiva esimerkki osoittaa elävästi ja hyvällä tavalla, että sinnikkäät kansalaiset kykenevät monimutkaisessa maailmassa puolustamaan oikeuksiaan, kunhan he vain verkostoituvat oikealla tavalla ja käyttävät verkostoistaan saatavaa asiantuntemusta luovalla tavalla hyväkseen. Tampereen sosiaalineuvonnan viisivuotinen kokemus antaa hyvän ja myönteisen esimerkin kaikille kansalaisille. Asioihin voi aina vaikuttaa, kunhan vain yhdessä tartutaan toimeen.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:
Brander, Juhani (2006) Oikeusvaltion kahdet kasvot. Helsinki: DSL.
Heinonen, Jari ym. (2001) Syrjäytymistä estämässä. Helsinki: TSIL & DSL.
Heinonen, Jari (2006a) Sopiiko kilpailuttaminen ja tilaaja-tuottaja – malli kunnallisiin peruspalveluihin? Teoksessa Kuntapamfletti. Helsinki: TA- Tieto.
Heinonen, Jari (2006b) Työläismies ahdingossa? Kolme miessukupolvea rakennemuutosten Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino.
Metteri, Anna (2004) Hyvinvointivaltion lupaukset ja kohtuuttomat tapaukset. Helsinki: YTY & Edita.

Yhteystiedot ja tiedustelut:
Jari Heinonen, sosiaalityön professori

040 – 7010199

Jari Heinonen Tampereella 26.2.07: