Perusasiat eivät ole muuttuneet
Donald Trump on vaarallinen hahmo. Hän on vetänyt valtavaa showta ja jännitysnäytelmää koko presidentinkautensa ajan. Suomalaiset ovat seuranneet tätä välillä nauraen, välillä kauhistellen, mutta ilmeisen kiinnostuneina. On ollut kiehtovaa nähdä miten presidentin sekoilu on laittanut jopa Yhdysvaltojen republikaanit sekaisin ja setvimään sotkuja milloin minkäkin lausuman johdosta. Virkarikossyytteestä puhumattakaan.
Tämä poliittinen teatteri on kuitenkin vaikuttanut valtavasti siihen, miten ihmiset näkevät tällä hetkellä Yhdysvallat maailmanpolitiikan toimijana. Kun maan presidentti on näin pihalla ja ilmeinen koomikko, niin ei Yhdysvallat voi tosissaan olla enää vaarallinen toimija maailmanpolitiikassa, eihän?
Paitsi että voi.
Vaikka kaikki muut olisivat unohtaneet miten Yhdysvallat hoitaa ulkopolitiikkaansa, niin Yhdysvaltojen ulkoministeriö, CIA ja armeija eivät ole. Ne muistavat erinomaisesti miten näitä asioita on tavattu hoitaa, eivätkä ne ole antaneet yhden presidentin sotkea strategioitaan.
Ei ole sattumaa, että Hongkongin tilanne on noussut median ykkös mielenosoitukseksi myös meillä. Se luo Yhdysvalloille loistavan tilaisuuden hyökätä Kiinan kimppuun demokratian ja vapauden nimissä, vieläpä kommunismia vastaan. Tämä on ollut erittäin hyödyllistä tilanteessa, jossa Yhdysvallat ja Kiina ovat kauppasodassa ja Yhdysvallat taistelee tosissaan maailmantalouden johtopaikastaan. Hongkongilaisten protestista on tullut pelinappula maailmanpolitiikan kentällä.
Mikäli Yhdysvallat olisi tyytynyt käyttämään perinteisiä keinojaan vain Kiinan suhteen, se olisi ehkä onnistunut tavoitteissaan. Se saattoi kuitenkin tehdä virhearvion Etelä-Amerikan suhteen.
Etelä-Amerikan pinkki aalto, jossa oikeistopoliitikot ovat jälleen menettäneet asemiaan, nosti vasemmistolaisia presidenttejä ja puolueita valtaan muun muassa Argentiinassa ja Uruguayssa. Kun myös Boliviassa Evo Morales onnistui voittamaan presidentinvaalit, se oli Yhdysvalloille liikaa.
Perinteisestä keinovalikoimasta löytyi ratkaisu tähänkin ongelmaan. School of America – oppilaitos jossa Yhdysvallat edelleen opettaa eteläamerikkalaisille sotilaille muun muassa vallankumousten tekoa – oli pitänyt huolen siitä, että sen bolivialaiset kenraalit tiesivät mitä tehdä. Kun Evo Moralesia ei saatu viralta hallinnollisesti, oli laitettava liikkeelle sotilasvallankaappaus.
Bolivian armeija toimi kuten sen pitikin, otti vallan, pakotti Moralesin lähtemään maasta ja tappaa parhaillaan alkuperäiskansojen ihmisiä ilman että maailman huomio juuri kohdistuu maan tapahtumiin. Yhdysvaltain masinoima puhe vapaudesta ja demokratiasta on luonut taustan, jota vasten voidaan esittää sotilasvallankaappaus oikeutettuna taisteluna vasemmistototalitarismia vastaan. Moni, etenkin Etelä-Amerikassa, on kuitenkin alkanut huomata mitä on meneillään.
Jotta Yhdysvaltojen perinteinen toiminta ei laajemmin paljastuisi, on sen nyt vain pidettävä huoli siitä, että maailman katseet edelleen kohdistuvat Hongkongiin ja että Bolivian nukkehallitus saa jatkaa uudistuksiaan kaikessa rauhassa. Ehkä se onnistuukin kun virkarikossyytteen käsittely pitää teatterin edelleen kiinnostavana?
