Liisa Taskinen – Vappuna 2022

SKP:n varapuheenjohtaja Liisa Taskinen vappuna 2022

Venäjän täysin tuomittava hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 on aiheuttanut yllättäviäkin seuraamuksia, Kotkassakin.
Kotkassa on ollut Leninin patsas vuodesta 1979. Patsaan meille lahjoitti ystäväkaupunkimme Tallinna. Kotkassa Lenin oli käynyt kerran, v. 1907, tiettävästi Tallinnassa ei koskaan. Kiistatta patsaan tulo Kotkaan edustaa maamme historiassa hieman merkillistä aikaa. Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli ollut YYA-sopimus jo 30 vuotta, ja se toimi hyvin molemminpuoliseksi hyödyksi.

1970-luvulla maailma oli nopeassa muutoksessa, mutta Neuvostoliitto eli jälkikäteen nimettyä stagnaation eli pysähtyneisyyden aikaa. Tähän sitten liittyi monenlaisia mielenkiintoisia piirteitä maiden välisessä virallisessa kanssakäymisessä, ja näitä on ruodittu monissa yhteyksissä, asiallisesti ja asiattomasti. Näissä merkeissä niin Kotka kuin Turkukin saivat omat Lenininsä. Turussa on pieni rintakuva hieman huomaamattomana, Kotkassa komea kokonaisuus pienessä puistikossa.

Kummassakin kaupungissa Leninin patsas on herättänyt kaikenlaisia tunteita ja vastustusta, Kotkassa sitä on töhrittykin. Nyt kummassakin kaupungissa on sanottu Leninin patsaan edustavan Venäjää, ja siksi poistettava. Turussa pormestari ei aikaillut, vaan käytti hänelle luovutettua valtaa ja päätti poistattaa Leninin. Siinä ei valtuutetuilla ollut sanan sijaa. Kotkassa on jo ennen Venäjän hyökkäystä tehty niin valtuustoaloite kuin kansalaisaloitekin patsaan siirtämisestä museotiloihin. Vastaukset aloitteisiin ovat työn alla kaupungin hallinnossa. Ukrainan tilanne antaa varmasti lisäväriä käsittelyyn.

Onko Venäjän hyökkäys Ukrainaan syy poistaa Leninin patsaat?

Lenin on kansainvälisen työväenliikkeen merkkihenkilöitä. Hän jatkoi Marxin ja Engelsin yhteiskuntateorioiden kehittämistä, oli laajalti lukenut ja sivistynyt. Todettakoon, että marxilainen tutkimus jatkuu edelleen, Suomessa ja maailmalla. Lenin oli myös järjestö- ja puoluetyön teoreetikko ja organisaattori, ja kirjoitti ahkerasti ajatuksistaan lehdistölle. Niistä muodostuikin mittava kirjoituskokoelma.

Lenin oli bolshevikkipuolueen johdossa vallankumouksen aikana v. 1917, ja johti puoluetta, ja uuden vallan hallitusta. Hän menetti terveytensä v. 1922, osin murhayrityksestä johtuen, ja toukokuussa 1923 jätti lopullisesti puolueen ja maan johtamisen ja kuoli tammikuussa 1924.

Tsaarin Venäjä oli yksinvaltainen, vanhoillinen, rappeutunut julma poliisivaltio. Valloitussodissa se oli laajentunut suurvallaksi ja sorti laajan maan lukuisia kansallisuuksia, myös ukrainalaisia. Suomikin sai kokea sortovuodet. Ensimmäinen maailmansota aiheutti suunnatonta kärsimystä maan köyhälle väestölle. Siinä kaatui yli miljoona venäläistä, siviilitappioita ei edes tilastoitu. V. 1919 Venäjällä alkoi vastavallankumoukseen pyrkivä sisällissota ja länsimaiden interventiot. Suomestakin tehtiin rajan taakse sotaretkiä heimoveljien vapauttamisen verukkeella. Nämä tosin eivät vapauttajia kaivanneet.

Vastavallankumousyritykset ja interventiot kukistettiin loppuvuoteen 1920 mennessä. Näihin tapahtumiin liittyvät usein siteeratut Leninin viestit kulakkien ja vastavallankumouksellisten julkisesta hirttämisestä, virallistetusta terrorista, todisteena Leninin julmuudesta ja kostonhimosta ja kaikkinaisesta pahuudesta. Näitä ei tule irrottaa asiayhteydestään, vaan ymmärrettävä Venäjän verinen historia, tsaarinvallan terrori, ja Leniniä siteeraten, vallankumouksen nostaneen valtaan 9/10 väestöstä 1/10 kustannuksella.

Lenin oli vaatimaton ja työteliäs. Ennen sairastumistaan hän vastusti ensimmäisiä viitteitä itseensä kohdistuvasta orastavasta henkilökultista. Tiedämme siis, että ei ollut Leninin tahto tulla palsamoiduksi ja asetetuksi mausoleumiin Punaiselle torille. Se oli alkua valtavalle Lenin-kultille, joka jatkui aina Neuvostoliiton lakkauttamiseen saakka. Sitten olikin jo vuorossa Lenin- patsaiden kaataminen.

Leninin aloittama uusi talouspolitiikka NEP auttoi nostamaan tuoreen sodista toipuvan neuvostomaan taloutta. Tehtaita palautettiin yksityisten haltuun ja talonpojille taattiin omistus- ja myyntioikeus omiin tuotteisiinsa. Vuonna 1928 Neuvostoliiton talous saavutti maailmansotaa edeltäneen tason, mutta tuolloin Stalin lakkautti NEP:n. Tuohon saakka siis voidaan katsoa Leninin vaikuttaneen maan asioihin. Sen jälkeisiin tapahtumiin hänellä ei ollut osuutta, eikä hän ole niistä vastuussa. Vallankumouksen vihollisia Lenin ei säälinyt, kuten ei tsaarinvaltakaan omia vihollisiaan. Lenin katsoi edustavansa kansan 9/10 etua ankarissa toimissaan, vallankumouksen jälkeisissä vielä levottomissa oloissa ja kansalaissodan aikana.

Stalinin terroria ei voida pitää Leninin perinnön jatkumona. Vielä vähemmän sitä on Talvisota, vaikka silläkin perusteella patsasta on vaadittu poistettavaksi. Putinin isovenäläistä politiikkaa ja hyökkäystä Ukrainaankin on kuvattu Leninin perinnön jatkamiseksi. Tosiaisassa se on täysin vastoin Leninin hyvin dokumentoitua kansallisuuspolitiikkaa, ja sen kertoi Putinkin puheessaan perustellessaan hyökkäystään Venäjälle. Putinin mielestä Lenin oli täysin väärässä luvatessaan kaikille tsaarin Venäjän alistamille kansoille itsenäisyyden. Suomi itsenäistyikin v. 1917.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on täysin oikeutetusti suututtanut suomalaiset ja nostattanut monenlaiset avustusoperaatiot ja varojenkeräykset ukrainalaisille. Putinin hallinto ei edusta Neuvostoliiton perintöä millään muulla tavalla kuin haikailemalla menetettyä geopoliittista asemaa – siis tsaarin Venäjän ja sodanjälkeisen Neuvostoliiton maita, ehkä kuitenkin ilman Alaskaa. Putin ei haikaile sosialismin perään, mutta haluaa palauttaa Venäjälle suurvalta-aseman, vastavoimaksi USA:lle ja Kiinalle.

Leninin patsaat Kotkassa ja Turussa eivät symboloi Venäjän miehitysvaltaa. Ne edustavat leniniläistä kansallisuuspolitiikkaa, joka totesi jokaisella kansakunnalla olevan itsemääräämisoikeuden. Sen perusteella Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, kun sitä viimein taivuttiin Pietarista pyytämään. Leninillä oli tiiviit siteet Suomen työväenliikkeeseen, ja autonomian aikana hän nautti laajempaakin kunnioitusta suomalaisten keskuudessa. Lenin tunsi hyvin Suomen historiaa, tunsi tsaarin sortolait ja vastusti niitä kiivaasti kirjoituksissaan. Yhteydet Leniniin ovat kunniakas osa Suomen työväenliikkeen historiaa, ei peiteltävä ja piiloteltava, saatikka kaduttava tai seliteltävä asia.
Kotkassa Leninin patsaan tilalle on ehdotettu talvisodan uhrien muistomerkkiä tai ukrainalaisen taiteilijan työtä. Viime sotien muistomerkkejä Kotkassa on. En vastusta uusienkaan pystyttämistä, jos se tehdään sodanvastaisessa, ei militaristisessa hengessä.

Toukokuussa 1918 kansalaissota loppui, kun Kotkassa yli 700 punaista antautui. Vastoin lupauksia heidät teloitettiin. Se jos mikä oli terroriteko. Kansalaistoimikunta on ehdottanut Kotkan kaupungille perustettavaksi muistomerkki kaikille vuoden 1918 uhreille, punaisille ja valkoisille. Muistomerkistä on valmis suunnitelma, jonka taiteilija luovuttaa palkkiotta kaupungille. Kaupunki on kuitenkin hylännyt ehdotuksen toistuvasti. Tulevassa patsaskeskustelussa valtuustolla on tilaisuus ottaa tämäkin vielä uudelleen käsittelyyn.

Pidetään mietteliäs Lenin ja hänen puuttuva käsivartensa paikallaan. Pieni puistikko ei ole palvontapaikka eikä nostalginen samaistumispaikka, kuten valtuustoaloitteen tekijä kuvittelee. Kyseessä on pieni pala maamme historiaa, välähdys niin itsenäistymisemme vaiheisiin, kuin 1970-luvulle, miten kukin sen haluaakin tulkita. Jos patsaiden kaatamisen tielle lähdetään, ei sillä tiellä välttämättä ole loppua.