Perussuomalaiset ja hallituskriisi

Perussuomalaisten äskettäinen puoluekokous ja sen jälkiseuraukset maan hallitukseen ja koko yhteiskuntaan on ollut omituinen prosessi (vrt. Franz Kafka, Der Prozess). Näytelmän keskeisiä henkilöitä ovat olleet pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo sekä perussuomalaisten puheenjohtajuuden jättänyt Timo Soini. Taustalla on ikään kuin ”näkymättömänä kätenä” vaikuttanut myös presidentti Sauli Niinistö.

Kun pohditaan perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeisiä tapahtumia, niiden syitä ja seurauksia, eräs yksittäinen ratkaiseva asia on ollut Timo Soinin ehdoton halu jatkaa ulkoministerinä niin pitkään kuin mahdollista eli ainakin nykyisen vaalikauden loppuun saakka. Ulkopuoliselle tarkkailijalle on jo pidemmän aikaa ollut melkoinen yllätys, että niinkin kokenut poliitikko kuin Soini on pitänyt keskeisenä tavoitteena perussuomalaisten pääsyä hallitusvastuuseen ja pysyttäytymistä hallituksessa lähes hinnalla millä hyvänsä. Soinin haluun jatkaa ministerinä yhdistyy nyt tietysti myös muiden Uusi vaihtoehto-ryhmän ministereiden samansuuntainen halukkuus.

Oliko Sipilällä tietoa?

Onko pääministeri Sipilä ollut tietoinen suunnitelmasta, joka hallituksella väitetään olleen jo ennen perussuomalaisten puoluekokousta sen varalta, että Jussi Halla-aho tultaisiin valitsemaan puolueensa puheenjohtajaksi? Tämä kysymys toistui useaan kertaan hallituksen tiedonantoa koskevassa keskustelussa eduskunnassa maanantaina 19.6.

Lännen median toimittajan Lauri Nurmen kesäkuun 3. päivänä uutisoiman kirjoituksen mukaan maan hallituksessa oli jo tuolloin, siis viikkoa ennen perussuomalaisten puoluekokousta tehty suunnitelma Jussi Halla-ahon valinnan varalle. Niinkin tarkkaa tietoa Nurmen mukaan oli, että Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä tulisi koostumaan noin 20 kansanedustajasta.

Pääministeri Sipilä on sanonut kuulleensa Uusi vaihtoehto- ryhmästä vasta ennen lähtöään tapaamaan presidentti Sauli Niinistöä Kultarantaan tiistaina kesäkuun 13. päivänä siis kolme päivää perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen. Toimittaja Nurmen mukaan pääministerillä täytyi olla tuolloin jo hyvin tiedossa, että hallituksessa oli keskusteltu uuden ryhmän perustamisesta. ”Tässä mielessä pääministeri antaa väärää kuvaa siitä, että tämä olisi ollut jotenkin improvisoitu asia”, Nurmi totesi Ylen Aamu-tv:n lähetyksessä torstaina 15.6.2017.

Sipilä ja Orpo kiistävät, mutta

Edellä mainitussa eduskunnan tiedonantokeskustelussa sekä Sipilä että Petteri Orpo kiistivät jyrkästi opposition väitteet etukäteissuunnitelman olemassaolosta. Kaksikko esitti puhtoisen väitteen, että juuri mitään tuollaista suunnittelua ei hallituspuolueiden taholta ollut olemassa.

Jotakin kuitenkin näytetään päättäneen etukäteen. Sipilä ja Orpo tapasivat Halla-ahon parin tunnin neuvottelussa pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa maanantaina 12.kesäkuuta heti puoluekokousta seuranneena päivänä. Helsingin Sanomien toimittaja Teemu Luukka kuvaa tuota tapaamista kirjoituksessaan (HS 15.6.) näin: ”tapaaminen on muodollisuus, sillä Sipilä ja Orpo ovat jo päättäneet, ettei uuden perussuomalaisen johdon kanssa voi enää toimia.”

Kysymys siitä, oliko etukäteissuunnittelua vaiko ei, on politiikan uskottavuuden kannalta tärkeä. Toisaalta on kuitenkin myös niin, että vaikka mitään suunniteltua etukäteistaktiikkaa ei olisi ollutkaan, jäljelle jää vielä olennaisin kysymys siitä, mikä oli tuon tapahtumasarjan olemus ja luonne. Suunnitelmaa jonkin päämäärän saavuttamiseksi voidaan kehitellä vielä prosessin alettua ja sen jälkeen. Tapahtumien luonne oli karu.

U-käännöksiä ja muita koukeroita

Pääministeri Sipilän U-käännökseen keskeytynyt matka presidentti Niinistön luo Kultarantaan tuo yrityksenä mieleen ”vanhanaikaisen” käytön jääkiekko-ottelussa. Siinä pelaaja kiertää vastustajan maalin ja pistää kiekon yllätetyn maalivahdin nenän edestä sisään. Tästä lienee parhaiten mieliin jäänyt Mikael Granlundin taannoinen Venäjää vastaan tekemä ilmaveivi-maali. Granlund käytti temppuunsa ylivertaista luistelu- ja mailankäyttötaitoaan. Sipilällä enempää kuin Orpollakaan ei tuota vastaavaa taitoa riittänyt politiikan kentällä ja he korvasivat taidon turvautumalla politiikan sääntöjen kannalta kyseenalaisiin otteisiin.

Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten pysäyttämiseksi ja pudottamiseksi jatkosta eli hallituksesta käytettiin jääkiekkotermein poikittaista mailaa (eli perussuomalaisten kansanedustajien eromarssia). Halla-aho tuli täysin yllätetyksi samaan tapaan kuin pelikentällä tulee yllätetyksi jokainen pelaaja, joka joutuu sääntöjen vastaisen äkillisen kovan taklauksen kohteeksi. ”Yksi masentavimpia päiviä”, Halla-aho kommentoi asiaa.

Demokratian irvikuvaa

Ryhtymättä millään tavoin puolustamaan Halla-ahon edustamaa poliittista linjaa sinänsä on kuitenkin demokraattisen menettelyn irvikuvaa se, että kahden hallituspuolueen johtajat puuttuvat kolmannen puolueen puoluekokousmenettelyyn ja itse asiassa myötävaikuttavat tuon puolueen hajoamiseen. Kuva rumenee entisestään, jos menettelyyn liittyy (kuten poliittinen oppositio näyttää epäilevän) suunnitelmallisuus, jolla hallituksen pääpuolueiden johto yhdessä perussuomalaisten hävinneen osapuolen kanssa toteutti puheenjohtaja Halla-ahon syrjäyttämisen hallituksesta.

Vaarallinen ennakkotapaus

Tässä tapahtumien ketjussa on sellaisen ennakkotapauksen vaara, että hallituksen suurten puolueiden johtajat (tässä tapauksessa Sipilä ja Orpo) voivat itse asiassa määrätä ja päättää jonkin kolmannen puolueen johdon kokoonpanosta eli osallistua tavallaan valintaprosessiin siitä kuka tai ketkä tuota kyseistä puoluetta johtavat ja millä ehdoin.

Tämä on tärkeä valtiosääntöoikeudellinen kysymys sikäli, että esimerkiksi puolueen hallitukseen osallistumisen ehdoksi voidaan asettaa se minkälaisen johdon puolue itselleen valitsee tai on valinnut. Tämä puolestaan voi johtaa siihen, että puolue pakotetaan ulkopuolelta käsin toisenlaiseen toimintalinjaan kuin mitä kenttäväki ja kannattajakunta on alun perin olettanut ja toivonut. Kyse on demokraattisen toimintatavan kapeutumisesta. Yleistyy käsitys, ettei vaaleihin kannata osallistua, koska annettu ääni ei kuitenkaan mene oikeaan osoitteeseen.

Presidentin rooli

Presidentti Sauli Niinistö on ”hallituskriisin” laukeamisen jälkeen lausunut huolensa demokratian tilasta. Tuo huoli olisi ollut hyvä lausua jo aikaisemmin. Prosessin aikana jäi nimittäin sellainen vaikutelma, että presidentti ei ollut juurikaan asettamassa pidäkkeitä Sipilän ja tämän taustavoimien touhuamiselle, vaan hän päinvastoin näytti antavan sivustatukea tuolle kyseenalaiselle menettelylle.

Presidentti Niinistön olisi pitänyt viheltää peli poikki jo ennen Sipilän ”ilmaveiviä” eli lentomatkaa Turkuun ja määrätä ylikierroksilla käyvä pääministeri jäähylle. Jäähy olisi tarkoittanut tilanteen lisäharkintaa ja eronpyynnön jättämistä presidentille sekä hallitusneuvotteluja sen jälkeen. Kansanedustaja Eero Heinäluoma perusteli hyvin eronpyyntöä toteamalla eduskunnan keskustelussa, että hallitus menetti enemmistön sillä hetkellä kun keskusta ja kokoomus heittivät perussuomalaiset ulos hallituksesta.

Pilli ei soinut

Erotuomari-presidentin pilli ei kuitenkaan soinut silloin kun olisi pitänyt, mikä saattoi johtua siitä, että hänellä olivat mielessä jo tulevat pelit ja erityisesti tulevat presidentinvaalit. Hän keskeytti Sipilän matkan Kultarantaan heti sen jälkeen kun oli käynyt selväksi, ettei uusia hallitusneuvotteluja tarvittu ja eduskuntavaalien riski oli ohitettu. Presidentin neuvosta Sipilä järjesti Turussa infon ja ilmoitti, että hallituskriisi oli ohi (HS 15.6. Teemu Luukkaan kirjoitus).

Presidentti Niinistö tuli ”omantunnonvaivoihin” vasta 17.kesäkuuta (siis useita päiviä hallituskriisin puhkeamisen ja ratkeamisen jälkeen) toteamalla Hossan kansallispuiston avajaisten yhteydessä, että hallituksen eronpyyntö olisi ollut paikallaan myös tilanteessa, jossa hallituskriisi oli ratkennut 20 perussuomalaisen irtaantumisella Uusi vaihtoehto -ryhmäksi. Presidentin ehdollisessa muodossa esittämät mietteet tuntuvat nyt lähinnä hiivan heittämiseltä jälkikäteen uuniin.

Haavisto puhuu asiaa

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto otti puheessaan Tampereella 18.6. kantaa kotimaan politiikan viime viikkojen tapahtumiin. Huomauttaen, että presidentti on Suomessa keskeinen toimija ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, hän jatkoi: ”meillä ei ole tällä hetkellä ylintä laillisuusvalvojaa, oikeuskansleria, ja perussuomalaisten puolueen hajottua vanhat ministerit jatkavat hallituksessa toistaiseksi ilman puoluetta ja puolueohjelmaa, ja ilman uutta hallitusneuvottelukierrosta. Näiden ei pitäisi olla aivan läpihuutoasioita”.

Summa summarum

Koko tässä prosessissa tuntuu voimakas ”astian maku”. Sen jälkeen, kun perussuomalaiset on hajotettu ja korvattu hallituksessa Uusi vaihtoehto-ryhmällä (joka on järjestäytymässä puolueeksi nimellä ”Sininen tulevaisuus”) on ilmeisesti entistäkin helpompi harjoittaa leikkauspolitiikkaa ja saada läpi työttömiä, pienituloisia ja eläkeläisiä kurittavia päätöksiä. Ensin Sipilän, Orpon ja presidentti Niinistön tavoitteena oli pidempi kaava eli erottaa perussuomalaiset kokonaisuudessaan hallituksesta ja korvata heidät RKP:llä ja kristillisillä (ilman eduskuntavaaleja). Sen jälkeen yhteistyö perussuomalaisten ministeriryhmän kanssa mahdollisti lyhemmän kaavan.

Perussuomalaisten puoluekokouksen ympärillä esitetty näytelmä ei ilmeisesti jää vaille seurauksia. Keskustelu jää vellomaan. Laihtuneessa hallituksessa on valuvikoja, joista silmiin pistävin on, että Uusi vaihtoehto-ryhmä saa pitää entiset ministeripaikkansa, vaikka ryhmän kansanedustajien määrä on selvästi pienentynyt. Kyseessä oli ilmeisesti vaihtokauppa eli ministeriryhmä sai palkkiona erostaan pitää entiset ministeripaikat. Eikö tämä muuten näytä eräänlaiselta poliittiselta lahjomalta. Tällainenko arvotausta Sipilällä ja Orpolla on?

Sankareita, onko heitä?

Outoa on, että pääministeri Sipilää ollaan kohottamassa esitetyn näytelmän sankariksi. Iltalehti kirjoitti 16.6., että hallituskriisin hoidossa Sipilä pääsi näyttämään johtajan kykyjään, ”joita oli jo alettu epäillä”. Lehden mukaan ”Hallituskriisin selvittelyssä nähtiin kuin uudesti syntynyt, energinen pääministeri, jolla oli taas ohjat käsissään”.

Tuohon voidaan sanoa, että energia voidaan suunnata eri suuntiin ja monenlaisiin tarkoituksiin ja tässä tapauksessa se suunnattiin demokratian kannalta varsin kyseenalaisin keinoin toisen (kolmannen) hallituspuolueen toimintakyvyn heikentämiseen ja samalla tien avaamiseen kohti yhteiskunnan heikompiosaisten kurittamista. On olemassa myös sanonta: Järki juoksi, mutta väärään suuntaan.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva intoutui kehumaan Sipilää ripeistä otteista ja vertasi häntä Tuntemattoman sotilaan Koskelaan (?), joka muka sanoi, että mennään tuosta suosta yli että heilahtaa (Leikola ja Lähde-ohjelma radiossa perjantaina 16.6.). Joku tuon radio-ohjelman keskustelijoista ryhtyi korjaamaan Kanervaa ja ehdotti sanojaksi Lammiota.

Outo rinnastus

Todellisuudessa noiden sanojen lausuja oli kapteeni Kaarna, joka kohtasi loppunsa melko välittömästi nuo sanat lausuttuaan. ”Tuntemattoman” sotilaat olivat ensi kertaa aseellisessa yhteenotossa ja tilanne oli äärimmilleen jännittynyt. Tarvitaan todellista aasin siltaa ennen kuin Sipilän hallituksen viime aikojen ”uroteot” rintamakarkuruuksineen päästään rinnastamaan tuon mainitun tapahtuman kanssa.

Juuri tätä kirjoittaessa radiosta tulee tieto, että hallitus on saanut luottamuksen hallituskriisiä koskevassa äänestyksessä äänin 104-85. Äänestys on sittenkin ollut niin tasainen, että se puhuu enemmän hallitukseen kohdistuvasta epäluottamuksesta kuin luottamuksesta. Epävarmuus suomalaisessa politiikassa tulee jatkumaan.

Kirjoittaja

Seppo Ruotsalainen