Home >> Artikkelit >> Sadan vuoden taakka

Sadan vuoden taakka

25.04.2017 - 15:00
(updated: 27.04.2017 - 11:09)
  • Tiina ja Petra
Piirisihteeri Tiina Sandberg ja pääsihteeri Petra Packalén

Suomalaisia juhlarahoja valmistava Suomen Rahapaja käynnisti uuden rahasarjansa kolikolla, jonka kuvassa teloitetaan punavankeja. Yhtiön mukaan "Juhlarahan tunnuspuoli muistuttaa vuonna 1918 kansalaisia koetelleesta sisällissodasta, josta Suomi selvisi." Kolikko on osa Itsenäisyyden vuosikymmenet- nimeä kantavaa sarjaa. Suomen kommunistisen puolueen Tiina Sandberg ja Petra Packalén ovat yhtä mieltä siitä, että Rahapajan uusi, erittäin kyseenalainen kolikko olisi ollut parempi jättää tekemättä.

Piirisihteeri Sandbergin mielestä "on törkeää, että punaisten vankien teloittaminen vuonna 1918 on valittu Suomi 100-juhlarahan kuvaksi. Kyseinen kuva kuvaa todennäköisesti punavankien teloitusta Inkoon Västankvarnissa, jossa teloitettiin valkoisen rankaisuretkikunnan toimesta yli 60 punaista vankia. Joukossa oli kaksi naista. Tätä teloitusta muistellaan nyt Suomen rahapajan omien sanojen mukaan nostalgiaa tuntien. Suomen 100-vuotiseen historiaan kuuluu paljon ajanjaksoja, joista voidaan ottaa oppia, mutta nostalgian aiheeksi niistä ei ole."

Kun 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta näistä teloituksista, on suomalaisilla hyvä tilaisuus käsitellä menneisyyden synkkiä hetkiä niin, että niistä edelleen kumpuavat traumat saadaan purettua. Tämän juhlarahan kaltaiset avaukset eivät kuitenkaan ole sitä, mitä tarvitsemme, jotta valkoisen Suomen historian rinnalla nousisi arvoonsa myös punaisten kokemus ja historia.

SKP:n pääsihteeri Packalén kokee, että "sadan vuoden jälkeen pitäisi jo olla mahdollista keskustella historiasta asettumatta tukemaan voittaneen osapuolen tulkintaa tapahtumista. On vihdoin luotava tilaa yhteiskunnassa, jotta ihmiset, joita tämä historian paino edelleen rasittaa, saavat purkaa ne vääryyden kokemukset, joita he ja heidän sukunsa ovat kantaneet kaikki nämä vuodet. Tällaisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä itsenäisyyden kanssa, vaan lähinnä se kertoo kuinka Suomessakin on synkkä vainoamisen historia. Sellaista ei voi juhlia missään muodossa." Packalénin mielestä Rahapajan tulisi vetää juhlaraha kokonaan pois myynnistä.

Muokkaus juttuun 25.4. klo 16:38: Juhlarahoja koskeva asetus kumotaan
http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10623/valtiovarainm...

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista