Keywords:
Mama Radical taistelee taiteilijoiden toimeentulon puolesta
Henna Hartikainen on Mama Radical. Hartikainen tunnetaan samanimisen bändin laulajana. Lisäksi Hartikaisella on koulutusta ja kokemusta tanssijana. Hartikainen on itse mielestään enemmän taiteilija kuin laulaja, muusikko tai tanssija koska taiteilija tarkoittaa paljon enemmän.
- Taitelija ja taiteilijuus on mukavan laaja ja väljä käsite ja se sopii minulle, se kun voi pitää sisällään mitä vain. En tekisi ja kokeilisi niin monenlaista luovaa työtä, jos lokeroisin tai suostuisin lokeroitavaksi. Taiteessa on usein tämä määrittelemätön ja tuntemattoman elementti.
Välillä tuntuu, että täytyy osata ja opetella liiankin monenlaista taitoa ja eri osa-aluetta. Heittäydyn kuitenkin hyvin intensiivisesti mukaan kulloiseenkin projektiin, kertoo Hartikainen.
Monipuolinen taiteilija
Musiikki tempaisi Henna Hartikaisen mukaansa reilut kymmenen vuotta sitten. Musiikki on Hartikaisen suurin intohimo. Tanssijan ja esiintyjän tausta on luonut Hartikaisen taiteessa erityistä pohjaa musiikilliseen ajatteluun, ilmaisuun ja työskentely tapoihin.
- Nyt juuri olen kirjoittanut lapsille ja nuorille suunnatun käsikirjoituksen ja lähetin sen reilu viikko sitten muutamiin kustantamoihin.
Kirjoittaminen on aina ollut tärkeä väline purkaa tapahtumia ja ajatuksia ja olen kirjoittanut niitä päiväkirjoihin pienestä alkaen. Kuvallinen ilmaisu ja editoiminen on myös työtä josta pidän. Enpä olisi nuorempana uskonut, että sanon tuosta jälkimmäisestä vielä joskus näin, hämmästelee Hartikainen.
Taiteilija rauhan puolesta
Rauhanaktivistit muistavat Henna Hartikaisen rauhanaktivistina ja Kuopion PAND Taiteilijat rajuhan puolesta toiminnan järjestäjänä. Hartikainen osallistui 2000-luvun alussa PAND:ilaisten taiteilijoiden kampanjaan viiden kuubalaisen toisinajattelijan vapauttamiseksi Yhdysvaltalaisista vankiloista. Henna Hartikainen, näyttelijä Anneli Sauli, nukketeatteritaiteilija Elviira Davidow, näyttelijä Arja Pekurinen ja silloinen PAND:in puheenjohtaja Eeva-Helena Inomaa esiintyivät Kuubassa asti solidaarisuuskampanjassa.
- PAND:in toimintaan mukaan liittyminen oli henkilökohtaisesti erittäin tarpeellinen sosiaalinen ja toiminnallinen aktivoiminen ja ihmisten joukko jollaista olin kaivannut.
Ilman pysyvää työsuhdetta ja ympäristöä kaipasin yhdessä tekemistä. Järjestimme monta tapahtumaa myös Kuopiossa ja toimme ihmisiä yhteen. Suurin osa tuntemistani ja myös PAND:in toimintaan osallistuneista taiteilijoista ovat muuttaneet pois Kuopiosta ja minäkin asun taas Helsingissä.
Kuopioon muuttaessani onnekseni muutama taiteilija luotti minuun ja sain tehdä siellä mm. osallistavaa taidetta, kesäteatteria, omia teoksia, ohjaamista. Tyttöjen Talolla ja pääsin mukaan Turinateatteri ryhmään jonka kanssa olemme tehneet osallistavaa teatteria.
Tämä kaikki oli aivan mahtavaa, sillä Helsingissä tanssipiirit eivät oikein avautuneet. Helsingissä mm. opetin tanssitekniikkaa luistelijoiden lasten ryhmälle ja pääsin sinne pitämäni koe-tunnin perusteella, tein "patsasperformansseja kaduilla ja erilaisissa tilaisuuksissa. Pääsin laulajaksi bändiin ja musiikki tuntui pelastukselta.
Kuopiossa aloimme sitten Mama Radicalin, kertoo Hartikainen
Kriittinen taiteilija
Taiteilija Henna Hartikaista harmittaa, että Kuopion kaupunki ei satsaa tarpeeksi kulttuuriin ja yhteisiin tiloihin. Hartikaisen mukaan kulttuuri tai taide nousee puheeksi vain jos kyseessä on jotain suurta ja mahtavaa kuten Kuopio tanssii ja soi.
- Esimerkiksi silloin, kun kaupungin tiloista vastaavat toimijat lausuvat kommenttinsa tyhjillään olevista rakennuksista, he toteavat, että kaupungin tyhjille kiinteistöille ei ole minkäänlaista tarvetta tai käyttöä nyt, kun toimistotilojen tarve on vähentynyt.
Lähikouluja, eikä -palveluita ole enää saatavilla entiseen malliin. Minusta tämä on erittäin surullista ja toivoisin herättävän ennen kuin Kuopio kylmettyy täysin.
Yhteisiä kohtaamispaikkoja eri sukupolvien välillä tarvittaisiin. Nuoret saisivat näkökulmia kokeneemmilta ja mahdollisuuden kohdata ja niin oppia kuin opettaa eri ikäisiä ihmisiä.
Perheet ovat pienentyneet, eikä sosiaalisia kontakteja, tukiverkkoja tai isovanhempia välttämättä ole arki elämässä, tiukkaa Hartikainen
Systeemi ja korona nitistää taiteilijoita
Taiteilijoilla, kulttuurityöntekijöillä ja luovien alojen toimijoilla on nyt koronan aikaan erityisen vaikeaa. Kulttuuripoliittinen tutkimuskeskus Cuporen tuoreimman tutkimuksen mukaan vain kolmas suomalaisista kunnista on tukenut taiteilijoita koronakriisin aikana.
Moni miettii mitä tehdä asian korjaamiseksi. Kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoo, että kulttuuriministeriä on valmistellut valtionvarainministeriölle avustussuunnitelman kulttuuripoliittisiksi toimiksi ja erityisesti vapaan kentän ja tapahtumajärjestäjien korona-ajan uudeksi tueksi.
Aika vaatii taiteilijoiden tilanteen parempaa huomioimista. Edelleen taiteilijat ovat puun ja kuoren välissä kun viranomaiset yrittävät määritellä taiteilijaa välillä yrittäjäksi ja välillä itsensä työllistäjäksi.
- Olen joutunut taistelemaan oman perusturvani eteen aina. Koen, että taitelijoita yritetään nitistää pois kokonaan. Systeemi ei tajua millaista taiteilijan työ voi olla, eikä se ota muutenkaan huomioon yksilön tilanteita, tarpeita ja taustoja joista kokonaisuus riippuu ja muodostuu. Taiteen tekijät joutuvat satsaamaan paljon aikaa ja tarvitsevat resursseja, mutta niitä ei useinkaan yksinkertaisesti ole, eikä taiteilijoita myöskään tueta riittävästi.
Miksi ei annettaisi ihmisen tehdä ja toteuttaa sitä mihin se on luotu ja tuottaa kokemus, että voi olla hyödyksi, niin kuin meistä suurimmalla osalla on toive ja tarve.
Näyttää siltä, että systeemi automaattisesti olettaa, että kukaan ei haluaisi tehdä mitään muuta kuin loikoilla ja yrittää välttää työtä ja vain hyväksikäyttää systeemiä.
Sitten edellytetään, että valehtelet esim. taiteilijan työstäsi, sillä jos kerrot paljonko aikaa oikeasti käytät ja miten, saavat he sen näyttämään sääntöjen vastaiselta toiminnalta ja määräävät karenssin tai väittävät yrittäjäksi, vaikkei siihen todellisuudessa ole mitään mahdollisuuksia.
Systeemi pakottaa taiteilijat puhumaan systeemin kieltä, jotta eivät tulisi rangaistuksi työn tekemisestä riittämättömine palkkauksineen ja resursseineen.
Eikä voi olla kenenkään etu jos työntekijä pakotetaan työhön joka ei hänelle sovellu. Sillä voi olla todella vakaviakin ja laajakantoisia, ikäviä seurauksia työyhteisössä ja perheissä.
Yksihuoltaja taiteilija
Henna Hartikainen kertoo, että Suomessa ei oteta huomioon yksinhuoltajan vaikeaa tilannetta. Hartikaisella on omakohtaista kokemusta.
- Minut yritettiin pakottaa työhön lapseni ollessa esikoulussa. Olisin nähnyt lastani vain ehkä joinain aamuina ja viikonloppuisin, mikä ei ollut riittävä peruste esteeksi työn vastaanottamiselle. Olisin lisäksi tarvinnut auton ja ajokortin, joita minulla ei ole. Ilman autoa en olisin ehtinyt liikkua eri paikkojen välillä, koska tarjolla ei ollut sujuvaa julkista liikennettä, kertoo Hartikainen
Henna Hartikainen on leikitellyt ajatuksella, että hän olisi vastaanottanut työn ja sitten siellä olisi oppilaat ja vanhemmat pakkasessa ihmetelleet miksi ei opettaja tulekaan ja työnantaja olisi tajunnut olleensa todella typerä. Ehkä sitä olisi tarvittu että ymmärtäisimme paremmin mitä oltiinkaan tekemässä, sanoo Hartikainen
Monelle työläiselle taiteilijan työ on vierasta. Harva tietää mitä kaikkea se voi olla. Hartikainen on kuvannut taiteilijan työtä tilanteeksi jossa hukkuu Bermudan kolmioon.
- Minun kuuluisi olla työmarkkinoiden käytettävissä ja TE- toimiston ja itseni käsitys eroaa toisistaan siinä, millä tavoin se tapahtuu. TE haluaa, että etsin työtä ja vastaan puhelimeen tai yhteydenottoihin, joita heiltä tulee (ei tule).
Minä voin etsiä työtä vain kehittämällä osaamistani ja luomalla kontakteja, tekemällä työtä, että saisin työstä myös vielä palkkaa. Näin se toimii työn etsintä luovilla aloilla, mutta tätä ei haluta huomioida vaan kapinoidaan vastaan rankaisemalla ja mutkistelemalla asioita.
On hyväksyttävämpää alkoholisoitua, sairastua ja masentua kuin yrittää etsiä ratkaisuja arvoa luovaan työn tekemiseen ja pitää itseään työkykyisenä.
Lisäksi sosiaalinen aspekti liittyy pitkälti varallisuuteen, onko mahdollisuuksia lähteä tapaamaan ihmisiä ja osallistua tapahtumiin. Olen ymmärtänyt kaiken tämän niin, että yhteiskuntamme järjestelmä ei halua taiteilijoita.
Sitten voi vaan miettiä vielä sitäkin kuinka kauheaa noilla ihmisillä Kelalla ja Te-toimistossa on tehdä työtä, joka on mahdotonta. Sisäilmaa TV-sarja kuvasi aika hienosti tuota toisen puolen pyöritystä!
Tämä on kummallista taistelua jossa ei ole oikein kuin häviäjiä, niin kauan kuin ihmisiä rankaistaan ja ahdistetaan tukemisen sijaan. Vastasin viimeiseen TE-toimiston kyselyyn työllistymisestäni näin:
"Esiintyvän taiteen alaan liittyy tällä hetkellä vallitsevan korona tilanteen takia entistä enemmän haasteita. Toistaiseksi esiintymiset ovat tauolla ja kun ne alkavat taas pyörimään, sumaa puretaan. Esiintymiset tai ohjaukset ovat siirtyneet kaikilta niiltäkin joilla on jo olemassa olevia sopimuksia. Näen yhteiskunnassamme yhä suurempaa tarvetta hyödyntää taiteilijoita monissa erilaisissa yhteisöissä ja ammateissa, kouluissa, lähestulkoon missä vain. Olen ollut tekemässä ehdotuksia ja tarjouksia ja monenlaista työtä tässä ammatissani. Valitettavasti raha ja rakenteet kulttuurin edistämiseen ja sen kautta luotavan arvon tukemiseen ovat hyvin puutteelliset. Teidän TE-toimistossa tulisi myös ymmärtää ja tietää kuinka tämän alan kenttä toimii ja ehkä siten voisitte olla myötävaikuttamassa työn saantiinkin. Minä teen juuri kaikki ne tarvittavat asiat joita tulee tehdä, jotta voisi olla mahdollista työllistyä."
Työtä jossa voi olla korvaamaton
Taiteilija Henna Hartikainen on kokeillut erilaisia tavallisten ihmisten töitä, mutta Hartikainen ei ole löytynyt mitään sellaista työtä jossa Hartikainen olisin kokenut olevansa korvaamaton. Tänään Hartikaisella iso osa ajasta menee kaikenlaiseen selvittelyyn ja Hartikaisen mukaan stressi laskujen ja kaiken hoitamisesta on kova.
- Jos nyt ei lasketa kaikkea perus kodin ja perheen hoitamista, niin eniten ajasta on ajattelemista, pohtimista ja suunnittelua.
Myös mm. biisien tekoa, soittamista, soittajien kontaktointia, äänitysvehkeiden ja tietotekniikan kanssa pakertamista, laitehuoltoa, kehonhuoltoa, kirjoittamista, videoiden tekoa, lukemista, neulomista, iltaisin elokuvia, sarjoja ja dokumentteja. Sitten tarvitsee ihan vaan lepoa ja "tyhjiötä" jossa ei tarvitse tehdä tai ajatella mitään, sanoo Hartikainen.
Kansalaisaloite taiteilijoiden toimeentulosta
Suomessa on jo muutaman vuoden ajan voinut tehdä kansalaisaloitteita. Hartikaisen mielestä nyt olisi aika ja paikka laittaa eteenpäin kansalaisaloite taiteilijoiden toimeentulon puolesta.
Valtaosa taiteilijoita on elänyt köyhyysrajan alapuolella jo ennen koronaa. Koronakriisi on tehnyt nyt myös aiemmin työstään palkkaa saavista taiteilijoista työttömiä ja aiemmin hiljaisista on tullut nyt äänekkäistä.
- Toivon ainakin, että korona olisi yhdistänyt taiteilijoita laajemminkin. Suomessa ei osata tehdä kovin hyvin yhteistyötä, yhdistää joukkoja ja voimia. Paikkoja on rajoitetusti ja kilpailu on kovaa ja kateellisuus on suomalaisten erityispiirteitä.
Ulkomailla opiskellessani huomasin, että suomalaisilla tämä piirre korostuu ylitse muiden. Myös niin ammattilaiset kuin ns.harrastelijat lähtevät töihin liian usein ilmaiseksi tai aivan alihinnoitellusti, sanoo Hartikainen.
Julkista tukea taiteilijoille
Helsingin kaupunki, TAIKE ja yksityiset säätiöt ovat nostaneet taiteilijoille suunnattuja koronatukia.
- Sain toimeentulon puolelta syksyllä myönnetyt koronalisät. Toivoisin saavani Helsingin kaupungilta taas töitä, mutta nyt koronan vuoksi kaikki ihmiskontakti on niin rajoitettua, ettei sen vuoksi sellaisista töistä voi kuin vain haaveilla toistaiseksi.
Kaikenlaiset komiteat, jotka napsivat rahat itselleen ja ystävilleen tulisi lopettaa. Sinne sitä rahaa valuu!
Ja sitten valtion pienestä osasta leijonan osan esim. musiikin kohdalla vie suurimmat yritykset, jotka jo muutenkin sanelevat markkinat radiosoittojen ja mainosten jne. osalta ja tekevät jo suuria voittoja.
Kuinka ne kehtaavat hakea rahoitusta? Kuinka sitä voidaan heille edes myöntää? Samaan aikaan ikänsä uurastanut ja tärkeää kenttätyötä omasta selkänahastaan tehnyt saa 100 euroa musiikkivideon tekoon. Se on huono vitsi! En lähtisi edes hakemaan sitä satasta.
Henna Hartikaiselle tuli stoppi tukien hakemiseen. Toistakymmentä vuotta apurahoja hakeneelle taiteilijalle taistelu tukiviidakossa vie voimat ja tuntuu mahdottomalta.
- Lisäksi turha selvittely ja tukien katkaisu Kelan ja TE:n puolelta jätti useaksi viikoksi tilanteeseen, ettei rahaa tullut eikä tiennyt tarkemmin milloin selvitys olisi tehty ja tuki tulisi taas normaalisti.
Palkkaa työstä oli tulossa apurahan ja teatterin maksaman tuen myötä vasta myöhemmin. Apurahojen hakeminen on aikaa vievää työtä ja toisilta se toki luonnistuu paremmin kuin toisilta, mutta eniten saavat ne jotka vähiten tarvitsevat.
Joillain taiteen aloilla on myös aloja joissa kukaan ei pärjää ilman tukea ja muutamille se mahdollisuus on sitten päätetty antaa. Ulkopuolelle jää valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia.
On selvää kaikille meillä, jotka näemme asian laajemmin, ihmisen eikä vain numeroita, tekojen vaikutuksen suhteessa seurauksiin, että ymmärrämme kulttuurityön ja taiteen arvon eri tavalla.
Hartikaisen mielestä Suomessa taiteen tuki on olematonta ja kannustamisen sijaan yritetään taiteilijat nitistää ja eliminoida pois taiteen kentältä. Hartikaisen mukaan muissa Pohjoismaissa on erilainen lähestymistapa. Hartikainen ei ihmettele, miksi muista Pohjoismaista tulee laatusarjaa, elokuvaa ja hittiä toinen toisensa perään.
Tanssija töihin K-rautaan
Yritykset tai kunnat ja kaupungit ovat hitaita palkkaamaan eri alojen taiteilijoita töihin. Hartikaisen mukaan tämä on osittain asenne vamman syytä ja osittain kunnilta puuttuvat resurssien.
- Rakenteet eivät tue monien muiden alojenkaan työllistymistä koska katsotaan vain lyhyen tähtäimen säästöjä ja tehdään kalliiksi ja hankalaksi yrittää.
Voisin mennä vaikka tanssijaksi K-rautaan jos palkkaus on asiallinen ja konsepti tuntuisi toimivalta ja kokeilemisen arvoiselta.
Metafora Sammosta puhuttelee
Kalevalan päivää vietetään samana päivänä, kun suomalaista kulttuurin päivää 28.2.. Sampo sisäisenä apparaattina puhuttelee Hartikaista.
-Kalevala on aina tuntunut vähän hämmentävältä tarinalta. Näin aikuisena haluan mieltää sen metaforan Sammosta sellaisena yhteisenä vaurauden lähteenä ja sitten juuri sellaisena aineettomana, jokaisen omasta itsestä löytyvänä, ikuisesti ja rajattomasti pulppuavana lähteenä, kuvailee Hartikainen.
Keskustelutilaisuus taiteesta, kulttuurista ja toimeentulosta
28.2. “Sorsa soitti kanteletta vesilintu vempelettä”
Kalevalanpäivän 28.2. klo 15-16.15 rauhanryhmän skypetilaisuus
Toimittaja ja muusikko Marko Korvela, tanssija ja muusikko Henna Hartikainen ja käsitetaiteilija, SKP:n puheenjohtaja ja Euroopan vasemmiston kulttuuriverkoston jäsen JP (Juha-Pekka) Väisänen keskustelevat kulttuurista, taiteesta ja toimeentulosta.
Tilaisuuden järjestää SKP:n rauhanryhmä