Tulonjaon vääristymä on mittava ongelma
Kokoomus hankki vaalivoittoa kosiskelemalla terveydenhoitoalan ja muita matalapalkkaisia naisia lupauksilla huomattavista palkkojen korotuksista. Nyt vaalilupaukset on syöty. Hallitusohjelmaan kirjattu naisten palkkoja koskeva klausuuli on pelkkää bluffia, jolla ei korjata naisten palkkojen jälkeenjääneisyyttä yleisesti eikä terveydenhoitoalalla.
Tarkkaan lukien hallitusohjelman heiveröinen lupaus kunnille annettavasta tuesta palkkoihin on erinäisten ehtojen täyttymisen takana. Edellytyksenä on tupo-ratkaisu ja se kuinka selkeästi kuntasektorilla tehtävää palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta.
Käänteisesti sanottuna, jos tupo-sopimusta ei synny, mitätöityy myös hallituksen lupaus.
Toiseksi, vaikka joku tupo syntyisikin, hallitus lupaa kunnille rahaa vain sellaiseen palkkaratkaisuun, joka kohdentuu koulutettuihin naisiin ja vain sellaisiin naisiin, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta. Hallitusneuvottelijoiden on täytynyt olla tietoisia siitä, että kunta-alalla on vastikään saatettu loppuun laaja työnarviointi, jolla pakkausta ja työn vaativuutta on synkronoitu.
Mitä tekee ay-liike
Ay-liike ei voi väistää sitä tosiasiaa, että työelämän eräs pääongelma on tulonjakokuilun kasvu, josta merkittävä osa on naisten palkkojen jälkeenjääneisyys. Tässä asiassa päätä ei voi enää pistää pensaaseen, vaan sille on tehtävä jotain.
Palkkatulojen osuus kansantulosta on alentunut viimeisten 15 vuoden kuluessa yli kymmenellä prosentilla, joka johtuu siitä, että palkat ovat kehittyneet työn tuottavuuden kasvua hitaammin.
Työn tuottavuuden kasvu on ohjattu voittoihin ja pääomatuloihin, jotka ovat kasvaneet ennen näkemättömiin mittasuhteisiin. Tuloerot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.
Rikkain prosentti on lisännyt reaalitulojaan 300 prosentilla ja muiden tulokehitys on polkenut lähes paikoillaan. Yrityksistä jaetaan nykyään vuosittain ulos osinkoina omistajille ja sijoittajille yhtä paljon kuin vuosittaiset voitot olivat yhteensä 80-luvulla.
Voittojen kasvua ei siis käytetä työllisyyteen eikä investointeihin vaan pääasiassa rikkaiden rikastuttamiseen. Suuri osa pörssiyhtiöiden voitoista menee kaiken lisäksi osinkoina ulkomaisille omistajille, joiden sijoituksilla ei ole välttämättä mitään tekemistä yhtiöissä tapahtuvan tuotannon kanssa.
Tulopolitiikka on keskeisin yleisen uusliberalistisen linjan toteuttamisen väline ja hallitsemisen mekanismi. Viimeisen viidentoista vuoden aikana tuporatkaisut ovat olleet palkankorotusten osalta äärimaltillisia ja ajallisesti pitkäkestoisia. Niiden seurausta on tuloerojen kasvu. Viimeisin tulonsiirto tehtiin poistamalla varallisuusvero kokonaan, joka hyödytti kaikkein rikkaimpia. Tulopoliittisten sopimusten avulla ay-liikkeeltä on kuohittu kaikki omat tavoitteet ja estetty alakohtaisten pakkaus- ja työelämän ongelmien ratkaiseminen.
Uusi linja tupon sijaan
Hallitus ajaa selkeästi rikkaita suosivan tupolinjan jatkamista eikä lupaa sen enempää naisten kuin muidenkaan pienipalkkaisten asemaan parannusta. Ay-johtajat ovat SDP:n ja Vasemmistoliiton rankan vaalitappion jäljiltä neuvottomuuden tilassa ja haikailevat vanhasta muistista tupon ja kolmikannan perään. Heinäluoman ja Ihalaisen esittämä työllisyyttä tukeva tasa-arvotupo on liturgiaa, jota on kuultu vuodesta toiseen ja jolla ei ole mitään sisältöä.
Työnantajajohtajat pelaavat ay-johtajien linjattomuutta hyväksi käyttäen tavoitteenaan tulopolitiikan jatkuminen ja työnantajavallan lisääminen. Heille muoto ei ole tärkeintä, vaan sisältö. Myös Vanhanen on oivaltanut sen, ettei ole mitään väliä sillä onko sopimus keskitetty vai liittokohtainen kunhan se ei maksa mitään.
Tulonjakosuhteitten muuttaminen edellyttää palkkojen euromääräisiä vähintään työn tuottavuuden kasvua vastaavia korotuksia. Palkkaerojen kaventaminen edellyttää naisvaltaisten ja pienipalkkaisten alojen palkkojen on korottamista erikseen yli yleisen palkkalinjan. Jotta pääomatulot eivät karkaisi uudelleen, on luotava indeksijärjestelmä, joka takaa palkkatulojen kasvun vähintään työn tuottavuuden kehityksen tahdissa. Palkkatulojen ja voittojen välistä kuilua voidaan kaventaa vain palkkoja korottamalla, veropolitiikan keinot ovat osoittautuneet tässä suhteessa huonoiksi.
Tällaiset tavoitteet eivät tietenkään mahdu hallitusohjelman eivätkä tulopolitiikan raameihin, vaan edellyttää liitto- ja alakohtaista tavoiteasettelua ja kamppailua. Tällaisen tehtävä ottaminen on myös työväenliikkeen yhteistoiminnan ja voiman kokoamisen suuri kysymys. Siihen on tartuttava, muussa tapauksessa vasemmiston tappiokierre myös vaaleissa jatkuu loputtomiin.
SKP:n pääsihteeri Arto Viitaniemi 4.5.07:
