Tulonjako ja EU-puheenjohtajuus haaste vasemmistolle

Pääjohtaja Jorma Ollila kaipaa suomalaisilta lisää riskinottoa. Hän on itse näyttänyt mallia lähinnä riskien siirtämisessä muiden maksettavaksi. Ollila on ollut päättämässä viimeksi kuluneen vuoden aikana yhteensä noin 35 000 työntekijän irtisanomisista Nokian, UPM:n ja Fordin hallitusten jäsenenä. Samaan aikaan hän kasvatti omia tulojaan 1 338 541 eurolla ja nosti vuositulonsa noin viiteen miljoonaan euroon.

Työn ja pääoman välinen tulonjako haaste ay-liikkeelle

Joukkoirtisanomisista kertovien uutisten muuttuminen lähes jokapäiväisiksi kuvaa spekulatiivisen pääoman kasvanutta roolia kapitalistisessa taloudessa. Suurfirmat kasvattavat voittoja ja pörssikursseja irtisanomisilla ja halpatyövoiman käytöllä.

Helsingin pörssin päälistalla olevien yhtiöiden arvioidaan tekevän tänä vuonna 15 miljardin voitot ja jakavan osinkoja lähes 10 miljardia euroa. Lisäksi ne ovat saaneet valtuudet ostaa omia osakkeitaan noin 10 miljardilla.

Pörssiyhtiöiden omistajat ovat ottaneet yhtiöistä viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana osinkoina ulos lähes 43 miljardia euroa. Kun lukuun otetaan mukaan myös muut yhtiöt, ovat osakkeenomistajat saaneet osinkoina noin 86 miljardia. Se on työläisten työllä luotua rikkautta, josta osinkotulojen saajat eivät maksaneet aiemmin lainkaan veroa ja josta he eivät maksa vieläkään kunnallisveroa.

Tässä on kesäkuun alussa kokoontuvalle SAK:n edustajakokoukselle haastetta. Mutta tässä on myös haastetta kommunisteille nostaa työn ja pääoman välisen tulonjaon ja luokkataistelun kysymykset esiin ammattiosastoissa ja liitoissa. Se edellyttää kommunistien ja muiden ay-liikkeen nykytilaan muutosta haluavien itsenäistä ja aktiivista vaikuttamista tulevissa JHL:n, PAM:n, Rakennusliiton ja SEL:n vaaleissa.

Kasvavat pääomat hakevat uusia sijoituskohteita. Kapitalismi pyrkii tekemään kaikesta tuotteita, tavaraa ja kaupallisen voitontavoittelun lähteen. Julkisten palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen on tässä keskeisessä asemassa. Siinä on samalla kyse hyökkäyksestä työväenliikkeen taistelulla saavuttamia oikeuksia vastaan. Se kohdistuu erityisesti naisten oikeuksia ja nuoria vastaan.

Mitkä Suomen EU-puheenjohtajuuden tavoitteet?

Elinkeinoelämän keskusliitto julkisti Eurooppa-päivänä oman ohjelmansa Suomen EU-puheenjohtajakaudelle. Samalla EK vastasi presidentti Tarja Halosen epäilyihin EU:n perustuslain ratifioimisen kiirehtimisestä vaatimalla perustuslain hyväksymistä.

EK:n ykköstavoite on kilpailukyvyn parantaminen EU:n Lissabonin strategian mukaisesti. EK vaatii palveludirektiivin hyväksymistä ja ”mahdollisimman laajaa soveltamisalaa”. WTO:n Dohan kierroksen neuvottelut pitää ratkaista niin, että ”palvelukauppa vapautetaan lukuisilla uusilla sektoreilla”. Kilpailukykyyn liittyy myös työaikadirektiivistä sopiminen niin, että se ”sallii mahdollisimman joustavan työehtosopimustoiminnan työajan sääntelyssä”.

EK esittää Kioton ilmastosopimuksen jatkoneuvottelujen lähtökohdaksi sitä, että ”kaikki keskeiset päästöjä aiheuttavat maat etenevät kutakuinkin samalla tavalla ja samassa aikataulussa”. Tällä vaatimuksella neuvottelut voidaan jäädyttää, kun Bushin hallinnolla ei ole mitään aikeita tällaiseen ja kun ei oteta huomioon kehitysmaiden asemaa. Kemikaaliasetuksen osalta EK vastustaa tiukempia lupamenettelyjä ja tavoittelee ”joustavampaa” linjaa. Lisäksi EK ajaa teollisuuden halvan energian turvaamista mm. rakentamalla lisää ydinvoimaa.

Matti Vanhasen hallitus ei ole vielä julkistanut ohjelmaansa puheenjohtajakaudelle. Käytännössä hallitus on kuitenkin ottanut ajakseen näitä EK:n tavoitteita. Samalla hallitus toimii eräänlaisena Brysselin komission asiainhoitajana. Se yrittää jatkaa EU-politiikkaa ikään kuin se ei olisikaan saanut tuomiota kansanäänestyksissä ja mielenosoituksissa. Tai oikeastaan vielä enemmän, hallitus yrittää käyttää asemaansa kansalaisten ja demokratian sivuuttamiseen.

Suomen hallitus ajaa EU:n perustuslain ratifioimista, jotta euroeliitti saisi vastapainoa sille, että Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jatkona myös Puolan ja Tshekin parlamentit aikovat hylätä perustuslakiesityksen. Suomen hallitus ajaa myös palveludirektiiviä ja sen soveltamisalan laajentamista, jota nykyinen puheenjohtaja Itävalta ei ole halunnut tehdä. Ilmastotavoitteissa se on EU:n jarrumiehiä. Maailman kauppajärjestön neuvotteluissa hallitus on ollut valmis alistamaan vapaakaupalle niin maatalouden kuin julkiset palvelut.

Kun Suomi toimi Lipposen hallituksen kaudella edellisen kerran EU:n puheenjohtajana, sovittiin EU:n sotilaallisen toiminnan valmistelusta. Paavo Lipposen ja Martti Ahtisaaren kerrotaan itkettäneen silloista ulkoministeri Tarja Halosta painostamalla hyväksymään sen, että sopimuksesta jätettiin eräiden Nato-maiden vaatimuksesta pois maininta YK:n valtuutuksesta joukkojen käyttämiseen. Tällä tiellä on nyt edetty keskusteluun Suomen osallistumisesta myös Naton taistelujoukkojen toimintaan.

Italiassa vaalit voittaneen vasemmisto-keskustan hallitus on ilmoittanut vetävänsä italialaiset joukot pois Irakista. Entä mitä tekee Suomen keskustan ja sosialidemokraattien hallitus? Se vaikenee Irakin miehityksestä ja se vaikenee, kun USA valmistelee iskuja Iraniin. Se on mukana EU:n rankaistessa taloudellisilla kuristusotteilla palestiinalaisia Hamasin äänestämisestä. Wienissä pidetyssä EU:n ja Latinalaisen Amerikan maiden huippukokouksessa Suomen hallitus oli myös mukana arvostelemassa Latinalaisen Amerikan maiden pyrkimyksiä hallita omia luonnonvarojaan.

Toiminnalle mallia Ranskasta

Kansalaiset eivät ole antaneet valtakirjaa tällaiseen EU-politiikkaan. Eivätkä antaisi, esimerkiksi EU:n perustuslain hyväksymisen kannalla oli viimeksi mielipidetiedustelussa vain 23 prosenttia kansalaisista. Siksi hallitus ei halua kansanäänestyksiä.

Ranskalaiset ovat näyttäneet esimerkkiä siitä, että demokratia voidaan tuoda kaduille. Euroopan sosiaalifoorumi kokosi pari viikkoa sitten Ateenaan kymmeniä tuhansia uusliberalismin vastustajia. Pari päivää sitten oli Kööpenhaminassa yli 100 000 mielenosoittajaa liikkeellä sosiaalimenojen leikkaamista vastaan. Itävallassa järjestettiin viikonvaihteessa laaja EU-huippukokouksen vastatapahtuma.

Suomessa järjestetään tämän vuoden jälkipuoliskon aikana 11 EU:n ministerikokousta, EU:n ja Aasian maiden huippukokous Helsingissä syyskuun alussa ja EU:n epävirallinen huippukokous Lahdessa lokakuun lopulla.

Suomen sosiaalifoorumin yhteydessä perustettiin Helsinki 2006 -verkosto, jonka perustamisjulistuksessa vaaditaan ”oikeutta työelämään – ei uusliberalismille, oikeutta julkisiin palveluihin – ei yksityistämiselle, oikeutta turvapaikanhakijoille ja siirtolaisille – ei linnake-Euroopalle ja rasismille, oikeutta ja rauhaa – ei sotilasliitoille ja sodille sekä oikeutta luonnolle ja ihmisille – loppu maailman tuhoamiselle”. Tätä verkostoa olivat perustamassa mm. Rakennusliiton, Vaihtoehto EU:lle -liikkeen, Rauhanpuolustajien, Työpaikkojen rauhantoimikunnan, ympäristöliikkeiden, SKP:n sekä vasemmiston ja vihreiden nuorisojärjestöjen edustajat.

Helsinki 2006 -verkosto aikoo järjestää lauantaina 9.syyskuuta Helsingissä suuren mielenosoituksen näiden teemojen nostamiseksi esille, kun EU-johtajat kokoontuvat Helsinkiin. Sinä päivänä ovat Helsingissä koolla EU-maiden valtiovarainministerit ja seuraavana päivänä alkaa EU:n ja Aasian maiden huippukokous. SKP valmistelee sunnuntaille kansainvälistä tapaamista.

Kuilu kansalaisten ja poliittisen eliitin välillä

Suhtautumisessa tuloerojen kasvuun, kunnallisiin palveluihin, Euroopan unioniin ja USA:n sotapolitiikkaan näkyy se, miten syvä kuilu on poliittisen eliitin ja kansalaisten enemmistön välillä. Tämä kuilu on Suomessa vielä syvempi kuin monissa muissa maissa.

Suomesta puuttuu parlamentista selkeä vasemmistolainen tai punavihreä vaihtoehto.

Kriisinhallintalain hyväksyminen eduskunnassa oli tässä suhteessa kuvaava tapaus. Kuudesosan vähemmistö olisi voinut estää sen hyväksyminen kiireellisenä poikkeuslakina. Vasemmistoliitto ja vihreät esittivät lakiin muutoksia, mutta kun tuli se vaihe, jossa ne olisivat voineet torjua poikkeuslain voimaantulon, ei vastaan äänestäjiä ollut kuin muutama.

Suvi-Anne Siimeksen lähtö Vasemmistoliiton johdosta herätti monia toiveita Vasemmistoliiton linjan muuttumisesta. Martti Korhosen puheissa onkin perinteisempi vasemmistolainen sävy. Mutta uudenkin puheenjohtajan vetämänä Vasemmistoliitto on asettanut päätavoitteeksi pääsyn takaisin hallitukseen. Sitä ei haluta vaarantaa millään hallitukseen osallistumisen kynnysehdoilla.

Korhonen haastoi puolueita ilmaisemaan ennen vaaleja kantansa Natoon, mutta vältti itse ottamasta kantaa siihen, onko Nato-jäsenyys kynnyskysymys vaaleissa. Hän varoitteli hallituksen valmistelevan kunta- ja palvelurakennehankkeen varjossa laajaa kunnallisten palvelujen kilpailuttamista ja yksityistämistä, mutta Vasemmistoliitto on itse mukana kuntahankkeen valmistelutyöryhmässä. Kuntatasolla Vasemmistoliiton edustajat ovat lähes poikkeuksetta myös toteuttamassa kunta- ja palvelurakennehankkeeseen liittyviä kilpailuttamisen ja yksityistämisen tavoitteita. Esimerkiksi Tampereella, Oulussa, Rovaniemellä ja Helsingissä he ovat sitoutuneet jopa sopimuksiin, joita henkilöstöryhmien edustajat eivät ole hyväksyneet. Ammattiyhdistysliikkeessä Vasemmistoliitto on vapautunut Viialaisesta, mutta tukee sosialidemokraattien SAK:ssa vetämään tupo-linjaa ja jopa teollisuusliittojen yhdistämishankkeita, joilla aiotaan keskittää valta entistä kauemmas jäsenistä ja hiljentää eräitä itsenäisempää linjaa vetäneitä liittoja. Myös Vasemmistoliiton puolueohjelman uudistamisessa näkyy se, että Siimeksen linja jatkuu, vaikka Siimes lähti.

Yhä useammin kuulee ihmisten toteavan, että näin ei voi enää kauan jatkua. Samalla muualta Euroopasta ja maailmalta kantautuvat tiedot mielenosoituksista, vaihtoehdoista ja kapitalisminvastaisen vasemmiston etenemisestä rohkaisevat ja herättävät odotuksia.

SKP:llä on tässä tilanteessa erityinen vastuu. Tärkein vastaus tähän haasteeseen on SKP:n poliittisen toiminnan, eduskuntavaalivalmistelujen sekä ay- ja kansalaisliikkeiden voimistaminen. Eduskuntaan tarvitaan selkeä vasemmistolainen ja punavihreä vaihtoehto. Lisäksi SKP on ainoana puolueena Suomesta mukana kommunististen ja punavihreiden puolueiden eurooppalaisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Tämä yhteistyö on edennyt uuteen vaiheeseen, jossa se on entistä enemmän myös yhteisten poliittisten kampanjoiden järjestämistä, entistä laajempaa yhteistyötä ay- ja kansalaisliikkeiden kanssa ja aktiivisempaa teoreettista keskustelua.

Yrjö Hakanen 21.5.06 SKP:n keskuskomiteassa Espoossa: