Taakka on aika laskea pois
Kansalaissota löi suomalaisten sieluun valtavan suuren ja verisen haavan, jota ei ehditty parantaa ennen kuin toisen maailman sodan laineet jo löivät ylitsemme. Silloin piti kamppailla pysyäkseen sen myrskyn keskellä hengissä. Hengissä säilyminen pakotti keskittymään vain välttämättömimpään. Kansalaissodan traumat painettiin unohduksiin, samaan paikkaan, mihin pian haudattiin myös talvisodan kokemukset. Mistä ei puhuttu, sitä ei ollut olemassa.
Mutta ihmiset ja ihmisyhteisöt eivät toimi niin. Haudatut ongelmat eivät katoa, vaan niistä tulee painolastia, jota vanhemmat siirtävät lapsilleen ja nämä taas lapsilleen. Tästä painolastista voi vapautua vasta silloin kun traumat saa puhua auki, sanoittaa pahan olon ja hakea esiin totuuden siitä, mitä menneisyys kätkee sisäänsä. Meidän vanhempamme ja heidän vanhempansa eivät tähän vielä kyenneet. Siksi meidän on itsemme ja lastemme tähden avattava suumme. Siitä, mistä ei voida vaieta, on puhuttava.
Tällä paikalla teloitettiin 17.5.1918 sodan jo päätyttyä, 7 – 10 miestä, joiden ainoa rikos todennäköisesti oli se, että he olivat punaisten puolella. Osa heistä ei välttämättä edes ollut osallistunut taisteluihin. Heidät oli otettu kiinni Tapanilan asemalta kun he olivat lähdössä aamulla töihin. Heistä tiedetään vain se, että he olivat miehiä ja heitä oli enemmän kuin 7.
Voi vain kuvitella, miten kova paine näiden ammuttujen omaisiin tuolloin kohdistui. Kukaan heistä ei koskaan paljastanut itseään kertomalla, että hänen omaisensa on ammuttu tälle paikalle. Jossain on sukuja, joista puuttuu isovanhempia, isiä, veljiä, enoja, setiä. Ja nämä suvut ovat kantaneet sitä taakkaa tänne asti, emmekä mekään tässä voi ottaa heiltä sitä taakkaa pois, elleivät he itse rohkaistu asiasta puhumaan.
Lienee todennäköistä, että moni täällä ammutuista on listattuna 1918 Sotasurmien kadonneiden luetteloon. Siellä on edelleen 1767 ihmistä, joiden kohtalona oli kadota kansalaissodan melskeessä. Heidän luunsa lepäävät tälläkin hetkellä jossain ilman muistomerkkiä.
Täällä Puustellinmetsässä teloitettujen nimet ovat hävinneet, mutta heidän muistonsa sai aikoinaan kaikki alueen vasemmistolaiset kokoontumaan tälle samalle paikalle yhdessä. Toverimme kerääntyivät vappuna osoittamaan, että heidät oli lyöty mutta voitettu heitä ei oltu. Voimansa yhdistänyt vasemmisto sai paljon aikaan ja toteutti monta niistä haaveista, joiden puolesta 1918 taisteltiin.
On minusta äärimmäisen arvokasta, että olemme täällä tänään yhdessä. Vaikka vasemmisto kiistelee usein eniten omassa piirissään, on meillä mahdollisuus saavuttaa suuria kun unohdamme kiistat ja keskitymme siihen, mikä meitä yhdistää.
Olisi hienoa, jos voisimme nyt käyttää tätä yhtenäisyyttä ja varmistaa, että saamme kokoontua tälle paikalle jälleen vuoden päästä ja että meillä silloin olisi mahdollisuus kunnioittaa tänne ammuttujen muistoa paljastamalla info-taulu heidän kohtalostaan. Sata vuotta voi erottaa meidät heistä, mutta se side, joka meitä heihin yhdistää on paljon vahvempi. He olivat punaisia, he olivat työväkeä, he olivat aatetovereitamme.
