Rauhanpolitiikka feminististä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Naisen täytyy olla tasa-veratainen osallistumisessa yhteiskuntaan työn kautta. Tämä mahdollistetaan riittävillä tukitoimilla jota kohdistetaan pienten lasten vanhemmille.

1990-luvun Esko Ahon ja Iiro Viinasen leikkauspolitiikkaan asti oli kattava

kunnallinen kodinhoitojärjestelmä. Koulutus oli monipuolinen, yli 2 v ja kodinhoitajat tukivat perheitä sekä tilapäisesti sairastapauksissa, että pitkäjänteisesti sosiaalisesti kyvyttömimmissä perheissä, jolloin ensisijainen tavoite oli perheen riittävän toimintakyvyn palauttaminen ja toissijainen tavoite perheen kyvyttömyyden toteaminen jos perhe jatkuvasta tuesta huolimatta ei saanut arjesta kiinni. Näin lastensuojelun painopiste oli ennaltaehkäisyssä ja lapsiperheillä oli turva yhteiskunnan palvelujen saatavuuden kautta. Myös huostaanottotapauksissa arviointi oli varmempi.

Mielestäni tämä järjestely oli niin hyvä, ja edullinen, että siihen olisi palattava. Itse olen saanut nauttia siitä, mutta tyttäreni, 4 lapsen yksinhuoltaja, ei ole saanut.

Perheiden tukeminen on kaikkien etu.

Kun jaamme työt ja jaamme vapaa-aikaa, tavoitteena täystyöllisyys, kaikkien tilanne helpottuu. Tämä edellyttää lasten päivähoitoa ja myös muita tukitoimenpiteitä.

Edellytys hyvään elämään on rauha. Sain mejlin jossa kirjoittaja siteerasi Britta Ring’iä joka Kulturfront-nimisessä lehdessä pohti minkälainen olisi feministinen ulkopolitiikka? Hän ehdottaa että se voisi esimerkiksi olla vastalause Naton ja EU:n Venäjää vastaan suunnatulle nöyryyttävälle pakotepolitiikalle sekä sotilaallisille voimannäytöksille Itämerellä. Aggressiivisen vastakkainasettelun sijaan, maamme voisi edistää neuvotteluja, perustuen yhteisiin etuihin, taloudelliseen yhteistyöhön, liennytykseen ja aseriisuntaan.

SKP