Lasten oikeus päivähoitoon on turvattava

Päivähoitolain aikaansaaminen oli aikoinaan huomattava parannus sekä lasten oikeuksien että perheiden kannalta. Tänään joudumme kuitenkin kysymään, miten hyvin alle kouluikäisten lasten oikeus päivähoitoon toteutuu?

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on tärkeä niin lapsen, vanhempien kuin koko yhteiskunnan kannalta. Vaikka alle kouluikäisten lasten määrä tule lähivuosina laskemaan hieman, kasvattavat muun muassa työelämän muutokset ja muuttoliike päivähoidon tarpeita. Keskeinen piirre on hoitotarpeen kokopäiväistyminen, joka liittyy työaikojen muutoksiin.

Julkiseen päivähoitoon on viime vuosina kohdistunut voimakkaita uuskonservatiivisia ja kaupallisia paineita.

Kotona tapahtuvaa hoitoa ja ”vanhempien vastuuta” korostetaan. Käytännössä pienituloiset hoitavat lapsia muita useammin kotona. Kunnallisen päivähoidon puolella taas on karsittu resursseja. Näin on luotu lisää tilaa yksityisille markkinoille päivähoidossa. Eräissä kunnissa on otettu käyttöön palveluseteleitä, jotka suosivat hyvätuloisia perheitä. Kaiken kaikkiaan, pienten lasten oikeudet ja varhaiskasvatuksen tavoitteet ovat jääneet usein taloudellisten intressien jalkoihin ja päivähoitoa on tarkasteltu lähinnä työvoimapolitiikan, sosiaalipolitiikan ja markkinoiden valossa.

Kunnallisen lasten päivähoidon resurssien puute ja yksityisten päivähoitomarkkinoiden edistäminen on osa laajempaa hyvinvointimallin muutosta. Se näkyy myös lapsilisien jälkeenjääneisyytenä, neuvolatoiminnan ja kouluterveydenhuollon heikentämisenä, lapsiperheiden kotipalvelujen karsimisena, koulujen resurssien riittämättömyytenä, sosiaalisen asuntotuotannon alasajona jne. Seurauksena on ollut lapsiperheiden köyhyyden lisääntyminen samaan aikaan kun Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan. Samalla tähän hyvinvointimallin murrokseen liittyy naistyön palkkojen polkeminen ja naisten palkattoman työn lisääminen. Myös tekeillä olevan kunta- ja palvelurakennemuutoksessa on nähtävissä pyrkimys karsia lähipalveluja, vähentää kuntien henkilöstöä, keskittää päätösvaltaa, lisätä kilpailuttamista ja laajentaa yksityisten palvelumarkkinoiden osuutta.

Kunnissa kierretään normeja

Valtion ja kuntien päätökset karsia julkisten palvelujen määrärahoja ovat heikentäneet lasten oikeutta laadukkaaseen päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen. Monissa kunnissa päiväkotien lapsiryhmien koko, koulutetun henkilöstön määrä suhteessa lapsilukuun ja päiväkotien tilojen mitoitukset ovat muuttuneet huonompaan suuntaan. Kunnissa on kierretty päivähoidon laatutavoitteita henkilöstön poissaoloihin liittyvää poikkeamismahdollisuuteen vedoten ja mitoitettu henkilöstömäärät riittämättömiksi. Eduskunnan oikeusasiamies on joutunut puuttumaan tähän ja edellyttänyt, että päiväkodeissa pitää olla riittävästä ammattihenkilökuntaa koko päivän ajan.

Kunnissa on myös laskettu päiväkotien käytävä- ja porrasneliöitä hyötyalaksi ikään kuin niihin voisin sijoittaa lapsia. Monissa kunnissa on kiirehditty sulkemaan päiväkoteja lasten määrän vähentymistä koskevien ennusteiden perusteella tai lykätty päiväkotien rakentamista uusille alueille, jonka seurauksena vanhemmat joutuvat kuljettamaan pieniä lapsia entistä pidempiä matkoja. Osaltaan päivähoidon tilantarpeiden toteuttamista vaikeuttaa sekin, että monissa kunnissa on ryhdytty perimään markkinaehtoisia sisäisiä vuokria omilta päiväkodeilta.

Kuntien menojen karsiminen on johtanut siihen, että päivähoidossa ei ole aina tarpeeksi henkilöstöä, sijaisia tai varahenkilöitä. Monissa kunnissa on lisäksi pyritty supistamaan pedagogisen koulutuksen saaneen henkilöstön osuutta. Henkilöstön riittämättömyys vaikeuttaa myös moniongelmaisten lasten hoidon järjestämistä osana päiväkotien muuta toimintaa.

Oma lukunsa on se, että kuntasektorilla on tehty vuosikausia matalatasoisia palkkaratkaisuja. Vaativaa ja tärkeää työtä tekeville ammattilaisille ei makseta kunnollista palkkaa.

Varhaiskasvatuksen laatuun panostettava

Suomen kommunistinen puolue vastustaa pyrkimyksiä rajoittaa subjektiivista oikeutta päivähoitoon esimerkiksi vanhempien työttömyyden perusteella. Päivähoidon säädöksiä pitää sen sijaan uudistaa niin, että taataan kaikissa tilanteissa riittävä ammattitaitoinen henkilöstö ja estetään erilaisiin poikkeamiin vedoten tapahtuva resurssien alimitoittaminen. Käyttö- ja täyttöasteiden sijasta pitää asettaa etusijalle lapsen etu ja korkeatasoisen, humaanin varhaiskasvatuksen tavoitteet.

Lapsiryhmien kokoa pitää pienentää nykyisestä. On lisättävä korkeatasoisen varhaiskasvatuksen koulutuksen saaneen vakinaisen henkilöstön määrää kunnallisessa päivähoidossa. Päiväkoteihin tarvitaan myös vakinaista koulutettua varahenkilöstöä. Palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaaminen edellyttää selvästi viime vuosien tulopoliittista linjaa korkeampia palkankorotuksia naisvaltaisille ja matalapalkkaisille hoiva- ja palvelualoille.

Perheiden tilanteet ja lasten tarpeet vaihtelevat. Joillekin lapsille sopii paremmin kotihoito. Päiväkotien ohella tarvitaan perhepäivähoitoa ja kotihoidon tukea. On myös tilanteita, joissa tarvitaan satunnaisesti tai epätyypillisiin aikoihin hoitoa. Maahanmuuton lisääntyminen korostaa muun muassa kielten opetukseen, monikulttuurisuuteen ja kansainvälisyyskasvatukseen liittyviä vaatimuksia.

Aamu- ja iltäpäivähoito

Uutena haasteena kunnissa on turvata koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon velvoitteiden toteuttamiseen riittävät resurssit. Kuntien on taattava se kohtuuhintaisena kaikille aamu- ja iltapäivähoitoa tarvitseville. Vastuuta tässä ei voi sysätä kolmannen sektorin toimijoille eikä perheiden vastuulle, koska se merkitsisi lasten joutumista keskenään eriarvoiseen asemaan.

Kokonaiskoulupäivän malli tarjoaa mahdollisuuksia kehittää ohjattua ja turvallista iltapäivätoimintaa etenkin niille pienille koululaisille, joiden vanhemmat ovat töissä koulupäivän päättyessä. Esimerkiksi Helsingin Käpylässä on saatu myönteisiä kokemuksia yhteistyöstä koulujen tilaresurssien käytössä ja nuorten työllistämisessä tämän mallin toteuttamisessa. Myös leikkipuistojen toimintaa on kehitettävä.

Valtiovallan on turvattava riittävät resurssit laadukkaan päivähoidon ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen ensisijassa kuntien omana toimintana. Rahaa kunnallisten peruspalvelujen kehittämiseen löytyy esimerkiksi luopumalla suurten tulojen ja omaisuuksien veronkevennyksistä, saattamalla pääomatulot kunnallisverotuksen piiriin ja karsimalla asemäärärahoja.

Yrjö Hakanen Helsingissä 7.10.06: