Kuntaremontti uhkaa lähipalveluja ja demokratiaa

Maan hallitus sanoo jatkavansa kuntaremonttia ja ottavansa avaintavoitteekseen työssäkäyntialueisiin perustuvan kuntarakenteen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys valmistui helmikuussa 2012. Työryhmä vähentäisi 250 kuntaa niin että jäljelle jäisi vain 66 – 70 jättikuntaa. Hallitus yhtyi rakennetyöryhmän kantaan.

Jos tällainen linjaus menee läpi, muuttuu Suomen kuntarakenne rytinällä. Uudistuksen jälkeen kuntia olisi vähimmillään siis alle sata. Suunnitelmien aivan viimeisessä vaiheessa työssäkäyntialueet ovat tosin laajenemassa asiointialueiksi. Niitä on noin 60. Ja niissä on 34 kaupunkiseutua, joissa on vahvat keskuskaupungit.

Jos ”sixpack” -hallituksen suunnitelmat toteutuvat sellaisenaan, kuntakoko kasvaa olennaisesti, kunnallinen lähidemokratia kaventuu, eriarvoistuminen lisääntyy, suurten kaupunkien ja Suomen reuna-alueet kuihtuvat ja lähipalvelut karkaavat yhä kauemmas kuntalaisten ulottuvilta. Lähipalvelut ja demokratia eivät istu kaavailtuihin jättikuntiin. Päinvastoin pieni on kaunista ja laadukasta palvelutuotannossa, koska niin palvelujen tuottajat kuin palvelujen käyttäjätkin ovat lähellä toisiaan.

Viimeksi Petteri Orpon työryhmän ns. sote–linjauksessa epädemokraattinen linja näyttää jatkuvan. Kaikkien kaupunkiseutujen 20000 – 50000 asukkaan kehyskunnat eivät saisikaan automaattisesti järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelujaan. Esimerkiksi Tampereen seudulla tämä kova linjaus koskee Lempäälää, Kangasalaa, Nokiaa ja Ylöjärveä. Nämä eivät saa perustason sote- järjestämisoikeutta ennen kuin ne osallistuvat valtion asettamaan erityiseen kuntajakoselvitykseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hallitus yrittää viimeiseen asti luoda edellytyksiä jättikokoiselle Suur-Tampereelle, jossa kehyskunnat ja niiden veronmaksajat tulisivat rahoittamaan Tampereen palveluja, sen onnetonta tilaaja-tuottaja–mallia ja kerskarakentamista, mm. Rantaväylän tunnelia ja keskusareenaa.

Tällainen peli ei tietenkään vetele, vaan kuntaremontin suuntaa on muutettava ja kuntalaisia kuunneltava oikeasti. Demokratia ja osallistuminen ovat kuntauudistuksen avainkysymyksiä. Tavoitteena uudistuksessa tulee olla alueellisen demokratian kehittäminen ja edustuksellisen ja suoran demokratian toimintaedellytysten parantaminen. Tarvitsemme kuntiin suoria kansaäänestyksiä, osallistuvaa budjetointia ja erilaisia paikallistason valtuustoja ja sosiaali- ja terveysneuvostoja.

Kuntakamppailu on tiivistymässä. Taistelu suomalaisen paikallispolitiikan suunnasta on kasvamassa. Ja tässä meidän on oltava vahvasti mukana. Liittolaisia löytyy nyt kuntien johdosta, luottamusmiehistä ja luottamusnaisista ja tietenkin kuntalaiset itse ovat laajasti valmiita tulemaan mukaan puolustamaan lähipalveluita ja lähidemokratiaa. Toverit, nyt on liittolaisten hakemisen ja kamppailun aika kaikkialla Suomessa. Kysymys on koko suomalaisen hyvinvointimallin ja yhteiskunnan suunnasta. Kysymys on siitä lähdemmekö kohti uusliberalistista, porvarillista Suomea vai otammeko tavoitteeksemme demokraattisen, hyvinvointi – Suomen? Tuskin me toverit haluamme, että kuntaremontin myötä pohjoismainen hyvinvointimallimme murtuu lopullisesti, uusliberalismi edelleen vahvistuu, palveluyritysten valta kasvaa ja kokoomuslainen hegemonia vahvistuu? Siksi on noustava kamppailuun kuntauudistuksen suunnasta. Ja kyllä meidän paikkamme on tuon kamppailun eturivissä.

Hyvä jatkolinjaus kuntaremontille voisi olla sellainen, jossa olisi suurempi aluekunta ja pienemmät peruskunnat. Aluekunta huolehtisi erikoissairaanhoidosta, seutuliikenteestä jne. ja peruskunta kuntatasoisesta palvelupolitiikasta. Molemmille tasoille valittaisiin kuntavaleissa omat valtuustot. Peruskuntien koko ei tässä kaksiportaisessa mallissa olisi mikään ongelma. Kunnat voisivat olla varsin pieniä. Tämä malli olisi demokraattinen, siinä palvelujen tuottamisessa olisi selkä työnjako ja siinä myös reuna-alueet kyettäisiin huomioimaan. Kaiken lisäksi tällainen malli on kansainvälisesti käytössä hyvin laajalti.

Jari Heinonen