Kunta- ja palvelurakennehankkeen tavoitteet arvioitava uudelleen

Hallituksen valmistelema kunta- ja palvelurakennehanke on hyökkäys lähipalveluja, naisten oikeuksia, työntekijöiden sopimusturvaa ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia vastaan. Kuntiin tuodaan markkinaehtoisen johtamisen malleja, joilla aiotaan syrjäyttää kuntien itse tuottamiin peruspalveluihin perustuva hyvinvointimalli.

Kilpailutus- ja yksityistämisohjelma

Suurin osa kansalaisista haluaa kuntien tuottavan itse peruspalvelut. Kunta- ja palvelurakennehankkeesta on kuitenkin tulossa palvelujen kilpailuttamisen ja yksityistämisen ohjelma. Sillä avataan uusia alueita yksityisen pääoman voitontavoittelulle.

Puitelailla on tarkoitus muodostaa Suomeen noin 20 palvelupiiriä. Niille siirrettäisiin merkittävä osa kuntien vastuulla olevista palveluista. Palvelupiireissä aiotaan toteuttaa ns. tilaaja-tuottaja -mallia palvelujen kilpailuttamiseksi.

Lisäksi hallitus esittää hankintalakia, joka velvoittaa kunnat kilpailuttamaan ostot 15 000 eurosta alkaen, sosiaali- ja terveyspalvelujen ostot 50 000 eurosta ja rakennushankkeet 100 000 eurosta alkaen. Nämä velvoitteet ovat jopa EU:n normeja monin verroin tiukempia.

Kilpailuttaminen johtaa yleensä suurten yksityisten yhtiöiden hallitsemiin markkinoihin. Se alistaa sosiaaliset perusoikeudet markkinoille ja lisää kilpailuttamiseen liittyvää byrokratiaa. Samalla se heikentää työntekijöiden sopimusturvaa muuttamalla yhä useammat tehtävät jatkuvasti uudelleen kilpailutettaviksi, lisäämällä pätkätöiden teettämistä, kaventamalla eläke-etuja ja hajottamalla työyhteisöjä.

Hyökkäys naisten oikeuksia vastaan

Kunta- ja palvelurakennehanke suuntautuu erityisen jyrkästi naisten oikeuksia vastaan. Lähipalvelujen karsiminen vaikeuttaa perheiden arkea sekä työn ja perhe-elämän yhdistämistä. Kunnallisten palvelujen kilpailuttaminen puolestaan tapahtuu naisvaltaisten ja matalapalkkaisten alojen työehtoja heikentämällä.

Kuntien rahoitusta on kiristetty

Suomen kansantuote on kasvanut 1990-luvun alusta reaalisesti noin 40 prosenttia. Sen sijaan kuntien menot ovat nousseet vain 10 prosenttia, vaikka kuntien tehtävät ovat lisääntyneet huomattavasti.

Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen hallitukset ovat tietoisesti supistaneet kuntien osuutta kansantuotteesta. Kuntien vuotuista rahoitusta on leikattu 90-luvun alun tasosta yli 5 miljardia. Valtion osuus kuntien toimintamenoista on supistettu 37 prosentista 26 prosenttiin. Kuntien osuus yhteisöverojen tuotosta on pudotettu 45 prosentista 22 prosenttiin. Lisäksi kuntien rahoitusta on kaventanut tulonjaon muuttuminen pääomatulojen hyväksi, sillä pääomatuloista ei makseta lainkaan kunnallisveroa.

Palvelujen keskittäminen suuriin yksiköihin ei tuo ratkaisua kuntien rahoituskriisiin. Sillä pyritään vain sopeuttamaan kuntia kiristyviin taloudellisiin raameihin ja helpottamaan palvelujen kilpailuttamista. Samalla se keskittää päätöksenteon entistä etäämmäs asukkaista ja työntekijöistä.

Puitelakiin aiotaan kirjata velvoite kunnille tehdä palveluohjelma, mutta hallitus ei tarjoa sen toteuttamiseen mitään tasokorotusta kuntien rahoitukseen. Valtiovarainministeri Heinäluoman esittämä kuntaveromalli ei sekään toisi kuntiin lisää rahaa vaan se vähentäisi verojärjestelmän progressiivisuutta sekä yhtiöiden, pääomanomistajien ja valtion rahoitusvastuuta.

Asukkaiden vaikutusmahdollisuudet heikentyvät

Perustuslain mukaan kunnallisen itsehallinnon pitäisi olla nimenomaan asukkaiden itsehallintoa. Tämä periaate on sivuutettu kunta- ja palvelurakennehankkeen valmistelussa. Asukkailta ei ole kysytty mitään.

Kuntien määrän raju vähentäminen, valtavien palvelupiirien muodostaminen sekä kilpailuttamisen ja yksityistämisen laajentaminen kaventavat entisestään asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Kansalaisten ja päätöksenteon välistä kuilua syventää myös hallituksen pyrkimys ajaa kunta- ja palvelurakenteiden muutosta koskeva puitelaki läpi kovalla kiireellä ennen vaaleja.

Lähtökohdaksi otettava asukkaiden tarpeet ja itsehallinto

SKP:n keskuskomitean mielestä tekeillä oleva puitelaki on syytä haudata ja ottaa kuntauudistukselle uusi suunta. Lähtökohdaksi on otettava asukkaiden tarpeet ja palvelujen tuottaminen pääsääntöisesti kuntien omana toimintana. Kussakin kunnassa tulee laatia yhdessä asukkaiden ja työntekijöiden kanssa peruspalveluohjelma, joka turvaa hoitotakuun, lähikoulut, kirjastot ja muut lakisääteiset peruspalvelut. Kuntien on syytä välttää hankintalain kaltaiset kilpailuttamispakot järjestämällä palvelut kunnan omana toimintana ja luopumalla tilaaja-tuottaja -mallista.

Kunnallisten palvelujen rahoitus on turvattava muuttamalla kuntien ja valtion välinen tulonjako samoin kuin verotuksen rakenne oikeudenmukaisemmaksi. Uudistuksen pohjaksi on tehtävä rahoitusohjelma, jolla palautetaan kunnilta leikatut valtionosuudet, saatetaan pääomatulot kunnallisveron piiriin ja muutetaan kunnallisvero progressiiviseksi.

Työntekijöiden työehtoja ja eläke-etuja ei saa heikentää kilpailuttamalla ja ulkoistamalla palveluja. Palvelujen laadun turvaaminen ja uusien työntekijöiden saaminen julkisiin palveluihin edellyttää palkkatason parantamista, vakanssien lisäämistä ja työelämän kehittämistä. Henkilöstön vaikutusmahdollisuudet ja oikeus osallistua on turvattava sekä kunnissa että kuntien yhteistyötä kehitettäessä.

Päätösvallan keskittämisen sijasta on kehitettävä osallistuvaa ja lähidemokratiaa, kuten kuntalaisten aloiteoikeutta, kunnanosavaltuustoja, osallistuvaa budjetoimista ja kunnallisia kansanäänestyksiä. Nykyinen sekava ja epädemokraattinen seutu-, maakunta- ja lääninhallinto on koottava yhtenäiseksi maakuntahallinnoksi, jolle valitaan kunnallisvaalien yhteydessä maakuntavaltuustot.

Kunnallista itsehallintoa ei saa kaventaa säätämällä puitelailla tai EU:n direktiiveillä pakkoa palvelujen kilpailuttamiseen, palvelupiireihin siirtymiseen tai kuntien yhdistämiseen. Jos kuntaliitoksia aiotaan tehdä, on niistä järjestettävä kunnallinen kansanäänestys.

SKP:n keskuskomitea 21.5.06: