Israel
-
28.11.2024Kansainvälinen rikostuomioistuin syyttää sotarikoksista Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua sekä entistä puolustusministeriä Yoav Gallantista Palestiinassa. SKP vaatii Suomen ja muiden ICC-maiden johtoa toimimaan sen mukaisesti, että sotarikoksista syytetyt saadaan oikeuden eteen. Mikäli pidätysmääräys sivuutetaan, joutuu koko ICC:n uskottavuus kyseenalaiseksi.
-
18.12.2023SKP:n ay-ryhmä vetoaa ammattiliittoihin Palestiina-solidaarisuuden osoittamiseksi. Ay-liikkeessä ei voida olla hiljaa tai passiivisia, kun Israel tappaa siviilejä ja pommittaa Gazaa. Suomen työväkeä kokoavana joukkovoimana on ammattiyhdistysliikkeen otettava kantaa ja toimittava laajasti yhteiskunnallisten ja yleismaailmallisten teemojen suhteen.
-
27.11.2023Palestiinan tilanne on osoitus siitä miten maailman valtiot ovat jättäneet vastuunsa hoitamatta. Näiden maiden kansalaiset ovat kuitenkin lähteneet liikkeelle ja heidän varassaan on nyt muuttaa asioita, totesi SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg Palestiina-solidaarisuustapahtumassa 26.11.
-
20.11.2023Hannele Kivistö ja Mervi Grönfors, SKP:n rauhanryhmän vetäjinä ja äiteinä pyytävät, että ihmiset ympäri maailmaa huutavat Gazan lasten hädän kuuluviin kaikkien maailman päättäjien korviin. Sota voidaan lopettaa aikuisten päätöksillä, lapset vain kärsivät sen keskellä.
-
15.11.2023Suomen kommunistinen puolue tuomitsee ehdoitta Israelin hyökkäyksen al-Shifan sairaalaan ja sen potilaiden hengen ja terveyden vaarantamisen. Israel on pakotettava lopettamaan ihmisoikeusrikkomukset ja Suomen on katkaistava diplomaattiset suhteet Israeliin, kunnes se pysäyttää hyökkäyksen.
-
30.10.2023Maailman kommunististen ja työväenpuolueiden 23. kokoukseen osallistuneet puolueet ilmaisevat yhdessä solidaarisuutensa ja vetoavat kaikkien maiden työläisiin, jotta nämä järjestäytyisivät Gazan verilöylyn pysäyttämiseksi ja Palestiinan miehityksen lopettamiseksi.
-
10.10.2023Palestiinan konfliktin taustalla on Israelin jatkuva lisäalueiden valloitus ja apartheid-politiikka. Vaadimme Israelia lopettamaan Palestiinan miehityksen, lopettamaan apartheid-järjestelmän ja mahdollistamaan pakolaisten paluun.
-
11.07.2023Kansainvälisen yhteisön, ennen kaikkea USA:n ja EU:n on vihdoin kohdennettava mittavat ja vaikuttavat pakotteet Israelia vastaan, jotta se lopettaa apartheid-politiikkansa, palauttaa anastamansa maat palestiinalaisille sekä ennen kaikkea lopettaa kaikki aggressionsa palestiinalaisia kohtaan.
-
17.05.2021Israel on tässä konfliktissa niin vahvasti niskan päällä, että sen on aloitettava rauhanprosessi. Se pystyy tekemään myönnytyksiä ja parantamaan palestiinalaisten elinolosuhteita ilman, että sen oma turvallisuus vaarantuu, toteaa SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg Palestiinan pommituksista.
-
11.12.2020SKP:n puheenjohtaja JP Väisänen tuomitsee Yhdysvaltojen puuttumisen Marokon ja Länsi-Saharan aluepolitiikkaan. Väisäsen mielestä on vaaraksi koko laajan Lähi-Idän rauhanprosessille, että Yhdysvallat kääntää selkänsä Länsi-Saharan itsenäisyyskehitykselle.
-
14.03.2020Kommunistit ovat toimineet aktiivisesti HOK-Elannon ja muiden osuuskauppojen edustajistossa. Jäsenten etu ei kuulu, ellei joku vie sitä edustajistoon ja juuri niin Yrjö Hakanen on toiminut. Aloitteita on kertynyt mittava määrä.
-
26.03.2019Israelin on lopettava Gazan alueen pommittaminen ja pidättäydyttävä tulitauossa. SKP tuomitsee pommitukset, jotka asettavat Gazan siviiliväestön välittömään hengenvaaraan. Jännitteet on purettava, niitä ei tule lisätä Israelin toimesta.
-
10.05.2017
Palestiinalaisten nälkälakossa olevien vankien tilanne ja konkreettiset yhteistyön ja solidaarisuustoiminnan suunnitelmat olivat keskustelussa tänään Suomen kommunistisen puolueen (SKP) puheenjohtajan JP (Juha-Pekka) Väisäsen ja Palestiinan suurlähettilään Mr Taissir A.M. Al Adjouri kahdenvälisessä tapaamisessa Helsingissä Palestiinan edustossa. Väisänen välitti SKP:n ja Euroopan vasemmiston solidaarisuusviestit nälkälakossa olevien tueksi.
-
10.05.2017
Current situation in the Palestinian prisoner’s hunger strike and concrete actions for Palestinian solidarity were discussed in a bilateral meeting of the Chairman of the Communist Party of Finland (SKP) JP (Juha-Pekka) Väisänen and Palestinian Ambassador in Finland Mr Taissir A.M. Al Adjouri. Meeting took place in Helsinki and solidarity messages of SKP and European Left Party were presented to the Palestinian Ambassador.