Ei Ukrainaakaan Natoon

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on saapunut tänään vierailulle Suomeen mitä ilmeisimmin hakemaan pohjoismaisten pääministerien tukea maansa Nato-jäsenyydelle. Tässä tilanteessa Ukrainan liittäminen Natoon johtaisi välittömään ydinsodan uhkaan ja Euroopan ajautumiseen suoraan sotaan Venäjän kanssa.

Ukrainan sotaa on nyt käyty yli vuosi ja kaikkien osapuolten resursseja on kulunut merkittävästi. Ukraina on ymmärrettävästi halukas hakemaan itselleen turvatakuita Naton puolelta ja vahvistamaan hyökkäysliiton sitoutumista puolustukseensa. Tämä ei kuitenkaan voi tulla kyseeseen.

Naton omissa säännöissä kielletään hyvästä syystä sotaakäyvän maan ottaminen jäseneksi. Tämä kun tarkoittaisi sitä, että jokaisesta Nato-maasta tulisi välittömästi sodan osapuoli. Haluammeko me joutua sotaan Venäjän kanssa ja päätyä eturintamaksi? Entä onko järkevää asettaa kaksi ydinasevaltaa vastakkain? Ainoa järkevä vastaus kumpaankaan kysymykseen ei voi olla muuta kuin kielteinen.

Ukrainan sota ei tule päättymään sotimalla vaan tilanne voidaan ratkaista ainoastaan sopimalla. Tähän useat Ukrainan liittolaiset ovatkin maata jo kehottaneet, mutta se on ratkaisu, jota Zelenskyi ei halua maanmiehilleen ehdottaa. Rauhansopimus edellyttäisi todennäköisesti jonkinlaisia alueluovutuksia tai esimerkiksi itä-Ukrainan alueen demilitarisoimista, mihin ukrainalaisilla ei vielä ole halukkuutta.

Lännen kyky taisteluiden tukemiseen asetoimituksilla alkaa kuitenkin olla vakavasti uhattuna ja myös Yhdysvalloissa kasvaa paine kannustaa Ukraina neuvottelupöytään, sekä lopettaa maan massiivinen tukeminen. Suomen vierailussa on pitkälti kyse siitä, että taisteluiden jatkaminen pystyttäisiin turvaamaan ja Ukrainan armeijan intoa suunniteltuun suurhyökkäykseen nostattamaan.

Ymmärrämme täysin Zelenskyin tarpeen liittolaisille ja myötätuntomme on ukrainalaisten puolella heidän puolustautuessaan Putinin hyökkäystä vastaan, mutta sodan massiivinen eskaloiminen ei ole kenenkään etu. Ei edes ukrainalaisten. Putinin rankaiseminen täyttäisi moraalisen oikeutuksen, mutta keinot hänen saattamisekseen vastuuseen käytännössä puuttuvat. Sotilaallisella voimalla tähän ei kyetä.

Tilanteen ratkaisemikseksi olisi siksi tärkeää nostaa niin maailmalla kuin Suomessa esille kriittisempiä puheenvuoroja Natosta ja sen roolista maailman politiikassa. Lännen etuja häikäilemättömästi puolustavasta sotilasliitosta ei ole keinoksi maailman rauhan vahvistamiseen. Ainoa tie tätä tavoitetta kohti kulkee rauhantyön ja diplomatian kautta. Aseita lisäämällä ja varustautumalla luodaan vain pohjaa uudelle sodan kierteelle, joka uhkaa käynnistyä, vaikka Ukrainan tilanteeseen lyhyellä tähtäimellä löydettäisiinkin ratkaisu. Tämä on Suomenkin lähitulevaisuuden kannalta ratkaiseva kysymys, ellemme halua ottaa riskiä joutumisesta etulinjaan suurvaltojen välisessä välien selvittelyssä.

SKP:n poliittinen toimikunta