Stubbin hallituksen päätös rahoittaa lähetystöjen toimintaa kehitysyhteistyövaroilla on peruttava

Stubbin hallituksen aikana on luovuttu YK:n tavoitteesta nostaa kehitysapu 0,7 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tänä vuonna porvaripolitiikan linjauksen mukaan Suomen kehitysapu jää vain 0,5 prosenttiin jos siihenkään.

Stubbin hallituksella ei näytä olevan mitään kehityspolitiikkaa. Viime viikolla hallituspuolueet päättivät kaiken järjen ja kehityspolitiikan vastaisesti valtiovarainvaliokunnassa siirtää kehitysyhteistyövaroista 2,7 miljoonaa euroa Suomen suurlähetystöihin ulkomaille.

En usko millään, ettei ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) olisi tiennyt, mistä edustustoverkon turvaamiseen saadut resurssit oli suunniteltu otettavaksi. Demarit ovat vaikuttaneet pitkään kokoomusjohtoisissa hallituksissa ja kehitysyhteistyöhön budjetoitujen määrärahojen suunta on ollut koko ajan laskeva.

Kehitys- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) on täysin avuton  tilanteessa ja arvelee, että hallituksen linjaama lähes  kolmen miljoonan leikkaus joudutaan nyt ottamaan humanitaariselta puolelta. Stubbin hallitus leikkaa näin konkreettisesti tällä hetkellä meneillään olevista akuuteista kriiseistä ja kääntää selkänsä kolmannen maailman konkreettiselle hädälle ja avun tarpeelle.

Perussuomalaisille kehitysyhteistyön rahoituksen leikkaaminen on mieluisa poliittinen joululahja ja hyvä uutinen. Perussuomalaiset ovat esittäneet koko ”kehitysavun” nykymuotoisenaan lopettamista ja siirtymistä amerikkalaiseen hyväntekeväisyyden malliin, jossa rikkaat voisivat hyvää hyvyyttään muistaa maailman vähäosaisia ja sillä selvä.

On selvää, että solidaarisuus, maailman globaali epätasa-arvo ja suurpääoman köyhiin talouksiin kohdistama riisto vaatii meitä edelleen toteuttamaan ihan toisenlaista politiikkaa, jossa YK:n 0,7 % tavoite pidetään edelleen tehtävälistalla. Se on meille suomalaisille ihan mahdollista, valtaosa suomalaista sitä varmasti myös haluaa, mutta sitä ennen politiikan suuntaa on muutettava rikkaita suosivasta ja köyhiä köyhdyttävästä uusliberalistisesta leikkauspolitiikasta kohti politiikkaa ja päätöksentekoa, jossa talous on ihmistä varten eikä toisinpäin.