Home >> Blogit >> Jp V Nen >> HX hävittäjät militarisoivat vasemmistolaisen ohjelman

HX hävittäjät militarisoivat vasemmistolaisen ohjelman

03.06.2019 - 14:45
  • HX hävittäjähankinta, Rinteen hallitus, Rauhanliike, JP (Juha-Pekka) Väisänen,

Vasemmistolaista politiikkaa on syytä odottaa Rinteen uudelta hallitukselta. On hyvä, että hallitusohjelmassa listataan lisäresursseja, joilla hoitajat, lääkärit ja opettajat työllistyvät ja saadaan peruspalveluja parannettua.  

Moni kokee varmasti, että politiikan suuntaa ollaan muuttamassa oikeaan suuntaan, vaikka kapitalismin rakenteisiin ei Rinteenkään hallitusohjelma halua puuttua ja valtion omaisuutta suunnitellaan myytäväksi. 

Työllisyyttä ei Rinteenkään hallitusohjelmassa olla ratkaisemassa suuremmalla panostuksella sillä, että me itse omistaisimme oman osaamisemme, omat työpaikkamme ja voisimme vielä itse päättää asioiden priorisoinnin ja investoinnit. Sote tulee jatkossakin olemaan taistelua työpaikoista. Meille kommunisteille on selvää, että haluamme kehittää jatkossakin terveyspalveluita lähipalveluina siellä missä ihmisetkin asuvat ja meidän itsemme omistamana työnä - ei ostopalveluina eikä bisneksenä ihmisten terveydellä. 

 

Vihreää valoa militarismille 

 

 
On sietämätöntä, että Rinteen hallitusohjelma näyttää vihreää valoa militarismille. Työväenliikkeen näkökulmasta poliittisen eliitin 64 hävittäjähanke on Suomen kokoiselle talousalueelle järjestön hanke, joka johtaisi peruspalvelujen leikkaamiseen riippumatta siitä onko tulevassa hallituksessa oikeistolla tai vasemmistolla enemmistö.  

 

Vertailuna voi kertoa Kanadasta, joka on kuusi kertaa Suomen taloutta laajempi kokonaisuus ja joka ostaessaan 65 hävittäjää kävi laajan kansalaiskeskustelun asiasta ja sen taloudellisista vaikutuksista. Lisäksi hävittäjähankkeen painotus Suomesta ulos ulottuviin kansainvälisiin hyökkäysoperaatioihin on perinteisen luokkataistelun ja työväenliikkeen vastaista. Silloin kun naapurista tehdään vihollinen ja kun työmiehiä ollaan asettamassa sotien etulinjoihin, on työväenliikkeen syytä esittää luokkatietoine stoppi vaaralliselle kehitykselle. Rinteen uusi hallitusohjelma  ja sen raameissa harjoitettava turvallisuuspolitiikasta kertoo, että nyt on vastalauseen paikka. 

 

Kapea-alainen tulkinta turvallisuustilanteesta 

Suomalainen rauhanliike on esittänyt laajan kansalaiskeskustelun herättämistä hävittäjähankinnoista. Lisäksi se on kritisoinut esitystä 64 hävittäjän hankkimisesta turvallisuustilanteen liian kapea-alaisesta tulkinnasta. Rauhanliike ja ympäristöliike molemmat jakavat huolen ilmastonmuutoksen kiihtymisestä, jota hävittäjähanke aiheuttaisi. Pelkästään yhden hävittäjän kuluttama kerosiinimäärä tunnissa on 50 000 litraa. Maailman kaikkien armeijoiden, sotien ja sotilastoimien viime vuonna aiheuttamat ympäristöpäästöiksi on arvioitu 10 % kaikista hiilidioksidipäästöistä. On siis syytä jatkaa, Rinteen hallitusohjelmankin takia, rauhanliikkeen aloitteesta keskustelua ja esittää rauhan ja ilmaston stoppi HX hävittäjien hankinnalle. Päätös hävittäjistä tehdään 2021. 

Rauhanpolitiikkaa ja itsenäinen, uskottava puolustus 

Aina on asioille vaihtoehtoja. Sen sijaan, että kasvattaisimme suomalaista puolustusbudjettia 40 miljardilla (hävittäjien arvioitu elinkaarikustannus) on viisasta siirtää hankinnat roskakoriin. Viisasta on myös kehittää uskottavaa ja itsenäiseen puolustukseen ja rauhanrakentamiseen perustuvaa turvallisuuspolitiikkaa. Siinä keskeiseksi on nostettava ihmisen (sotilaskin on ihminen) osaamiseen ja teknologiaan sekä koko kansalaisyhteiskunnan erityisosaamiseen perustuva strategia. Siirrytään patriarkaalisen maskuliinisen kovasta ajattelusta orgaanisempaan ja ihmiskeskeiseen turvallisuusajatteluun. Uusi uskottava puolustuspolitiikka ei voi perustua hyökkäyspolitiikalle, ei saa asettua osapuoleksi suurvaltojen kiistoissa, eikä se voi olla osa Naton tai natomaiden johtamaa turvallisuusstrategiaa.  

Irti sotilasyhteistyöstä ja militarismista 

On selvää, että tänään tässä tilanteessa tarvitaan irtaantua sotilaallisista sopimuksista kuten Isäntämaasopimuksesta ja Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen suunnitelmasta tiivistää sotilaallista yhteistyötä-sopimuksesta. Pohjoismaisen yhteistyön nimissä on lopetettava nykyisin tapahtuva militarismin kasvattaminen ja Suomen sekä Ruotsin lähentäminen Yhdysvaltojen strategista ajattelua puolustuksesta. Lisäksi on sanottava selvä ei kehitykselle, jossa aletaan rakentaa EU:n sotilaallista yhteistyötä tilanteessa, jossa EU:n arvot vastaavat uusliberaalin markkinatalouden ja bisneksen vapauden arvoja.  

Tavoitteena rauhan osaamisen suurvalta 

Suomesta voidaan ja Suomesta pitää rakentaa rauhanpolitiikan osaamisen suurvalta. Se on mahdollista ja maailman kriisit ja konfliktit tarvitsevat sellaisia uskottavia maita rauhaa rakentamaan ja konflikteja sovittelemaan. Siksi tulevalla hallituskaudelle Suomen olisi kehitettävä uskottavaa ja itsenäistä turvallisuuspolitiikkaa ja nykyiset armeijan määrärahat 3,2 miljardia ovat siihen riittävät. 

Suomalaista kansalaisyhteiskunnan osaamista ja osallisuutta on kehitettävä. Viimeaikainen kehitys, jossa määrärahoja on leikattu, tulee siirtää historiaan. Tarkempi hallitustyö paljastaa onko Rinteen hallitusohjelmassa tilaa aikaisempaa merkittävämpää painotusta rauhanjärjestöjen työlle. Turvallisuuspolitiikkaa tarkastellen yhdelle keskeisistä ja tarpeellisista eli rauhanjärjestöjen työlle pitäisi budjetoida ensi vaalikaudelle miljardi euroa. Nyt hallitusohjelmassa sellaista summaa ei löydy. 

Suomen ei tule aiheuttaa talouskriisiä, vauhdittaa uusliberalistista leikkauspolitiikkaa ja militarismia sitoutumalla HX hävittäjähankintaan. Vasemmistolaisen rauhanpolitiikkaan ja itsenäisen puolustuspolitiikkaan HX-hävittäjähankinnat sopivat yhtä huonosti kuin NATO:n hyökkäysliitto edistämään maailmanrauhaa.  HX hävittäjähankinnoista on irtaannuttava!

Kirjoittajan artikkelit