Ei koskaan enää sotaa
2018 on Suomen kommunistiselle puolueelle samaan aikaan luokkasodan syttymisen johdosta traaginen ja surullinen etappi, mutta myös voimaannuttava, tulevaisuuteen katsomisen virstanpylväs ja 100-vuotis-synttärivuosi.
Olemme muistaneet punaisten haudoilla luokkasodassa kuolleita tovereita, istuneet hienoissa kulttuuritilaisuuksissa todistamassa, miten taide tekee hyvää haavoille. Elokuussa on SKP 100 juhlakonsertti. On esitetty, että toukokuussa, 15.5. 1918-sodan päättymisen päivänä valtakunnallisesti soitettaisiin kirkonkelloja ja pidettäisiin koko maan kattava hiljainen hetki.
Väitän, että leipäjonossa ruokaa hakevalle, aktiivimallin ahdistamalle työttömälle ja itse sotiemme veteraaneille kirkonkellot ja hiljentyminen ei voisi vähempää kiinnostaa ja koko ajatuskin tuntuu jotekin riittämättömiltä. Minustakin me olemme olleet jo ihan tarpeeksi hiljaa. Tämä aika ja uusien sotien ehkäisy vaatii nyt ihan toisenlaisia, uusia luokkatietoisia ja äänekkäitä aloitteita, edistyksellistä yhteistoimintaa ja radikaalia politiikan suunnan muuttamista eikä sitä tehdä hiljetymmällä tai kirkon kelloja soittamalla.
Teen aloitteen 1918-sodan muistamiseen. Ollaan äänekkäitä, eletään tätä päivää ja kutsutaan koko monenkirjava kansalaisyhteiskunta keskustelemaan paremmasta yhteiskunnasta. Ammutaan ilotulitusraketteja. Kutsutan edistyksellisiä puolueita ja monenkirjavia kansalaisjärjestöjä suunnittelemaan yhteistapahtumia. Rakennetaan siltoja, rakastutaan ja sallitaan ihmisoikeudet. Lopetetaan kapitalismi, imperialismi ja sodat.
Me kommunistit sanomme ”ei koskaan enää sotaa” koska tiedämme mitä luokkasota tarkoittaa.