Nykyinen globalisaatio on tullut tiensä päähän pitkälti juuri itsensä vuoksi. Ei kuitenkaan ole väärin sanoa, että sen vaihtoehdoksi tarjottu kansallismielisyys vie yhtä lailla umpikujaan. Uskonkin, että nyt olisi tila ja tilaus uudenlaiselle aloitteelle globalisaatiosta. Sellaiselle, jonka lähtökohtana olisi ihmiskuntaa runtelevien kriisien ratkaiseminen kestävällä tavalla.
Sivistysporvari saa paikan
Finlandia-voittaja Laura Lindstedt totesi taannoin voittopuheessaan, miten sivistysarvojen tilalle ovat tulleet huiputus, sumutus, kulutus ja kuristus.
Miten reagoi maamme eliitti? Sanomalehdet täyttyivät kauhistelusta, ilkkumisesta ja parjauksesta: saisi tyttö keskittyä kirjoitteluun, sen hän sentään osaa! Joku vielä kehtasi todeta, että Lindstetin puhe on stalinismin tunkkainen tuulahdus. Onko minulla muistissa vikaa, vai oliko Stalinin aikana todellakin tyypillistä, että taiteilijat vapaasti arvostelivat maan poliittista johtoa?
Ihmettelen aikaa, jossa elämme. Sivistyksen ja koulutuksen nimiin vannova Kokoomus on pitkään ollut Suomen suurimpia puolueita ja johtavassa asemassa, mutta koko ympäröivä kulttuuri tuntuu matalaotsaiselta. Minne ovat kadonneet sivistysporvarit? Nyt vain ilkutaan minkä ehditään, ja ainoa jolla on arvoa, tuntuu olevan raha.
Se ei toisaalta ole ihme, kun katsoo hallituksen ministereitä. Leikkauksia tekevä joukko ei taida itse aidosti käsittää tekojensa todellisia vaikutuksia. Tuntuu uskomattomalta, että opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kehtaa vielä valtavien leikkauspäätösten jälkeen arvostella yliopistoja keskinkertaisesta toiminnan laadusta.
Juha Sipilän johtama hallitus leikkaa rankalla kädellä paitsi palveluistamme, myös kansalaisjärjestöjen toiminta-avustuksista. Heikoimpien auttamiseen tarkoitettu kehitysapu romutetaan, ja suomalaisten yritysten tekemisiä maailmalla valvovan Finnwatchin rahoitus lopetetaan, monien muiden ohella.
Leikkauksia tietysti ajetaan läpi mekaanisesti ja talous edellä, mutta ei voi olla välttymättä ajatukselta: tämä hallitus haluaa tarkoituksellisesti ajaa alas kriittisen kansalaisyhteiskunnan, ja suitsia keskustelua.
***
Yhteiskuntamme halaa ihmisiä kuoliaaksi: kun annetaan palkinto ja arvostusta, on vaikea olla kriittinen. Kun nostetaan kaapin päälle, useimmat ihmiset kiittävät. Kuitenkin näinä aikoina vaaditaan uskallusta ja rohkeutta. Finlandia-voittaja Lindstedtin toimintaa on siksi pakko arvostaa: eliitin pönötysjuhlissa saatu puheenvuoro tuli käytettyä hyvin.
Olemme vuosien ajan tottuneet siihen, että rohkeaa on universaalien ihmisoikeuksien ja sivistyksen kyseenalaistaminen. On ollut raikasta näyttää oma tietämättömyytensä ja historian tuntemuksen puute. Kun tuollaisia ”epäsovinnaisia” puheenvuoroja kuulee tämän tästä valtamedioissa ja jopa eduskuntaa myöten, on hankala pitää sitä kovin rohkeana.
Rohkeaa on mennä eliitin juhliin ja kysyä, miksi ne pidetään. Sellaisia puheenvuoroja on jo vuosia julkinen keskustelu karsastanut. Lehdet eivät niistä kirjoita, ja niiden esittäjät leimataan häiriköiksi. Se käy kuitenkin sitä hankalammaksi, mitä useampia ihmisiä hallitus politiikallaan onnistuu suututtamaan. Toivottavasti tulevana vuonna tällaista tapahtuu yhä useammin.
(Kirjoitus on julkaistu Tiedonantajan paperilehdessä.)