Työelämän rattaat eteen- vai taaksepäin?

Ammattiliittojen ja Elinkeinoelämän keskusliiton työrauhaneuvottelut päättyivät tuloksettomina 16.2. Ammattiliittojen kanta oli, että EK:n odotukset olivat epärealistisia, ja EK puolestaan oli ”pettynyt”. Tuloksettomuus oli työväen kannalta hyvä tulos. EK:n pyrkimykset työrauhan edistämiseksi ovat vain yksi väline työnantajaosapuolen käynnissä olevassa suuressa hyökkäyksessä ay-liikettä ja työehtoja vastaan.

[[{”fid”:”1524″, ”view_mode”:”media_original”, ”fields”:{”format”:”media_original”,”field_file_image_alt_text[und][0][value]”:””,”field_file_image_title_text[und][0][value]”:””}, ”type”:”media”, ”link_text”:null, ”attributes”:{”style”:”float: Heli Pohjanhovi:”On pyrittävä kohti 6-tuntista työpäivää ja 30-tuntista työviikkoa ansiotasoa alentamatta”.;”,”class”:”media-element file-media-original”} }]]

Neuvotteluja halusi alun perin työnantajapuoli, jonka mielestä laittomat lakot ovat suuri ongelma, ja niitä pitää rajoittaa. Käytännössä viime aikojen työtaistelutoimet ovat kuitenkin olleet lähinnä vaisuja ulosmarsseja vastalauseeksi joukkoirtisanomisille. Neuvotteluissa palkansaajapuoli oli valmis tulemaan vastaan lakkojen ennakkoilmoitusajoissa sekä lakkosakoissa. Työnantajat eivät kuitenkaan suostuneet millään lailla rajoittamaan omia laittomia toimiaan, kuten työaikalain tai sopimusten rikkomisia, joihin työntekijöiden pitäisi suostua, mikäli haluavat välttyä yt-neuvotteluilta. Neuvottelut osoittivat sen, että työnantajapuoli ei edes yritä sopia asioista neuvottelemalla, vaan sille kelpaa ainoastaan suostuminen ehdoitta sen tavoitteisiin.

Samaan aikaan ollaan työväeltä viemässä sen taistelullaan saavuttamia oikeuksia. Syyksi esitetään talouselämän elvyttäminen. Taantumaan on syynä työntekijöiden vastuuton ahneus. Nousuun ei päästä koskaan, ellei koeaikaa pidennetä, lomaltapaluurahasta luovuta ja suostuta nollatuntisopimuksiin. Pätkätöihin pitäisi saada palkata ilman perusteita ja pyrkiä paikalliseen sopimiseen työehtosopimuksien ulkopuolella. Palkanalennuksiin suostumisen pitäisi olla suorastaan kansalaisvelvollisuus. Työrauhan edistämiseksi luottamusmiehiä on irtisanottu, kun he ovat tehtävänsä mukaisesti pitäneet omiensa puolta.

Näin ollaan työelämää viemässä reiluin harppauksin ajassa taaksepäin. Samaan suuntaan vievät pyrkimykset niin sanotusti kehittää työttömyysturvaa osallistavaksi, lyhentää ansiopäivärahan kestoa ja kaikenlaisen palkattoman työn teettäminen työllistämisen nimissä. 1800-luvun alkupuolella eräs liberalistisen ajattelun esi-isistä, Bernard de Mandeville, totesi, että ”varmin vauraus koostuu työteliäiden köyhien massasta”. Tämän ovat meilläkin hallitus ja elinkeinoelämän johtajat oivaltaneet. Tätä työteliäitten köyhien massaa pyritään kasvattamaan mm. kuntouttavalla työtoiminnalla ja muulla osallistavalla sosiaaliturvalla.

Samainen hra Mandeville kauhisteli, kuinka jotkut ”näistä lakeijoista” ovat perustaneet yhdistyksiä, joissa on asetettu työlle vähimmäishintoja, ja päätetty ”joukosta muita sääntöjä, jotka ovat päinvastaisia niiden edun kanssa, joille he palvelusta toimittavat”.

Työelämää ei kehitetä eikä työrauhaa edistetä työväen oikeuksien viemisellä ja työnantajan saneluun perustuvaan työlainsäädäntöön palaamalla. Tarvitaan toimintaa työväenliikkeen vanhojen saavutusten viitoittamalla tiellä. Työelämää on kehitettävä johdonmukaisesti uuden ajan olosuhteita vastaavaksi olemassa olevien etujen ja työehtojen pohjalta. On pyrittävä kohti 6-tuntista työpäivää ja 30-tuntista työviikkoa ansiotasoa alentamatta. Nollatuntisopimuksista on päästävä eroon ja kaikille halukkaille on taattava oikeus kokoaikaiseen työhön. Ihmisiä ei saa pakottaa palkattomaan työhön. Luottamusmiesjärjestelmää ja lakko-oikeutta ei saa heikentää.

On huolehdittava siitä, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa ja tuloeroja kavennetaan nostamalla verotettavan tulon alaraja 1200 euroon ja säätämällä laki 1200 euron perusturvasta sekä 1800 euron minimipalkasta. Työurien pidentämisen keinona pitää olla työelämän joustaminen työkyvyn ja työssä jaksamisen mukaan.

Heli Pohjanhovi

Vaasalainen kirjastonhoitaja, hum.kand.

SKP Pohjanmaan piirijärjestön puheenjohtaja

Kirjoittaja

Heli Pohjanhovi