Ratkaisuja ongelmien juurisyihin

Historian valossahan jengi-ilmiö ei ole mikään uusi asia. Mitä enemmän heikennetään julkisia palveluja, kasvatetaan luokkaeroja, poistaen ihmisiltä uskoa tulevaisuuteen, sitä enemmän lisääntyvät turvattomuus ja erilaiset lieveilmiöt. Syyttävä sormi olisi osoitettava sinne suuntaan, jossa turvattomuutta synnytetään. Syyllisiä ovat paikallisen tason päättäjät ja Suomen hallitukset, jotka ovat lisänneet pahoinvointia viime vuosisadan lopulta lähtien.

Ihmisten sanotaan kokevan nykyisin enemmän turvattomuutta. Tietyillä alueilla ei uskalleta liikkua yksin ryöstöjen pelossa. Varsinkin pimeän aikaan liikkuminen arveluttaa kasvavassa määrin. Pk-seudun bussien runkolinjoista uutisoidessa keskitytään puhumaan ”häirikkönuorista” ja bussikuskien puukotuksista. Mutta onko turvattomuus sitten lisääntynyt? Turvattomuuden kokemus on varmasti lisääntynyt yleisen sosiaalisen pahoinvoinnin kasvaessa. Taustalla vaikuttaa pidempiaikainen oikeiston käymä luokkasota pienituloista enemmistöä vastaan. Median aiempina vuosina harjoittama leimailu on syventänyt sosiaalista kuilua entisestään. Odotellessa seuraavaksi median sensaatiouutisointia ”roadman-lähiöistä”.

Niin sanottu roadman-kulttuuri (uuden sukupolven ”gangstaily”) ei ole tyhjiössä syntynyt ilmiö, joka voidaan pelkistää vain ongelmanuorten jutuksi. Samoin on tuomittavaa tehdä asiasta maahanmuuttokysymys. Jengeissä on mukana Suomessa syntyneitä nuoria, jotka osattomuuden kokemuksen ja sosiaalisten ongelmien takia päätyvät etsimään omaa paikkaansa ongelmallisista piireistä. Historian valossahan jengi-ilmiö ei ole mikään uusi asia. Mitä enemmän heikennetään julkisia palveluja, kasvatetaan luokkaeroja, poistaen ihmisiltä uskoa tulevaisuuteen, sitä enemmän lisääntyvät turvattomuus ja erilaiset lieveilmiöt.

Ihmisillä on oltava oikeus kulkea rauhassa kaduilla vuorokaudenajasta riippumatta. Turvattomuuden tunnetta ei tule vähätellä ja sivuuttaa.

Median uutisointi on saanut aikaan itseään toteuttavia ennusteita leimaamalla pienituloisempien asuinalueita jo pidemmän aikaa. Pelkästään se, miten tiettyjen alueiden lukioita jaetaan puheissa ”hyviin” ja ”huonoihin” uutisoimalla valmistuneiden arvosanojen tasosta. Asuinalueita pyritään leimaamaan usealla tavalla luokkayhteiskuntaa syventäen. Säännöllisesti on Vantaallakin uutisoitu ”turvattomista asuinalueista” ja valtamediassa jopa Vuosaaresta puhuttiin taannoin ”ghettomaisena alueena”. Ihmisillä on oltava oikeus kulkea rauhassa kaduilla vuorokaudenajasta riippumatta. Turvattomuuden tunnetta ei tule vähätellä ja sivuuttaa.

Syyttävä sormi olisi osoitettava sinne suuntaan, jossa turvattomuutta synnytetään. Syyllisiä ovat paikallisen tason päättäjät ja Suomen hallitukset, jotka ovat lisänneet pahoinvointia viime vuosisadan lopulta lähtien. Lama-ajan jälkiä ei oltu juuri ollenkaan siivottu, kun korona-aika toi virusten lisäksi lisää sosiaalisia ongelmia. Ongelmia ei oikeasti haluta ratkaista. Niitä halutaan synnyttää ja osoittaa tarpeelliseksi ylhäältä tulevan väkivaltaisen kontrollin tarve.

Oikealla puhutaan mielellään ghettoutumisesta syyllistäen joko maahanmuuttajataustaisia ihmisiä tai pienituloisia asuinalueiden ongelmista. Todellisuudessahan tulisi puhua ghettouttamisesta. Puolueiden väreistä riippumatta on antauduttu kannattamaan oikeistolaista huononnuspolitiikkaa. Lähiöistä on viety julkiset terveyspalvelut, kunnolliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet, kunnollisia oleskelutiloja ei ole ja lähimetsiäkin ollaan viemässä pois betonimetsien tieltä. Kouluja ja ryhmäkokoja on yhdistelty kestämättömällä tavalla. Poliittisen eliitin pitkäjännitteisen kurjistuspolitiikan aiheuttama näköalattomuus jatkaa purkautumistaan ongelmallisena käytöksenä.

Ratkaisuksi tähän kaikkeen esitetään lisää pamputusta ja muuta kuripolitiikkaa tai huolipuhetta ja abstraktia ”ymmärtämistä”, joka ei materialisoidu aitona tukena. Toisaalta köyhempiä savustetaan pois kovemman rahan asunnoilla ja glitterkapitalistisella pöhinällä. Tälle on saatava loppu.

Vaaditaan loppua oikeistolaiselle huononnuspolitiikalle. Peruspalvelut takaisin välittömästi. On lisättävä lompakon paksuudesta riippumattomia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Lisää rahaa kouluihin ja ryhmäkoot pienemmiksi. On lisättävä kaikille asukkaille avoimia oleskelutiloja (olohuoneita), joka omalta osaltaan edistäisi kylämäisen hengen rakentamista. Luokkatietoisella ruohonjuuritason työllä voidaan saada aikaan laajempaakin solidaarisuutta ja aitoa ylpeyttä omista asuinalueista, jolloin kyettäisi torjumaan oikeistoeliitin huononnukset. Sotealueita on hajautettava keskittämisen sijaan. Samoin päätöksenteon kohdalla. Aluevaltuustot on purettava ja kaupungin- ja kunnanvaltuustojen rinnalle on rakennettava kunnanosavaltuustoja ja lähiöneuvostoja.

Lisäämällä asukkaiden keskinäistä solidaarisuutta ja tukea osoittaen paikallistasolla vähennetään keskinäistä kyräilyä ja turvattomuuden tunnetta. Tämä yhteydessä asuinalueesta koetun ylpeyden kanssa voi toimia tulevan vastarinnan ja vastahyökkäysten rakennusaineena oikeiston koneistoa vastaan. Rakentakaamme paikallistason solidaarisuutta!