Natojäsenyys ei ole ratkaisu
Natojäsenyyttä pohdittaessa on syytä palauttaa lyhyesti mieliin Suomen ulkopoliittisen linjan kehitys sotien jälkeen. Tuon linjan alulle saattajan J. K. Paasikiven (presidenttinä vuosina 1946-56) tavoitteena oli Suomen valtiollisen itsenäisyyden säilyttäminen ja maan pitäminen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella.
Presidentti Urho Kekkonen jatkoi kaudellaan (1956-81) edeltäjänsä linjaa liittäen siihen aktiivisen, rauhantahtoisen puolueettomuuspolitiikan. Tämä tarkoitti sillanrakentajan roolin luomista idän ja lännen välille. Presidentti Mauno Koiviston kaudella (1982-94) ulkopoliittinen linja säilyi pääpiirteissään entisenä, samoin siitä eteenpäin.
Miten Suomen ulkopolitiikkaa tulisi jatkaa nykyisestä vaiheesta eteenpäin? Oma vastaukseni on, että Suomen tulisi pyrkiä säilyttämään sotilaallinen liittoutumattomuutensa. Sodanjälkeinen historia on varannut Suomelle välittäjän roolin eli mahdollisuuden osallistua jopa suurvaltojen eturistiriitojen lievittämiseen ja ennaltaehkäisemiseen.
Tämänhetkistä ulkopoliittista linjaamme voidaan luonnehtia aktiiviseksi vakauspolitiikaksi, joka europarlamentaarikko Eero Heinäluoman mukaan on ”diplomaattista luovimista, jonka avulla on pyritty välttämään alueellisten jännitteiden kiristymistä” (Helsingin Sanomat 20.3.2022). Aktiiviselta vakauspolitiikalta putosi pohja ja ”Nato-jäsenyys ratkesi 24. helmikuuta aamuyöstä”, Heinäluoma sanoo edellä mainitussa toimittaja Marko Junkkarin laatimassa haastattelussa, joka on otsikoitu ”SDP kääntyy kohti Natoa”. 24.helmikuuta viittaa Venäjän aloittamaan raakaan sotaan Ukrainaa vastaan.
Mielestäni Suomen ei kuitenkaan tässäkään tilanteessa olisi syytä antaa periksi sotilaallisen liittoutumisen suuntaan. On olemassa mahdollisuus kehittää ”diplomaattista luovimista” vielä tähänastista aktiivisempaan suuntaan. Itse asiassa näytön tällaisesta uudentyyppisestä ulkopoliittisesta toiminnasta on äskettäin antanut presidentti Sauli Niinistö (2012-), joka lyhyen ajan sisällä tapasi lähes hengästyttävällä aikataululla Yhdysvaltain, Venäjän ja Ranskan presidentit.
Presidentti Niinistö on varmaankin omakohtaisesti saanut kokea, että sukkulointi eri ilmansuuntiin on vaikeassakin kriisitilanteessa mahdollinen. Samalla avautuu myös pelottava kysymys: entä jos liike yhteen suuntaan, Paasikiven mukaan Suomelle tärkeimpään eli Venäjän suuntaan, katkeaa tai vaikeutuu Suomen Nato-jäsenyyden myötä? Suomella on poikkeuksellinen asema toimia eräänlaisena sarana-valtiona, josta ovi avautuu itään ja länteen. Onko maallamme vara menettää tuo harvinainen ja yhä tärkeämmäksi muuttuva asema? Mielestäni ei ole.
Viime kädessä kysymys on valinnasta: lähdetäänkö edesauttamaan kiihtyvää asevarustelua vai valitaanko rauhanomaisuutta kohti suuntautuva tie. Presidentti Kekkosen mukaan Suomi ei sodan ja rauhan kysymyksessä ole puolueeton. Suomi on rauhan puolella sotaa vastaan.
Kirjoittaja
Seppo Ruotsalainen
