Home >> Artikkelit >> USA:n lopetettava Kuuban saarto 

USA:n lopetettava Kuuban saarto 

24.04.2020 - 16:15
  • Solidaarisuutta Kuuballe

Samaan aikaan, kun koronapandemia leviää maailmanlaajuisesti aiheuttaen valtavaa inhimillistä kärsimystä, työttömyyttä ja kurjistumista, paljastuu ongelman ratkaisussa kahden erilaisen lähestymistavan olemassaoloToisessa vaaditaan voittoja ja valvontaa yli kansanterveyden ja ihmisten hyvinvoinnin. Toisessa ihmiset, heidän terveytensä ja hyvinvointinsa asetetaan kaiken edelle.  

Pieni Kuuban valtio on koronakriisin keskellä osoittanut merkittävää kansainvälistä solidaarisuutta ja yhteisvastuuta vastaamalla eri maista tulleisiin avunpyyntöihin. Kuuba on lähettänyt kymmeniin eri maihin, kuten esimerkiksi Italiaan, lääkäreitä ja terveydenhoitoalan henkilökuntaa avuksi taistelussa koronaepidemiaa vastaan. 

 

Kuuballa on pitkä perinne tämänkaltaisessa humanitaarisessa toiminnassa. Kuubalaiset lääkärit ja sairaanhoitajat ovat tuttu ja tervetulleeksi koettu näky erilaisten luonnonkatastrofien ja epidemioista kärsivien maiden apujoukoissa. 

Koronakriisi ja maailmanlaajuisen solidaarisuuden vaatimus ei ole muuttanut Yhdysvaltojen Kuuba-politiikkaa. Päinvastoin Yhdysvallat koventaa Kuuban vastaista saartopolitiikkaansa ja tiukentaa pakotteita. 

 

Yhdysvaltojen Kuuban vastainen ihmisvihamielinen politiikka konkretisoituu kipeimmin Helms-Burton-lakiin, joka tänään koronakriisin kärjistämässä tilanteessa estää käytännössä  mm. henkilönsuojainten, hengityskoneiden ja koronaviruksen testaus-sarjojen hankkimisen Kuubaan. 

 

Tämä on yksi Yhdysvaltojen Kuubaa vastaan harjoittaman 60-vuotisen rikollisen saartopolitiikan hirvittävimpiä esimerkkejä, joita Yhdysvallat on kohdistanut suoraan tavallisten kuubalaisten elämään ja maan talouteen. 

Suomen kommunistinen puolue tuomitsee Yhdysvaltojen rikollisen Kuuban saartopolitiikan. Vaadimme Yhdysvaltojen laittoman Kuuban eristämisen välitöntä lopettamista. SKP on kiitollinen Kuuban osoittamalle solidaarisuudelle ja avulle, jota Kuuba epäitsekkäästi antaa sitä tarvitseville kansoille. 

 

Sanna Marinin hallituksen tulee pikimmiten antaa julkinen lausunto Kuuban saartamisen lopettamiseksi sekä ottaa asia esille Yhdysvaltojen hallituksen ja EU:n neuvotteluissa. 

SKP osoittaa solidaarisuutta Kuuban kommunistiselle puolueelle, Kuuban hallitukselle ja kaikille kuubalaisille taistelussa, jolla puolustetaan valtavirrasta poikkeavaa, sosialistista kehityspolkua. 

Loppu Yhdysvaltojen harjoittamalle Kuuban saartopolitiikalle! 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista