SKP:n Uudenmaan piirin ja Jari Karttusen vappupuhe
Olemme tänään täällä (Tammisaaressa) kokoontuneet kunnioittamaan luokkasodassa kaatuneita tovereitamme. On kulunut yli 100 vuotta siitä, kun nämä toverimme maksoivat kalleimman kuviteltavissa olevan hinnan omasta urheudestaan. Tämän urheuden ja halukkuuden taistella työväen oikeuksien puolesta ansiosta, suomen porvaristo voittoisanakin, pelosta työväen yhtenäisyyden ja taisteluhalun edessä taipui ja mahdollisti nykyisen hyvinvointivaltion rakentamisen. Kiitos siitä toverit, me saamme kiittää teidän uhrianne siitä, että moni asia on nyt paremmin kuin sata vuotta sitten.
Silti kaikki ei ole hyvin nykypäivänäkään. Tavoittelemanne tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa ei olisi herroja tai orjia, rikkaita tai köyhiä, on jäänyt toteutumatta. Herää kysymys mitä nämä kaatuneet toverit ajattelisivat nykypäivästä? Näkisivätkö he yhtenäisen työväenluokan saavutukset, kuten julkisenterveydenhuollon, eläkejärjestelmän,,työturvallisuuden, peruskoulun ja sosiaaliturvan suurina saavutuksina. Luultavasti näkisivät ja olisivat mielissään. Mutta nämä urhoolliset toverit luultavasti olisivat myös huolissaan
Jälleen kerran elämme myrskyistä aikaa, jota värittävät suurvaltojen vastakkain asettelut ja epävarma tulevaisuus. Kuten he, mekin elämme aikana jolloin suurien muutoksien aallot lyövät ylitse maailman. Onko tämä muutos pahempaan, kuten useimmat ovat jo oppineet uskomaan vai pitääkö tämä muutos sisällään mahdollisuuden parempaan?
Kaikki työväenluokan saavutukset ovat hyökkäyksen kohteena tämän aikakauden porvareiden toimesta, samalla kun työväenluokka on hajalla, luokkatiedotonta ja monin tavoin kyvytön vastustamaan tätä uhkaa. Ihmettelisivätkö nämä aatteensa ja urhoollisuutensa vuoksi ammutut toverit, miksi nykyinen työväenluokka antaa heidän kalliin uhrinsa ja esimerkkinsä avulla saadut saavutukset tuhota ilman taistelua?
Uskon että heidän sanomansa kuuluisi seuraavasti. Tämän hetken työväenluokan on jälleen oltava yhtenäinen ja sen on uskallettava taistella itsensä puolesta. Sen on estettävä porvarihegemoniaa tuhoamasta kaikkia työväenluokan aikaansaannoksia. Sen on jälleen alettava vaatimaan itselleen enemmän ja pakotettava yhteiskuntaa hallitsevat eliitit luopumaan omasta etuoikeutetusta asemastaan. Meidän ei myöskään kuulu unohtaa työväenluokan kärsimystä maamme ulkopuolella. Ulkomailla, alikehitetyssä maissa, kapitalismin riistokoneisto kohtelee tovereitamme meitäkin ankarammin ja epäoikeudenmukaisemmin. Ei riitä, että vain Suomen työväenluokka yhdistyy, meidän täytyy yhdistyä kaikkien maailman työtätekevien kanssa, sillä taistelumme on yhteinen.
Tällä taistelulla, toivon mukaan se ei ole yhtä tuskainen tai verinen, kuin näiden kaatuneiden urhoollisten tovereidemme, Tämän päivän työväenluokka voi vielä lunastaa sellaisen aseman, jossa toverit sadan vuoden päästä voivat seisoa meidän muistollamme ja muistaa meidän saavutuksiamme, kuten me muistamme näitä vuonna 1918 aatteensa vuoksi tapettuja tovereitamme
