Home >> Artikkelit >> Kurdien oikeuksien puolesta jo 44 vuotta

Kurdien oikeuksien puolesta jo 44 vuotta

30.11.2022 - 11:15

Suomen kommunistinen puolue onnittelee 44 vuotta täyttävää Kurdistanin työväenpuoluetta siitä, että se on edelleen olemassa ja kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kykenee taistelemaan kurdien itsemääräämisoikeuden puolesta edistäen kurdien oikeuksia ja pitäen Rojavassa konkreettisesti yllä ajatusta kurdien omasta valtiosta.

On käsittämätöntä miten Suomi tällä hetkellä veljeilee Erdoganin kanssa tukien samalla kurdeihin kohdistuvaa vainoa. Vaikka PKK on moneen kertaan eri oikeusistuimissa todistanut, ettei se ole terroristijärjestö, pysyy se kaikesta huolimatta edelleen Euroopan unionin terroristijärjestöjen listalla. Vain siksi, että Turkki niin vaatii.

Tähän vaatimukseen suostuminen tekee EU:sta ja Suomesta Turkin rikoskumppaneita sen rikkoessa ihmisoikeuksia ja syyllistyessä laittomiin hyökkäyksiin. Monet niistä maista, jotka tuomitsevat PKK:n terroristijärjestöksi käyvät samaan aikaan asekauppaa Turkin kanssa tai vähintään kääntävät katseensa pois Turkin toimista. Tekopyhä terrorismisyytös tuomitsee kurdeja kuolemaan siunatessaan Erdoganin toimet.

On kestämätöntä, että Suomi ja Ruotsi ovat taipumassa Erdoganin painostukseen ja neuvottelevat kurdien luovuttamisesta Turkkiin sekä heidän demokraattisten oikeuksiensa rajoittamisesta. Tavoitellessaan väitetysti suojaa Putinilta on Suomi valmis ummistamaan silmänsä siltä mitä Erdogan Turkissa ja sen lähialueilla tekee kurdeille. Suomi ei voi mitenkään väittää puolustavansa demokratiaa jos se valtiona tukee kurdien oikeuksien tukahduttamista tukien samalla Turkin suurvaltapyrkimyksiä.

Erityisen selvästi tämä tekopyhyys näkyy siinä, miten välinpitämättömiä Euroopan unioni ja Suomi ovat Abdullah Öcalanin kohtelusta Imralin vankilassa. Vaikka Öcalanin jatkuva eristäminen rikkoo lukuisia kansainvälisiä sopimuksia, eikä maa ole reagoinut EU:n kidutuksen vastaisen komitean vaatimuksiin, ei EU ole ryhtynyt toimenpiteisiin painostaakseen Turkkia noudattamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. SKP on mukana vaatimassa Öcalanille hänelle kuuluvia oikeuksia vankeusaikana ja mahdollisimman nopeaa vapautumista.

SKP haluaa jatkossakin tukea PKK:n oikeutettua taistelua kurdien oikeuksien puolesta Turkin hirmuhallintoa vastaan. Me emme näe, että PKK olisi terroristijärjestö. Se taistelee kurdien vapauden puolesta ja Erdoganin terrorismisyytökset pohjautuvat hänen poliittisiin tavoitteisiinsa, eivät kansainvälisiin määritelmiin terrorismista. Ei ole mitään muuta perustetta Erdoganin väitteiden hyväksymiselle kuin se, että se ehkä helpottaisi Suomen liittymista Natoon.

Olisi kuitenkin syytä miettiä myös mitä johtopäätöksiä Turkki jatkossa tekee Suomen suhteen. Suomen tulee selkeästi irtisanoutua Erdoganin vaatimuksista ja lopettaa neuvottelut kurdien oikeuksien kaventamisesta. Diktaattorin edessä nöyristely on paitsi lyhytnäköistä myös vaarallista kaikille. Erdogan ei tule tyytymään kurdien nujertamiseen, eivätkä hänen valtapyrkimyksensä rajoitu PKK:n kukistamiseen. Kurdien rinnalle asettuminen ja samalla muidenkin Turkin valtapyrkimysten rajaaminen niin Kreikan saarien, Kyproksen kuin Afrikankin suhteen on ainoa tapa pysäyttää Erdoganin vaarallinen suunnitelma ennen kuin on liian myöhäistä.

 

Kauan eläköön Kurdistanin työväenpuolue!

Kauan eläköön kansainvälinen solidaarisuus!

Vapaus Öcalanille!

Jin, jiyan, azadi!

 

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista + Kannanotot