Ihmisen puolella aina ja joka tilanteessa

Olemme tänään tulleet tälle muistomerkille muistamaan ja kunnioittamaan luokkasodan uhreja, Suomenlinnan vankileirillä vuosina 1918–1919 kärsineitä tovereita, joista osa teloitettiin ja monet menehtyivät vankeutensa aikana. Enimmällään leirillä oli yli 8000 vankia. Kaiken kaikkiaan 10000 vangista kuoli 1100.

Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta ja tällaisena juhlavuotena on oikein ja arvokasta muistaa vuoden 1918 tapahtumia.  Historian muistaminen on tärkeää, sillä emme saa unohtaa meitä edeltäneiden sukupolvien taisteluja paremman ja tasa-arvoisemman tulevaisuuden puolesta.

1900-luvun alun Suomi oli luokkayhteiskunta ja itsenäisyyden alku oli hyvin vaikeaa aikaa. Jyrkät sosiaaliset erot ja poliittinen eriarvoisuus olivat tosiasia. Työväenluokka halusi vapautua taloudellisesta kurjuudesta ja rakentaa uutta oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.  Siinä ajassa ja historiallisessa tilanteessa miehet ja naiset joutuivat tarttumaan aseisiin aatteensa puolesta ja luokkasodan uhreja ovat paitsi kaatuneet, myös henkiin jääneet punaiset ja heidän omaisensa ja jälkeläisensä sukupolvien päähän.

Tänä päivänä näiden tovereiden muiston kunnioittamiseksi meidän tulee toimia niin, etteivät tällaiset tapahtumat enää toistuisi. Väkivalta ei koskaan ole ratkaisu ja meidän tulee rakentaa rauhaa kaikkialla missä epätasa-arvo ja suvaitsemattomuus yllyttävät väkivaltaisiin ratkaisuihin. Rauhan rakentaminen ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö aktiivisesti puolustaisi luovuttamattomia arvoja ja taistelisi oikeudenmukaisen yhteiskunnan, suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon puolesta kaikkialla missä ne ovat uhattuna.

Me elämme tänä päivänä yhteiskunnassa, jossa moni asia on ainakin näennäisesti hyvin. Vuosikymmenten ponnisteluilla rakennettiin hyvinvointiyhteiskunta, jollaista vuoden 1918 toverit eivät osanneet edes ajatella. Mutta ajat ovat alkaneet taas huonontua. Populismi ja rasismi saavat yhä enemmän tilaa. Suurpääoman valta kasvaa, itsekeskeisyys lisääntyy ja heikoimmat ja puolustuskyvyttömimmät yhteiskunnassamme ovat vaarassa jäädä jalkoihin. Luokkaerot kasvavat jälleen, kun oikeistolainen riistopolitiikka pyrkii asettamaan ihmiset vastakkain. Työ, talous, sukupuoli, ikä, etninen tausta, uskonto - kaikki kelpaa välineeksi, että ihmiset saataisiin nostettua toisiaan vastaan ja solidaarisuus unohtuisi. Työttömyys kasvaa, työssä olevia kuritetaan palkkoja alentamalla ja etuja karsimalla. Koulutuksesta leikataan, terveys- ja sosiaalipalvelut romutetaan markkinavoimien temmellyskentäksi. Listaa voisi jatkaa pitempäänkin.

Me olemme siis monella tapaa samassa tilanteessa kuin toverimme vuosisadan alussa.  Jotakin on tehtävä. Me emme tartu aseisiin, vaan meidän on löydettävä toisenlaiset välineet kaikenlaisen sortopolitiikan, epäoikeudenmukaisuuden ja suvaitsemattomuuden väkivallattomaan, mutta näkyvään ja kuuluvaan vastustamiseen. Meidän tehtävämme on jatkuvasti ja äänekkäästi kaikin mahdollisin tavoin tuoda esiin epäkohtia, luoda uusia ratkaisumalleja, toimia tavallisten ihmisten asioiden puolesta suurpääoman sanelua ja markkinavoimia vastaan.  Toimintakenttä on moninainen ja eri rintamilla tarvitaan erilaisia keinoja.  Yksi tärkeimmistä olisi palauttaa ammattiyhdistysliikkeen uskottavuus ja voima palkansaajien etujen ajamiseen. Monien ammattiliittojen johto tuntuu taipuvan nykyään kaikkeen, mitä työnantajajärjestöt haluavat. Tarvitsemme yhteistä rintamaa rahan voimaa vastaan. Oikeiston päämääränä on asettaa ihmiset toisiaan vastaan, tätä meidän pitää kaikkialla vastustaa, oli kyse työttömistä, maahanmuuttajista, pakolaisista, sukupuolivähemmistöistä, eläkeläisistä, opiskelijoista.  Me punaiset olemme ihmisen puolella aina ja joka tilanteessa.

Tässä ajassa meitä tarvitaan edelleen puolustamaan samoja arvoja kuin toverimme lähes sata vuotta sitten. Maailma on toisenlainen, mutta samalla tavalla meidän tehtävämme on olla visioimassa ja rakentamassa uudenlaista oikeudenmukaista maailmaa.  Sillä tavalla kunnioitamme menneiden sukupolvien taisteluja ja uhrauksia.