Home >> Artikkelit >> AY-liike rasismin vastaiseksi toimijaksi

AY-liike rasismin vastaiseksi toimijaksi

19.03.2018 - 20:00

Tällä viikolla vietetään ympäri Eurooppaa rasisminvastaista viikkoa, jota on vietetty vuosittain sen perustamisesta lähtien, jo vuodesta 1993. Äärioikeistopuolueet ovat viime vuosina työväen ja keskiluokkien pelkoja hyväksikäyttämällä päässeet ei vain eduskuntaan vaan myös hallitukseen. Perinteinen oikeisto on hyväksynyt muukalaisvihamielisen järjestön omaan hallitukseensa, ja osa siitä jopa omaksunut rasistien käsitteitä ja sanastoa. 

- Vaikka joka viikon tulisi olla rasisminvastainen viikko, tapahtuma on käytettävä hyväksi, jotta tälle vakavalle ongelmalle saadaan enemmän näkyvyyttä, sanoo SKP:n Turun piirijärjestön puheenjohtaja tohtorikoulutettava Tiago Silva. 

 - Esimerkiksi viime viikolla näimme todella surullisen ja hälyttävän todisteen tästä, kun tietty kokoomuslainen poliitikko käytti äärioikeiston diskurssista lainattuja harhaanjohtavia konsepteja esiintyessään ”islamin tutkijana”. Ennakkoluuloihin ja pelkoihin perustuva muukalaisviha on valitettavasti normalisoitunut poliittisessa keskustelussa, mutta jotkut pyrkivät normalisoimaan sen myös akateemisessa maailmassa. Akateemisen yleisön tulee olla erityisen tarkka tämän suhteen, ennen kuin sen valistava ja edistyksellinen rooli yhteiskunnassa häviää kokonaan, huomauttaa Silva.

Rasismia ja fasismia vastaan

Paljon hyvää on myös tapahtunut viime vuosina. Edistyksellinen Suomi on noussut lukuisia kertoja vastustamaan rasismia; natsimarssit löytävät jatkuvasti antifasistien vastarintaa; kansalaisyhteiskunta on osoittanut monta kertaa solidaarisuutensa pakolaisten tilanteen suhteen. Antirasistista toimintaa tulee laajentaa. Työväenliikkeellä on historiallinen vastuu fasismin vastaisessa työssä. Ay-liike on saatava aktiivisemmaksi antifasistisessa toiminnassa.  

- Silti, vaikka olisimme menestyneitä yllämainitussa tavoitteessa, se ei riittäisi. Niin kauan kuin on työttömyyttä, köyhyyttä, epävarmuutta, epätasa-arvoa, julkisten palvelujen leikkauksia, vanhusten ja vammaisten kyykyttämistä, epätoivoa nuorten keskuudessa, jne., niin kauan on hedelmällistä maaperää rasismille ja fasismille. Vain uusliberalismin ja kapitalistisen järjestelmän kumoaminen ja siirtyminen sosialismia kohti voi torjua rasismin lopullisesti. Sitä varten tarvitsee ymmärtää, että ongelmiemme lähde eivät ole maahanmuuttajat, vaan hallitseva parasiittinen luokka, joka repii ylellisiä voittoja työpanoksestamme, kiteyttää Tiago SIlva    

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista