Kommunistinuoret radikaalin politiikan veturina
SKP:n nuorisojärjestö Kommunistinuoret piti historiansa seitsemännen vuosikokouksen sunnuntaina 15.3. Puolue lausui nuorille tervehdyksensä, jonka toi kokoukselle pääsihteeri Heikki Ekman.
Vuosikokous valitsi nuorten puheenjohtajaksi Viivi Rantajääskön Lahdesta ja pääsihteeriksi Samuel Kallion Jyväskylästä – molemmat jatkokaudelle.
Kommunistinuorten aktivismille on suuri tarve tämän päivän Suomen nuorisopolitiikan kentällä. Suomen ja maailman kehityksen vakavia ongelmia ei voida ratkaista alistamalla politiikkaa markkinoille tai typistämällä se parlamentaariseksi valtapeliksi. Tarvitaan politiikkaa, jossa ihminen ei ole vallankäytön kohde vaan politiikan tekijä ja tarkoitus.
Trumpin johdolla maailma on jatkanut menoaan entistä vaarallisempaan ja ennustamattomampaan suuntaan.
Kuubaa kohtaan Yhdysvaltojen vihamielisyys vain kärjistyy ja Trumpin hallinto pyrkii öljysaarrolla käytännössä joukkomurhaamaan Kuuban kansaa. Yhdysvaltojen ja Israelin pommitukset Iraniin ovat täysin oikeudettomia. Ne vain pönkittävät Iranin hallinnon sulkeutuvaa ja ihmisoikeuksia rajoittavaa sortoa sekä asettavat tavallisia iranilaisia kuolemanvaaraan. Tätä valitusvirttä voisi hyvin jatkaa ja paisutella nyt entisestään, kun maailma on täysin ennustamaton.
Suomessa DCA-sopimus ja Nato-jäsenyys tuovat omat haasteensa vielä, kun lisätään viime aikoina esitetyt näkemykset ydinaseiden laillistamisesta Suomen maaperällä, on soppa vain sakenemaan päin.
Puoluetyössä paljon tekemisen paikkoja
Oikeistohallituksen kurjistamispolitiikka on johtanut monille elämänlaadun huonontumiseen. Nyt on mahdollista, että moni opiskelija voi joutua lopettamaan opintonsa kokonaan, jotta saavat elämisen perustarpeet, kuten ruoan ja asunnon. Tämä siis voi tapahtua siinä kohtaa, jos opiskelijalla ei ole kesätöitä tai opintoja kesällä eikä vanhemmat pysty auttamaan. Tällaisella politiikalla voi olla vain yksi seuraus; polarisaation kasvu.
Tällainen maailma ja tulevaisuuden näkymät tarvitsevat nuorten vastarintaa erityisesti nuorten kommunistien. Tarvitaan lisää kommunistien välistä toimintaa – varsinkin puolueen sekä Kommunistinuorten välistä toimintaa.
Tervetuloa tuomaan uusia näkökulmia SKP:n työryhmiin!
Puolueella on useita valtakunnallisia työryhmiä. Uusimpana on perustettu eläinoikeuspoliittinen työryhmä viime edustajakokouksen päätöksen mukaisesti. Työryhmien kokoukset ovat etäyhteydellä, joten mukaan pääsee helposti. Ryhmissä on kaikenlaisia asioita ja ideoita suunnitteilla. Tervetuloa ravistelemaan vanhempia tovereita ja tuomaan uusia näkökulmia työryhmiin!
Puolueen jäsenyys ei ole edellytys työryhmien työhön osallistumiselle. Ryhmissämme toimii puolueeseen kuulumattomia ja myös jokunen toisten puolueiden jäsen. Tiedot ryhmistä löytyvät täältä!
Yhdessä toimien
SKP on valmistelemassa parhaillaan asumispoliittista, eläinoikeuspoliittista ja maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Lisäksi vuonna 2021 julkaistua päihdepoliittista ohjelmaa ollaan pian päivittämässä. Myös ohjelmatyöhön osallistuminen on avointa kaikille kommunistinuorille ja ohjelmiin tarvitaankin nuorten toverien näkökulmia.
Kommunistinuoria tarvitaan Suomen punaisimpana nuorisojärjestönä.
Yhdessä tekeminen, vaikkapa mainosten ja Tiedonantajan levittäminen on hauskaa!
Yhdymme täysin Kommunistinuorten linjaan siitä, että ”ihmisten, eläinten ja ympäristön ehdoilla toimiva yhteiskunta ei synny porvarien politiikalla kapitalismin oloissa.” Siksi Kommunistinuoria tarvitaan radikaalin politiikan veturiksi Suomen punaisimpana nuorisojärjestönä.
Työstä ja taistelusta on syntyvä solidaarisuus! Bertolt Brechtin sanoin.
SKP onnittelee nuorisojärjestöään vuosikokouksesta!