Talouden ekologinen rakennemuutos on välttämätön (SKP:n edustajakokous 1998)
Poikkeukselliset sääolot, metsätuhot ja sinilevälautat Itämerellä hälyyttävät uhkaavista muutoksista luonnon toimintakyvyssä. Markkinavoimien vapauteen, voitontavoitteluun ja ylikansallisten yritysten valtaan perustuva talousjärjestelmä uhkaa koko maapallon tulevaisuutta.
Kapitalismissa luonto on ”pelkkä kohde, pelkkä hyödyn asia; sitä ei tunnusteta enää mahdiksi sinänsä; ja luonnon omien lakien teoreettinen tuntemuskin ilmenee pelkkänä viekkautena näiden lakien alistamiseksi ihmisen tarpeille joko kulutusesineinä tai tuotantovälineinä” (Karl Marx). Ihmiskunnan ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, ”ettemme suinkaan hallitse luontoa niin kuin valloittaja hallitsee vierasta kansaa, ettemme hallitse sitä luonnon ulkopuolella olevina, vaan että ruumiinemme, verinemme ja aivoinemme kuulumme luontoon ja elämme sen keskellä” (Friedrich Engels).
Ay- ja ympäristöliikkeiden yhteiseen keskusteluun
Vaikka ympäristöliikkeet ovat nostaneet ympäristökysymykset vahvasti esille, on ekologisesti kestävän talouden kehittäminen laiminlyöty. Asiaa ei ole otettu tarpeeksi vakavasti myöskään työväenliikkeessä. Ympäristönsuojelu on usein asetettu virheellisesti vastakkain työllisyyden kanssa.
Jopa varsinaisena ympäristöpuolueena esiintyvät vihreät ovat mukautuneet suuryritysten ajamaan linjaan, jonka mukaan esimerkiksi Kioton ilmastokonferenssin suositukset kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi vuoden 1990 tasosta eivät velvoita Suomea omakohtaisiin päästöjen vähentämistoimiin.
Euroopan unioni ja ylikansallisten yritysten kasvanut mahti ovat kiihdyttäneet tavaroiden, pääomien ja työvoiman liikkumista ja keskittymistä niin luonnon kuin ihmisten enemmistön kustannuksella.
Samaan aikaan, kun maapallon rikkain viidennes kuluttaa yli neljä viidennestä kaikista luonnonvaroista, on esimerkiksi Rion ympäristö- ja kehityskonferenssin toimenpideohjelman kustannuksista 80 prosenttia jätetty kehitysmaiden maksettavaksi.
SKP esittää ammattiyhdistysliikkeen, ympäristöliikkeiden ja eri alojen asiantuntijoiden yhteisiä keskusteluja talouden ekologisesta rakennemuutoksen toimintaohjelmien kehittämiseksi. Keskusteluja on syytä käydä myös paikallisesti muun muassa kuntien kestävän kehityksen ohjelmien laatimiseksi ja toteuttamiseksi.
Talouden ekologisen rakennemuutoksen lähtökohtia
Nykyistä taloudellisen kehityksen, tuotannon ja kulutuksen mallia on radikaalisti muutettava, jotta voimme turvata elinkelpoisen ja hyvän ympäristön itsellemme ja myös tuleville sukupolville.
– Talouden rakenne on muutettava sellaiseksi, että se ei koettele luonnon kestokykyä ja että se kunnioittaa luonnonsysteemien tuottokykyä.
– Energiaa on säästettävä ja sen tuotannossa on siirryttävä pääsääntöisesti uusiutuvien ympäristöystävällisten energialähteiden käyttöön.
– Tuhlailevasta kertakäyttötaloudesta on siirryttävä kierrätys- ja jälleenkäyttötalouteen.
– Ylikansallistumisen ja keskittymisen sijasta on vahvistettava paikallistalouksien asemaa.
– On edistettävä kehitysmaiden mahdollisuuksia parantaa väestönsä elinolosuhteita tavalla, joka on myös ekologisesti kestävä.
– On jaettava talouden tulokset oikeudenmukaisemmin ja laajennettava ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä, miten ja kenen hyväksi tuotetaan.
Ekologisesti kestävän suhteen luominen ihmisen, yhteiskunnan ja luonnon välille edellyttää pääoman voitontavoittelun hylkäämistä. Jatkuvan määrällisen kasvun sijasta on suuntauduttava ihmisten tarpeista lähtevään laadulliseen kasvuun, joka tunnustaa luonnon tuottokyvyn rajat ja perustuu tuotannon kehittämiseen energiaa ja luonnonvaroja säästävällä tavalla.
10 kohdan aloite ekologisesta rakennemuutoksesta
Ympäristöongelmat ovat luonteeltaan globaaleja ja vaativat kansainvälistä yhteistyötä. Ongelmien ratkaiseminen perustuu kuitenkin ennen muuta paikalliseen toimintaan.
SKP esittää ekologisen rakennemuutoksen toteuttamiseksi 10 kohdan ohjelman:
1. Suomen talouden rakenne on perinteisesti ollut poikkeuksellisen energiavaltainen. Vaikka maamme energiataloutta on tehostettu, velvoittavat Kioton konferenssin päätökset meitäkin siirtymään ympäristöystävällisempään energiatalouteen ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä.
Kohdistamalla energiaverotus ensisijassa suurteollisuuteen, voimme edistää talouden rakennemuutosta, joka säästää energiaa ja vähentää hiilidioksipäästöjä. Siirtymällä kivihiilestä maakaasun käyttöön sekä laajentamalla tuulivoiman, aurinkoenergian ja puun käyttöä voimme toteuttaa Kioton konferenssin tavoitteet. Tällaiset ratkaisut työllistävät enemmän kuin ydinvoimalat ja suuret hiilivoimalat, joiden lisärakentamisesta tulee luopua.
2. Rakennusten perusparantaminen ja rakennuskannan säilyttäminen on Suomen kylmissä sääoloissa keskeinen keino energian ja raaka-aineiden säästämisessä. Tämä tarve koskee jo lähivuosina kymmeniä tuhansia rakennuksia, erityisesti lähiöiden peruskorjaamista. Perusparantaminen myös työllistää enemmän kuin uuden rakentaminen.
3. Vaikka Suomi on harvaanasuttu maa, korostaa kaupungistuminen joukkoliikenteen kehittämisen välttämättömyyttä. Siten voidaan vähentää päästöjä ja hidastaa kasvihuoneilmiötä.
Joukkoliikenteen kehittäminen tuo työpaikkoja sekä parantaa palvelujen ja vapaa-ajan käyttömahdollisuuksia. Rautateihin, linja-autoliikenteeseen ja kevyen liikenteen väyliin sijoitetut markat työllistävät keskimäärin puolitoista kertaa enemmän kuin yksityisautoilua tukevat moottoritehankkeet. Joukkoliikenne säästää energiaa, jota henkilöautolla kulkeva kuluttaa lähes kymmenen kertaa enemmän kuin junalla ja kolme kertaa enemmän kuin bussilla kulkeva. Joukkoliikenteen arvonlisäverotuksen kiristäminen onkin täysin virheellistä politiikkaa.
4. Ekologisen rakennemuutoksen tärkeä tekijä on paikallisten talouksien kehittäminen. Se merkitsee nojautumista kunkin alueen omiin voimavaroihin, liikennetarpeiden vähentämistä, paikallisten uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä, alueellisesti monipuolista työllisyyden ja palvelujen kehittämistä sekä kierrätyksen laajentamista. Se tarkoittaa myös kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelun hylkäämistä.
EU:n kiihdyttämän tehomaatalouden ja elintarviketeollisuuden keskittymisen sijasta on edistettävä perheviljelmiin perustuvaa paikallista elintarviketuotantoa ja siirtymistä yhä laajemmin luomutuotantoon. On laadittava erityisohjelma, jolla siirrytään 10 vuodessa mm. turkistarhauksesta ekologisesti ja eettisesti kestävämpiin elinkeinoihin.
5. Työajan lyhentäminen ja oikeudenmukaisempi tulonjako tukee myös ekologisesti kestävämpää kehitystä.
Esimerkiksi ottamalla käyttöön 6+6 tunnin työaikamalli siellä missä se on luontevaa, voidaan käyttää tiloja ja laitteita tehokkaammin sekä vähentää ruuhkia.
Epätasainen tulonjako puolestaan luo yhtäältä tuhlailevaa kerskakulutusta ja toisaalta pakkoa etsiä halvimpia tuotteita riippumatta siitä, miten ympäristöystävällisiä ja terveellisiä ne ovat.
Kapitalismin korostamien yksityisten kulutusmallien ja tuotteiden käyttöiän keinotekoisen lyhentämisen sijasta on kehitettävä nykyistä laajemmin yhteistoiminnallisia ja kestäviä ratkaisuja.
6. Ympäristöverotuksen ohjaava merkitys riippuu ennen muuta siitä, miten hyvin toteutuu ”aiheuttaja maksaa” -periaate, miten laajasti verojen tuotto ”korvamerkitään” käytettäväksi ympäristönsuojeluun ja miten ympäristöverotus edistää oikeudenmukaisempaa tulonjakoa.
Ympäristötavoitteiden kannalta on vahingollista se, että ympäristöveroja käytetään harhaanjohtavasti keinona vähentää verotuksen progressivisuutta ja muuttaa verotuksen rakennetta suurituloisten ja suuryritysten eduksi. Tällainen linja vähentää ihmisten kiinnostusta kantaa vastuuta ympäristöstä.
7. Suomessa on monia mahdollisuuksia kehittää ympäristövientiä, joka on maailmankaupan nopeiten kasvavia aloja. Ympäristöalan maailmanmarkkinoiden arvioidaan ainakin kaksinkertaistuvan vuosikymmenessä.
Ympäristöyritysten ja muuhun vientiin sisältyvän ympäristöteknologian osuus Suomen viennistä on jo 10-20 prosentin luokkaa. Kuluttajien kasvava ympäristötietoisuus korostaa ympäristökysymysten osuutta myös muussa viennissä ja kotimarkkinoilla.
8. Ekologisesti kestävä talous edellyttää luonnon monimuotoisuuden turvaamista.
Natura-ohjelmaa on kehitettävä siten, että suojelun piiriin otetaan luonnontieteellisin perustein lisää kohteita lähinnä eteläisestä Suomesta. Vuotoksen allasaluetta ei saa jättää pois Natura-ohjelmasta. Suojelun rahoittamiseksi on ryhdyttävä perimään luonnonvaramaksua puunjalostusteollisuudelta ja muilta suuryrityksiltä, jotka hyötyvät eniten luonnonvarojen käytöstä. Samalla on tuettava paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia kehittää elinkeinoja, jotka hyötyvät luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta.
9. Maailmankaupan vapauttaminen ja EU:n pyrkimys laajeta itään ympäristönormien kustannuksella korostavat sitä, että Suomessa on pidettävä kiinni oikeudesta kehittää EU-tasoa parempaa ympäristölainsäädäntöä.
Ekologinen rakennemuutos vaatii myös OECD:n piirissä valmistellun monenkeskisen investointisopimuksen (MAI) torjumista. Rion konferenssin päätösten kanssa ristiidassa oleva MAI-sopimus vahvistaisi ylikansallisten yritysten valtaa ympäristönormien kustannuksella. Se voi esimerkiksi kumota Suomen ydinenergialakiin sisältyvän kiellon ulkomaisen ydinjätteen sijoittamiselle. Sopimus kaventaisi mahdollisuutta ohjata kaavoituksella kehitystä ympäristöystävälliseen suuntaan, kuten mahdollisuuksia rajoittaa suurten automarkettien rakentamista.
Näitä ja muita MAI-sopimuksen luonnokseen sisältyviä ongelmia ei ratkaista hallituksen esittämillä siirtymä-ajoilla ja helposti tilapäiseksi jäävillä varauksilla.
10. Sodat ja militarismi ovat kaikkein mielettömintä ympäristön tuhoamista ja luonnonvarojen haaskaamista.
Suomen tulee näyttää esimerkkiä vähentämällä asemenoja, rajoittamalla asevientiä sekä aloitteellisella toiminnalla ydinaseiden, kemiallisten, biologisten ja muiden joukkotuhoaseiden kieltämiseksi. Näin säästyy varoja ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpään kehitykseen.
