Venezuelan vastaisessa taistelussa kaivetaan tänä viikonloppuna esiin myös Live Aid. Tämä on kaikkea muuta kuin ongelmatonta, toteaa DSL:n pääsihteeri Jari Karttunen. SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg ja Euroopan vasemmiston LatAm-työryhmän jäsen Heikki Ekman puolestaan suuntaavat paikanpäälle Caracasiin.
yhdysvallat
-
21.02.2019
-
27.01.2019Euroopan vasemmisto vaatii, että USA:n masinoima hallinnollinen vallankaapaus Venezuelan hallitusta vastaan on torjuttava. Ulkopuolelta tulevaa sekaantumista itsenäisen valtion sisäpoliittiseen tilanteeseen ei tule hyväksyä ja painostuksen sijaan on luotava mahdollisuus neuvotteluille hallituksen ja opposition välillä.
-
21.06.2018Maailman huomio on kiinnittynyt Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle, jossa tuhannet lapset on tämän vuoden aikana erotettu perheistään. Poliittinen paine oli liikaa jopa Trumpille, joka muutti hallintonsa linjauksia lasten ottamisesta pois vanhemmiltaan. Ongelma on kuitenkin kaikkea muuta kuin ratkaistu, eikä eurooppalaisilla ole varaa tuntea ylemmyyttä niin kauan kuin pakolaispolitiikasta päättävät henkilöt, jotka puhuvat laittomista ihmisistä.
-
25.04.2017
Ympäristösuunnittelija ja SKP:n Uudenmaan piirisihteeri Tiina Sandberg kritisoi Yhdysvaltoja kuolemantuomioista. Sandbergin mielestä Arkansasin osavaltio sivuuttaa kuolemaantuomittujen oikeusturvan ja rikkoo ihmisoikeuksia.