SKP:n varapuheenjohtaja ja yrittäjäperheen kasvatti Susanna Rissanen kirjoittaa, että pienyrittäjien kannattaisi samaistua työläisiin. Suurempia muutoksia aikaansaamaan Rissanen laittaisi isot monikansalliset jätit maksamaan enemmän veroa ja tekisi verovälttelyn mahdottomaksi.
Pohdintaa eläkeiästä
Eliniän ennuste on noussut Suomessa, ja tällä perustellaan eläkeiän nostoa. Kuitenkin on todettu että eliniän ennuste EI ole noussut alimmissa tuloluokissa, ainoastaan korkeatuloisilla. Tämä tarkoittaa että pienituloiset eivät pääse enää eläkkeelle ollenkaan, koska korkeatuloisten eliniän ennuste on noussut. Ei nyt ihan kuulosta oikeudenmukaiselta.
Jos eläkeikää lähdetään nostamaan, niin sitä pitäisi siis lähteä nostamaan tutkittuun tietoon pohjaten eliniän odotteen mukaan. Elinikä korreloi suoraan suhteessa tuloihin, tältä pohjalta eläkeiän noston tulisi koskea niitä, joilla on korkeat tulot. Esimerkiksi alkaen 4000 euroa, ja siitä tulojen noustessa eläkeikäkin nousisi tuloihin suhteutettuna.
Toinen huomioitava tekijä pitäisi olla työn kuormittavuus, on eri asia tehdä toimistotyötä kuin rankatöitä metsässä. Siispä, eläkeikän noston tulisi koskea ainoastaan fyysisesti kevyttä työtä tekeviä. Eläkeikä on nimittäin jo ollut liian korkea esimerkiksi maataloustöitä koko työuransa tekevälle. Toki eläkeikää mietittäessä tulisi huomioida myös kokonaistyöskentelyaika, monet opiskelevat pitkään tekemättä töitä, toiset tekevät töitä jo opiskellessaan.
Vakavasti puhuttuna, en missään nimessä pidä eläkeiän nostoa oikeana ratkaisuna, se on vain yksi keino ylläpitää keinotekoisesti oikestolaisessa ideologiassa tarvittavaa ”työttömien varastoa”. Päin vastoin, tarvitaan eläkeiän kevennyksiä esimerkiksi pitkäkestoisen fyysisesti raskaan työn perusteella.