Sivistyksen ja koulutuksen nimiin vannova Kokoomus on pitkään ollut Suomen suurimpia puolueita ja johtavassa asemassa, mutta koko ympäröivä kulttuuri tuntuu matalaotsaiselta. Minne ovat kadonneet sivistysporvarit?
-
04.01.2016
-
20.11.2015Rauhasta puhutaan nykyään vähän, samoin kuin sotien syistäkin. Terrorismin taustasyynä nähdään uskonto tai ehkä ideologia, mutta ei koskaan taistelua luonnovaroista, tai suurvaltojen etukamppailuja. Rasististen uhkakuvien synnyttämistä ei osata kytkeä tähän, vaikka muslimeja ja islamia on vuosikaudet määrätietoisesti muokattu sopiviksi vihollisiksi meille.
-
16.10.2015Kun seuraavan kerran joku arvostelee mieltään osoittavia, muista tämä: tyytymättömyys johtaa muutokseen, tyytyväisyys asioiden jatkumiseen ennallaan. Kumpaa me nyt tarvitsemme?
-
17.09.2015Älä usko, kun valtamedia vähättelee mielenosoittajia ja lakkoilijoita. Heidän ja kaltaistensa kamppailuilla on yhteinen hyvinvointi rakennettu. Ilmaiseksi ei täällä saa muuta kuin kutsun talkoisiin.
-
21.08.2015Leikkauksia on vastustettu vuosien ajan. Toivottavasti uudet mukaan tulleet ihmiset jaksavat olla sinnikkäitä, ja toistaa vaatimuksensa kerta toisensa jälkeen.
-
19.04.2015Turhista virkamiehistä puhuttiin jo Pentti Haanpään novelleissa 30-luvulla. Mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan, ja kuka saa potkut kun virkamiehiä karsitaan?
-
24.03.2015Kun julkista keskustelua seuraa, kuulee monenlaisia poliittisia ratkaisuehdotuksia: rakenteellisia uudistuksia, säästöjä, sopeutustoimia, järkeistämistä ja tuottavuuden parantamista. Tosiasiassa nuo kaikki sanat ovat vain kiertoilmauksia leikkaamiselle.
-
13.02.2015Heikki Ketoharju väittää, että jos vähän kärjistää, voisi sanoa että tänä päivänä Suomessa kaikki on köyhien syytä. Köyhyys ei kuitenkaan ole köyhien oma vika, eikä siitä tulisi rangaista. Siksi tarvitaan 1200 euron perusturva.
-
24.01.2015Vaaleihin tiivistyvät monet toiveet ja haaveet, ja politiikka tuntuu toisinaan lähes metafysiikalta. Myös Kreikan vaaleissa on kyse paljosta muustakin kuin parlamentin valitsemisesta.
-
23.09.2014Uusi kuntalaki velvoittaa yhtiöittämään, mutta vielä villimmäksi meno voi muuttua vapaakauppasopimusten myötä.
-
26.03.2014Uusi suunta syntyy toiminnalla, ja siihen on mahdollista ottaa Euroopasta esimerkkiä.
-
13.08.2013SKP:n keskeisiä aloitteita esittelevän uuden sarjan avaa postaus perusturvasta.
-
13.06.2013SKP:ssä on "uusi polvi" ottamassa vastuuta. Mitä se käytännössä tarkoittaa?