Home >> Artikkelit >> Israelin vapautettava palestiinalaiset lapset vankiloista

Israelin vapautettava palestiinalaiset lapset vankiloista

25.11.2021 - 12:15
(updated: 25.11.2021 - 12:25)
  • Sirkku Kivistö
Psykologi Sirkku Kivistö on Arabikansojen ystävyysseuran hankevastaava. Kuva JPVäisänen

Joukko rauhan- ja solidaarisuusjärjestöjä järjestää Helsingissä 29.11. kansainvälisenä Palestiinan solidaarisuuspäivänä tilaisuuden, jolla pyritään vaikuttamaan Palestiinan asian näkymiseen ja antamaan järjestöille mahdollisuus yhteistyöhön ja omaan ääneen solidaarisuustyössä.

Järjestöt vaativat Sanna Marinin hallitusta tunnustamaan Palestiinan valtion vuoden 1967 rajojen mukaisesti, Itä-Jerusalem sen pääkaupunkina. Järjestöt pitävät merkittävänä, että palestiinalaisilla pakolaisilla on oikeus, heidän niin tahtoessaan myös palata takaisin kotimaahansa. Suomen ja Israelin välinen asekauppa lopetetaan kokonaisuudessaan. Varsinaisen asekaupan lisäksi Suomesta on järjestöjen mukaan lopetettava kaikenlaisten Israelin armeijaa avustavien tuotteiden vienti ja laittomilla siirtokuntien alueilla valmistettujen tuotteiden kauppa Suomessa.

Psykologi ja Arabikansojen Ystävyysseura AKYS:in hankevastaava Sirkku Kivistö on yksi Helsingin solidaarisuuspäivän tilaisuuden puhujista. Kivistö on useilla solidaarisuustyön matkoillaan tutustunut paikan päälläkin eri kansalaisjärjestöihin, jotka tekevät työtä vahvistaakseen palestiinalaista kansalaisyhteiskuntaa. Lisäksi Kivistö on tehnyt kehitysyhteistyötä mm. Libanonin palestiinalaisleireissä yli kolmekymmentä vuotta. Lasten hyvinvointi on aktivistille ollut aina yksi keskeisistä työasioista.

Kivien heittely vie vankilaan

Kivistö nostaa omassa puheessaan esille palestiinalaiset lapsivangit. Israelin väkivaltakoneisto ei piittaa kansainvälisen yhteisön sille kohdistamasta kritiikistä. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) suositukset eivät juuri vaikuta Israelin lapsiin kohdistamaan vainoon. Unicef on YK:n lastenjärjestö, joka toimii yli 190 maassa.

Vuonna 2013 Unicef julkaisi raportin, jossa paljastuu Israelin systemaattinen vaino nimenomaan palestiinalaisiin lapsiin.

– On tärkeää, että kansalaisjärjestöt ja palestiinalaisten oikeuksien puolesta taistelevat saavat tutkittua tietoa. Unicefin 2013 raportti on merkittävä solidaarisuuden ja ihmisoikeuksien työväline, sanoo Kivistö.

Kansainvälisen lastenjärjestön raportista käy ilmi, että Israel rikkoo YK:n suosituksia. Vain 3% vangituista ja vankilaan tuomituista palestiinalaislapsista on saanut haasteen. 61 % lapsista on pidätetty yöllä minkä YK:n säädökset tuomitsevat kokonaan. 88 % vangittujen lasten käsistä oli sidottu selän taakse vankilaan kuljetuksen ajaksi. YK kieltää lasten käsien sitomisen. Yksikään vangituista lapsista, ei ollut tavannut vangitsemisen aikana perhettään. YK pitää merkittävänä vangittujen oikeutta tavata perhettä.

– Palestiinalaisten lasten ahdistus on suurta eikä monella lapsella ole työvälineitä purkaa traumaattisia kokemuksia. Unicefin luvut ja tilastot ovat meille aktivisteillekin rankkaa luettavaa. YK:n ohjeistusten mukaan palestiinalaisia vangittuja ei tulisi viedä siirtokunnista Israeliin vankiloihin vaan oikeudelliset toimet tulisi tapahtua siirtokunnissa. Palestiinalaisia lapsia viedään kuitenkin aikuisten vankien kanssa samoihin israelilaisiin vankiloihin, kertoo Kivistö

Moni Palestiina-aktivisti muistaa valokuvan, jossa pikkupoika heittää kivellä israelilaista panssarivaunua. Palestiinan ja Israelin välisessä konfliktissa osapuolilla on hyvin epäsuhtaiset taisteluvälineet ja rauhan rakentamisen työvälineet ovat pitkään olleet hukassa.

– Kivien heittelystä on tullut palestiinalaisille lapsille vastarinnan työkalu. Monelle kysymys on myös eräänlaisesta urheustestistä. Kun israelilainen lapsi heittää kiven on asia siviililainsäädännön kysymys, mutta kun palestiinalainen lapsi heittää kiven, astuu heti voimaan sotilaslainsäädäntö, konkretisoi Kivistö

Palestiinan ja Israelin taistelun epäsuhtaa.

Handala seisoo ja odottaa Palestiinalainen pilapiirtäjä Naji al-Ali loi jo vuonna 1969 hahmon, 10-vuotiaan pakolaispojan Handalan. Helsingin solidaarisuustilaisuudessa nähdään kopiota Naji- al-Alin teoksista.

– Handala seisoo selkä meihin päin koska Handala katsoo tulevaisuuteen, jossa Palestiina voisi kehittyä. Ja kun näin tapahtuu tähän asti saman kokoisena ja aina kymmen vuotiaana, sietämättömän pitkään samanlaisena ollut Handala alkaa myös kasvaa ja vanhentua, kertoo solidaarisuusaktivisti Kivistö.

29.11. Solidaarisuus-päivän tapahtuma Helsingissä 

Vapautetaan palestiinalaiset lapset Israelin vankiloista, loppu siirtokunnille ja miehitykselle -Kansainvälisen Palestiinan solidaarisuuspäivän tilaisuus järjestetään 29.11. Klo 17-18.30 Helsingin Itä-Pasilassa Allianssi-salissa osoitteessa Asemapäällikönkatu 1.

Ohjelma

DABKE, Suomen Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys

Suurlähettiläs Taissir Al Adjouri, Suomen Palestiinan suurlähetystö

Tervetuloa-puheen tulkkaus suomeksi Antti Seppänen, PAND Taiteilijat rauhan puolesta

Näyttelijä Arja Pekurinen, PAND Taiteilijat rauhan puolesta esittää palestiinalaisen runoilija Dareen Tatourin runon

Kansanedustaja Veronika Honkasalo, Eduskunnan Palestiina-ystävyysryhmä

Puheenjohtaja Nora Sayad, Palestiina Kollektiivi

Psykologi Sirkku Kivistö, Arabikansojen ystävyysseura

Puheenjohtaja Sadek Elwan, Suomen Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys

Lastenhoitaja Teemu Aaltonen, Kommunistinuoret

Solidaarisuus-julkilausuma

Pop up Solidaarisuus-kahvila

Origami-ateljé. Origamitaiteilija Eeva-Helena Inomaa taittelee ja opastaa Palestiina-solidaarisuus-origamikurkien taittelua, PAND Taiteilijat rauhan puolesta

Myyntipöytä. Arabikansojen ystävyysseuran (AKYS) myyntipöydällä palestiinalaisia ristipistoin koristeltuja laukkuja, Jordanian puolelta hankittuja Kuolleen meren kauneudenhoitotuotteita ja palestiinalaisia huiveja. Jaossa maksutta AKYSin lehtiä. Varaa mukaasi käteistä. Myyntipöydässä ei ole mahdollista maksaa kortilla.

Tilaisuuden juontaa Sadek Elwan, puheenjohtaja, Suomen Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys.

Tilaisuuden zoom ja fb-live JP (Juha-Pekka) Väisänen, PAND Taiteilijat rauhan puolesta

Tilaisuuden järjestävät Suomen Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys, Arabikansojen ystävyysseura (AKYS), PAND taiteilijat rauhan puolesta, Vantaan Rauhanpuolustajat, SKP:n rauhanryhmä, Kommunistinuoret, SKP:n Etelä-Helsingin osasto ja DSL:n opintokeskus sekä yksittäiset aktivistit

"Vapautetaan palestiinalaiset lapset Israelin vankiloista, loppu siirtokunnille ja miehitykselle"

29.11. Klo 17-18.30

Allianssi-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki.

Osallistu etänä ZOOM:illa

https://us06web.zoom.us/j/84983728906

Seuraa livelähetyksenä Face Bookissa / SKP:n rauhanryhmä

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista