Hyökkäyssotaharjoitus rikkoo rauhansopimusta

Kylmän sodan voittaja, USA:n suurpääoma, pyrkii väkivalloin maailman herruuteen. Siihen liittyen toisen maailmansodan historiakin yritetään sen toimesta kirjoituttaa uudelleen palvelemaan uuden maailmanvaltiaan pyrkimyksiä. Sosialismin ja Neuvostoliiton ratkaiseva panos saksalaisen suurpääomaa tukeneen fasismin kukistamisessa halutaan sivuuttaa. USA tarvitsee entisen vihollisen Saksan voimavaroja ja sen suurpääoman myötävaikutusta ja sen vuoksi yhteistyökumppanin Saksan vanhoja syntejä ei haluta kaivella.

USA:n suurpääoman tavoitteet joutuvat yhä enemmän turvautumaan maailmalla perinteisiin käytännön sotilaallisiin keinoihin, pelkkä ydinasepelote ei useinkaan riitä.

Sotilaalliset operaatiot ja niihin liittyvät poliittinen propaganda ja kriisinhallinta ovat kalliita. Sen vuoksi USA tarvitsee ahneutensa kasvaessa entistä kipeämmin liittolaisia, jotka ovat valmiita omalla kustannuksellaan sotimaan sen puolesta. Euroopassa tärkein liittolainen on Nato, joka kaikessa olennaisessa on USA:n johdettavissa.

Neuvostoliiton romahdettua USA ja Nato ovat voineet aiempaa avoimemmin ottaa hyökkäyssotien käymisen alueittensa ulkopuolella keskeiseksi toimintamuodokseen. Enää ei olekaan ketä vastaan omalla alueellaan puolustautua, kun kukaan ei hyökkää tai sillä uhkaa. Vihollisen puuttumisen suuri ongelma on saatu ratkaistua mystisellä maailmanlaajuisella terroristiuhalla. Niitä voidaan aina väittää löytyvän juuri sieltä, minne halutaan taloudellisista syistä hyökätä. Vaikka esimerkiksi Nato ei enää entiseen malliin nimeä vihollisiaan, on aivan selvää, että joku vihollinen täytyy olla, minkä vuoksi kallista sotilaallis-poliittista organisaatiota ylläpidetään. Vihollisia ovatkin kaikki ne valtiot ja kansat, jotka voivat resurssiensa ja kokonsa puolesta jatkossa jotenkin kilpailla USA:n ja sen liittolaisten suurpääoman kanssa, esimerkiksi Venäjä, Kiina, Intia, tai joiden alueilla on jotain sellaista, jota suurpääoma haluaa.

Naton laajenemista on toteutettu myös suoranaista jäsenyyttä löyhemmän kumppanuusohjelman avulla, joka pyrkii sopeuttamaan kumppanuusmaitten armeijoita Nato-maiden yhtenäistettyjen joukkojen kanssa toimimiseen. Hyökkäyssotaan valmistaudutaan myös näitten kumppanuusmaiden kanssa. Osana tätä USA:n sotaponnistusten taakan jakamispolitiikkaa Nato järjestää hyökkäyssotaharjoituksen myös Suomessa 13.-16.5.2005, kun Nato-hävittäjät mm. Englannista ja Hollannista, jotka ovat osallistuneet Irakin sotaan, tulevat tänne harjoittelemaan. Rahapulaan vedoten USA ei lähetä ilmoituksensa mukaan omia hävittäjiään tähän harjoitukseen. Ehkä siihen on osasyynä myös halu pidättyä liikaa ärsyttämästä Venäjää, joka kuitenkin mitä todennäköisimmin on harjoittelun kohdemaa.

Naton sotilasliiton hävittäjien tulo Suomeen harjoittelemaan hyökkäyssotaa on räikeä muutos Suomen harjoittamaan politiikkaan ja vaarantaa pysyvällä tavalla maamme suhteita Venäjään. SKP on vaatinutkin koko sotaharjoituksen peruuttamista. Suomella ei ole mitään ymmärrettävää syytä harjoittaa avointa sapelinkalistelua Venäjän suuntaan ja pilata suhteitaan naapurimaahansa. Pääministeri Vanhasen tulisi maan edun nimissä huomata missä mennään ja estää sotaharjoituksen pito täällä.

Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus on lakina voimassa Suomessa edelleen. 21.9.1990 valtioneuvosto on päätöksenään todennut , että rauhansopimuksen Saksaa ja Suomen täysvaltaisuutta koskevat III osan määräykset ovat menettäneet merkityksensä, mutta tuonkin päätöksen jälkeen rauhansopimus on muilta osin edelleen voimassa. Sen I luvun 3 artiklan mukaan on 12.3.1940 tehty (talvisodan) rauhansopimus saatettu osana Pariisin rauhansopimusta voimaan ja myös se on siis edelleen Suomen lakina voimassa. Tuon vuoden 1940 rauhansopimuksen 3 artiklan mukaan Suomi on sitoutunut pidättymään kaikesta hyökkäyksestä Neuvostoliittoa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut Neuvostoliittoa vastaan. Vaikka Neuvostoliitto on hajonnut, on Venäjä katsottava tässä suhteessa tulleen sen sijaan. Voidaan perustellusti kysyä, eikö Naton hyökkäyssotaharjoituksen järjestäminen Suomessa ole osallistumista ”koalitio-liittymään, joka on suunnattu” Venäjää vastaan. Sitä vartenhan harjoitellaan, että liittymä (rauhankumppaneineen) pystyy hyökkäämään esimerkiksi Venäjän kimppuun, jos USA tai Nato sinne haluaa hyökätä tai jos ne katsovat Venäjän käyneen jonkun Nato-maan tai sen kumppanin kimppuun. Naton ja USA:n politiikka suhteessa Venäjään on perustunut jo pitkään sen eristämiseen sotilaspoliittisesti saattamalla Venäjän reunavaltiot Naton sotilaalliseen käskyvaltaan. Näin jo Suomen lakien noudattamisen kannalta maan hallituksen tulisi toimia sotaharjoituksen estämiseksi.

Poliittinen toimikunnan jäsen, varatuomari Arjo Suonperä 1.5.2005