1200 Euron perusturva – enemmän kuin mahdollista

Kun Suomessa otetaan esille erilaiset perusturva-aloitteet, keskustelu siirretään välittömästi tavoitteen mahdollisuuteen. Ilmiö on sinänsä ymmärrettävä, sillä kukaan tuskin vastustaa rahaa sinänsä. Siksi jakolinjat perustuvatkin siihen, kenen mielestä minkäkinlaiset perustuloaloitteet ovat mahdollisia rahallisesti tai muilla perusteilla. Joidenkin mielestä pieneenkään perusturvaan ei ole varaa, ja toiset huomauttavat, että vaikka perusturvaan sinänsä olisikin varaa, loppuisivat ne varat viimeistään sosiaaliturvan väärinkäytön räjähtäessä käsiin.

SKP:n kunnianhimoinen 1200 euron perusturva-aloite nousee keskustelussa tietenkin esille suuruudellaan. Jopa monella vasemmistolaisella loppuu pokka 1000 euron perusturvan kohdalla, sillä vaikka vahvempaa sosiaaliturvaa varmasti haluttaisiinkin, kaikki tuntevat luissa ja ytimissään, että suurempaan perusturvaan ei ole Suomessa varaa. Jossain kohdassa suuret perusturva-aloitteet siis kohtaavat, niin vasemmistossa kuin oikeistossakin, saman kuluneen fraasin: ”Ei mahdollista”.

Tämä teksti ei kuitenkaan käsittele sitä, miten 1200 euron perusturva on mahdollinen. Totisesti, puolue tekee oikein hyvää työtä huomauttaessaan, että Suomessa on rahaa ja laillisia perusteluita suuremmillekin sosiaaliturvan aloitteille. Paljon keskeisempää keskustelun kannalta on huomata se, että ”ei mahdollista”-leiri paljastaa yhteiskunnastamme jotain täysin käsittämätöntä.

Slovenialainen kommunisti ja filosofi Slavoj Zizek on huomauttanut, kuinka ”ei mahdollista”-leirin pitäisi olla täysin epäuskottava 2010-luvulla. Näin siis ainakin perinteisissä vasemmistolaisissa aloitteissa sosiaaliturvan parantamisen ja talouden kansallistamisen saralla. Me elämme maailmassa, jossa ihminen on käynyt kuussa, voimme keskustella ilman viivettä kenen tahansa kanssa ympäri maailmaa, voimme vapaasti tehdä yhdestä materiaalista toista materiaalia tai vaikkapa saada mekaanisen raajan onnettomuudessa lähteneen raajan tilalle. Videon ja äänen luomisessa rajana on ainoastaan mielikuvitus, jonka lisäksi ymmärryksemme käsittelee jo maailmankaikkeuden alun ja tietoisuuden keskeisimpiä kysymyksiä. Tässä yhteydessä meille kuitenkin kerrotaan, että kattava sosiaaliturva tai laaja julkinen sektori ovat kerta kaikkiaan mahdottomia.

1200 euron perusturva on loppujen lopuksi tavoitteena suorastaan nöyrä. Kovin paljon tuosta tavoitteesta ei voi alentaa ilman, että vaatisimme kansalaisiltamme kykyä ja nöyryyttä elää köyhyysrajan alapuolella. Maamme on Euroopan rikkaimpia ja tieteellisesti kehittyneimpiä. SKP:n perusturva-aloitteen vastustaminen sillä perustein, että se olisi tavalla tai toisella mahdotonta, pitäisi kuulostaa kenen tahansa korvaan idioottimaiselta. Tietenkään aloite ei ole mahdoton, sen enempää rakenteellisesti, taloudellisesti kuin poliittisestikaan.

Sama tietysti pätee moniin muihinkin kommunistien tavoitteisiin. Syrizan ja Podemoksen läpimurrot, ja radikaalivasemmiston menestys Euroopassa muutenkin, painii juuri tämän ongelman kanssa. Vaikka kyse ei ole vielä kommunistien mittakaavalla kovin radikaaleista liikkeistä, puuttuvat nämä liikkeet juuri ”ei mahdollista”-leirin typeryyteen. Euroopan radikaalivasemmisto huomauttaa jokaisessa aloitteessaan, että tietenkin toisenlainen maailma on mahdollinen ja välttämätön. Tietenkin perusturva voidaan toteuttaa, tietenkin taloutta voidaan pyörittää ilman markkinoita ja tietenkin sosialismi on mahdollista. Minkä tahansa muun väittäminen on silmien ja korvien sulkemista siltä maailmalta, jossa me elämme. 1200 euron perusturvasta on hyvä aloittaa, mutta siihen ei missään tapauksessa kannata pysähtyä.

Kirjoittaja

Simo Suominen