Kommunismi vuonna nolla
Saunan lämmittäminen on mukavaa puuhaa. Pilkkeitä, jonkinlaisia sytykkeitä ja tulitikut on hyvä olla saapuisalla. On aina yhtä hauskaa pistää homma alulle: syttyvätkö puut? Alkaako kiuas lämmetä? Seuraavaa vaihetta ajattelen vähemmän, mutta se on kuitenkin lämmittämisessä hyvin tärkeä: pitää lisätä puita, jotta lämpö saadaan nousemaan. Puiden lisääminen ei ole niin hauskaa kuin tulen sytyttäminen. Mutta jos ei sitä jaksa sinnikkäästi tunnin-kahden ajan tehdä, jäävät löylyt saamatta.
Keijo Lakkala pohdiskeli tällä samaisella palstalla pari viikkoa sitten SKP:n ja kommunistien tulevaisuudennäkymiä. Ajattelin jatkaa omalta osaltani. Siksi otsikko: kommunismi vuonna nolla. Toimintaamme nimittäin helpottaa, jos ajattelemme olevamme nyt alussa. Ja alussahan ollaan, jos saatuja tuloksia katsoo.
Nyt on vuosi nolla, ja jonkun pitäisi sytyttää tuli. SKP ei ole itseisarvo, vaan se on työkalu: luokkataistelun käymiseen tarvitaan luokkataisteluorganisaatio. Luokkataistelun johtamiseen tarvitaan marxilaista ideologiaa. Näihin tarpeisiin vastaa kommunistinen puolue.
Inhoan tekstiä, jonka juuri kirjoitin. Nimenomaan tuollaista höttöistä itsekehua ja sanataiteilua olen lähtenyt karkuun tänne vasemmalle laidalle. Mitä arvoa on marginaalijärjestöllä, joka pitää itseään kauhean tärkeänä? Seuraavassa kolme asiaa, jotka on tärkeä pitää mielessä.
Ensinnäkin. Poliittisen taistelun käyminen on varsinainen syy, miksi juoksen kokouksissa, kirjoitan sähköposteja, soittelen puheluita ja raapustan lehtiin tai blogeihin. Ei ole mitään järkeä kirjoittaa tai puhua, jos ei aio taistella.
En halua kuulua kotiseutuyhdistykseen. Haluan kuulua puolueeseen, jossa toimitaan: pannaan hösseliksi.
Toiseksi. Keijo Lakkala totesi kirjoituksessaan, että keskeinen haaste meille on uusliberalismin ja muiden kapitalismin ideologioiden vahvuus. Tekee mieli lisätä, että myös ideologioiden muuntautumiskyky on niin hyvä, että niiden voittaminen on vaikeaa. Siksi kommunistien pitäisi kyetä olemaan luova ja kekseliäs, sekä samalla myös vakaa ja taistelukykyinen voima.
Luulen, että yksi askel siihen suuntaan on löytää meitä itseämme innostavia ideologisen kamppailun kenttiä. Meille politiikka on työtä ja toimintaa, ja monesti kommunistina toimiminen tarkoittaa omien vapaa-ajan harrasteiden hylkäämistä. Entäpä, jos kykenisimme yhdistämään vapaa-ajan ja radikaalin vasemmistolaisuuden yhteen? Aiempina vuosikymmeninä on nähty työväennäyttämöitä ja urheiluseuroja. Mitä syntyy tänä päivänä?
Kolmanneksi. Luulen, että muuan vanha konna, Lenin nimeltään, oli oikeassa kun totesi, että vaaleissa mitataan kommunistien joukkoyhteyksien taso. Näissä vaaleissa tulos oli selkeä: pitää parantaa yhteyksiä työväenluokkaisiin ihmisiin, opiskelijoihin ja muihin.
Meidän on opittava tekemään työtä poliittisten päämäärien eteen niissä liikkeissä, joissa politiikka tehdään ja tapahtuu. On opittava taistelemaan asioissa, jotka ovat ihmisille aidosti merkittäviä. Se on useimmiten aika työlästä ja tylsää, arkista puuhaa, mutta sen tylsyyden sisään kätkeytyy koko jutun suola. Ne hiljaiset edistysaskeleet sekä lukuisat pienet voitot.
En ole kommunisti sytyttääkseni roihun, vaan lisätäkseni puuta.
Kirjoittaja
Heikki Ketoharju
